Uusi sellirakennus nostaa Turun vankilan kapasiteettia 143:lla paikalla

Työmaa ja perustukset. Peruskiven muuraustilaisuudessa aikakapseli muurataan betonirenkaaseen, joka sijoitetaan myöhemmin osaksi perustuksia.
Työmaa ja perustukset. Peruskiven muuraustilaisuudessa aikakapseli muurataan betonirenkaaseen, joka sijoitetaan myöhemmin osaksi perustuksia. Kuva: Lujatalo Oy

Turun vankilan uuden sellirakennuksen peruskivi muurataan torstaina Saramäessä. Sellirakennus lisää Turun vankilan kapasiteettia 143 uudella vankipaikalla ja vastaa kasvaneeseen vankipaikkatarpeeseen Suomessa. Uusi sellirakennus otetaan käyttöön alkuvuodesta 2028.

Uuden rakennuksen valmistuttua Turun vankilan vankipaikkamäärä kasvaa noin 400 paikkaan. Turun vankilasta tulee Suomen suurimpia vankiloita.

– Olemme hallituksessa ryhtyneet aktiivisesti toimiin lisävankipaikkojen rakentamiseksi ja varautuneet hallitusohjelman mukaisten rangaistusten kiristämisten vaikutuksiin. Uusia vankipaikkoja saadaan hallituksen päätöksillä yhteensä 450, joista Turkuun tulee 143. Haluan kiittää kaikkia osapuolia siitä, että Turun vankilan lisärakennus etenee suunnitellusti, sanoo oikeusministeri Leena Meri (ps.).

Rakennuksen laajuus on noin 9 400 neliömetriä, ja se valmistuu alustavan aikataulun mukaan marraskuussa 2027. Rakennuttamisesta vastaa valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt, ja rakentamisen palveluntuottajana toimii Lujatalo Oy. Rakennushanke toteutetaan Senaatin kärkihankkeena allianssimallilla. Hankkeen kustannusarvio on noin 53 miljoonaa euroa.

Rakennustyöt käynnistyivät keväällä. Työmaalla on tähän mennessä tehty muun muassa maanrakennus-, louhinta-, paalutus- ja perustustöitä. Viimeisempänä on käynnistynyt elementtiasennukset. Työmaan vahvuus tällä hetkellä noin 20 henkilöä ja keskivahvuus tulee olemaan noin 50–60 henkilöä.

Rakennustyömaalla muurataan tänään rakennuksen peruskivi. Muistoksi tuleville sukupolville peruskiven aikakapseliin sijoitetaan kohteen pääpiirustukset ja peruskirja, nyt käytössä olevat metallirahat, päivän paikallislehti, oikeusministeri Leena Meren tervehdys sekä Kakolan vankilan vanha avain.

– Tiivis yhteistyö palveluntuottajan ja käyttäjän kanssa on mahdollistanut sen, että olemme pystyneet etenemään vaativassa hankkeessa suunnittelusta rakentamisvaiheeseen melko ripeällä aikataululla. Peruskiven muuraus on koko hankkeelle merkittävä hetki ja käynnistää uuden sellirakennuksen näkyvän rakennusvaiheen, sanoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttajapäällikkö Miikka Salmi.

– Kun vankilatoiminta siirtyi Kakolanmäeltä Saramäkeen noin 20 vuotta sitten, uuden vankilan tontille muurin sisäpuolelle jäi tilaa kolmannelle sellirakennukselle, sillä vain kaksi rakennettiin. Voi sanoa, että oli kaukaa viisas ratkaisu jättää silloin rakennuspaikka tyhjäksi. Nyt siihen saadaan vankilakokonaisuuteen sopiva lisärakennus uusine osastoineen. Vankimäärä Suomessa on kasvanut nopeasti ja osin ennakoimattomasti, ja jokainen lisäpaikka tulee tarpeeseen, toteaa Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Anna Arola-Järvi.

Turun vankilan laajennuksen tavoitteena on helpottaa vankiloiden yliasutustilannetta sekä parantaa vankilaturvallisuutta. Hankkeessa rakennetaan laadukkaat ja nykyaikaiset tilat, jotka tukevat vankilan toimintaa sekä henkilöstön työskentelyä ja työhyvinvointia. Turun vankilan henkilöstömäärä kasvaa jatkossa noin 250 henkilöön.

Rakentamisessa noudatetaan vähähiilisen rakentamisen periaatteita, ja tavoitteena on toteuttaa uusi rakennus selvästi tavanomaista rakentamista vähähiilisemmin. Työmaalla kiinnitetään erityistä huomiota vähäpäästöiseen rakentamiseen. Maanrakennustöissä käytetään biopolttoainetta ja rungossa käytetään vähähiilistä betonia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Hälytystehtävään ampaissut poliisiauto kolhi toista ajoneuvoa Turun keskustassa

Hälytysajoon lähtenyt poliisiauto kolhaisi eilen tiistaina iltapäivällä pysäköitynä ollutta autoa Turun keskustassa. Poliisipartio lähti tiistaina iltapäivällä kiireelliselle hälytystehtävälle Puutarhakadulta ja peruutti pysäköitynä olleen henkilöauton vasempaan takakulmaan.

Lounais-Suomen maaseutuhankkeita paalutettiin 2,8 miljoonalla eurolla

Naantali nousee esiin Lounais-Suomen maaseutuhankkeissa, joille on myönnetty Leader-rahoitusta tapahtumiin, talviliikuntaan, ruokayrittäjyyteen ja ympäristön kunnostamiseen. Touko-kesäkuun aikana Lounais-Suomen elinvoimakeskus ja paikalliset Leader-ryhmät jakoivat yhteensä 2,8 miljoonaa euroa maaseudun kehittämiseen.

Viemärityö hidastaa liikennettä Hämeen valtatiellä

Viemäri- ja vesijohtotyö hidastaa liikemmettttä Hämeen valtatie 130:n kohdalla 25. syyskuuta asti. Yksi ajokaista pois käytöstä keskustan suuntaan ajettaessa. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Poliisi lopetti vaarallisen hirven Varissuolla

Lounais-Suomen poliisi sai eilen tiistaina iltapäivällä useita ilmoituksia hirvestä, joka liikkui taajama-alueella Varissuolla ja sen lähistöllä Turussa. Hirveä ei saatu ohjattua pois alueelta.

Tieteen lavalla liikutaan sairauden, poikkeavuuden ja hyväksyttävyyden rajapinnoilla

Sadan vuoden takaiseen Turkuun sijoittuva musikaali kertoo kohtuuttomista kohtaloista ja elämänhalua kannattelevasta toivosta. Tieteen lavalla kysytään, olemmeko tietoisia oman aikamme sokeista pisteistä.

Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa tutkijat tarjoavat tieteen näkökulmia Seili -näytelmän teemoihin torstaina 24. syyskuuta kello 17 alkaen.

Koulunsa aloittaneet turkulaislapset mukaan monivuotiseen terveyden seurantatutkimukseen

Turussa käynnistyy monivuotinen yhteistutkimus, jossa seurataan tänä syksynä koulunsa aloittaneiden lasten liikuntatottumuksia ja terveyttä koko peruskoulun ajan. Tavoitteena on muun muassa selvittää, miten liikkumisen tukemisen kautta saavutetaan terveyshyötyjä pitkällä aikavälillä.

Vanhustenviikko tarjoaa Naantalissa monipuolista ohjelmaa

Naantalissa vietetään valtakunnallista Vanhustenviikkoa 5.–11. lokakuuta. Viikon aikana eri puolilla kaupunkia järjestetään maksuttomia tapahtumia, joissa pääsee liikkumaan, oppimaan uutta, tapaamaan muita ja viettämään aikaa yhdessä.

Varha aloittaa valmistautumisen sosiaalihuoltolain uudistukseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistuksen toimeenpanoon. Valtioneuvosto on antanut esityksensä sosiaalihuoltolain uudistamisesta eduskunnalle 21. syyskuuta 2026. Vaikka lakia ei ole vielä säädetty ja sen sisältö voi vielä muuttua eduskuntakäsittelyn aikana, uudistuksen laajuus edellyttää valmistelun aloittamista hyvissä ajoin.

Varsinais-Suomessa on nyt yli 500 000 asukasta

Varsinais-Suomi vahvistaa asemaansa asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurimpana maakuntana ja nopeimmin kasvavien joukossa. Maakunnan asukasluku ylitti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa puolen miljoonan asukkaan rajan. Tarkka luku oli elokuun lopussa 500 321.

Pormestarit kyläilevät jälleen kaupunginosissa

Turun pormestari Piia Elo sekä apulaispormestarit Sini Ruohonen , Elina Rantanen ja Mirka Muukkonen jatkavat Pormestarit kylässä -vierailuja eri puolille kaupunkia.

Petit Pois -bistro aukeaa Vähätorin tuntumaan

Turku saa uuden mutkattoman bistron, kun Voiveljien Petit Pois avautuu keskiviikkona 23. syyskuuta Vähätorin tuntumaan. Voiveljet tavoittelee uudella bistrollaan ennen kaikkea aktiivisia kaupunkilaisia, jotka käyttävät keskustan ravintoloita osana tavallista arkea.

Interaktiivinen Leonardo da Vinci -näyttely aukeaa Turussa marraskuussa

Banksyn jälkeen Turussa tutustutaan Leonardo da Vincin taiteeseen.

Turun Telakkarannassa The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttelyn kotina tunnettu kiinteistö ei hiljene, kun Banksy-näyttely 25. lokakuuta loppuu. Samassa kiinteistössä aukeaa 20. marraskuuta interaktiivinen Leonardo da Vinciin keskittyvä Da Vinci Genius -näyttely.

Poliisi seuraa häiritsevää mopoilua Pohjois-Turussa

Lounais-Suomen poliisi on saanut viime aikoina etenkin Pohjois-Turun asukkailta useita yhteydenottoja häiritsevästä ja kovaäänisestä mopoilusta ja kokoontumisista alueella. Poliisi on lähettänyt ilmoitusten perusteella häiriötä aiheuttaneiden mopojen omistajille kirjeen.

Manifestissa erikoisilta Tommi Kitin kunniaksi

Unna Kitti.

Lauantaina 26. syyskuuta Monitaidefestivaali Manifestissa koetaan ilta yhden merkittävimmän suomalaiskoreografin, Tommi Kitin , parissa. Kulttuuritehdas Manillassa nähdään Kitin koreografia Spiraali , jossa esiintyvät tanssijat Mikko Makkonen ja Unna Kitti sekä muusikot Sampo Lassila ja Ville Hukkinen .

Turku järjestää asukastilaisuuden osana Korpilahdenpuiston suunnittelua

Vähäheikkiläntien varrella sijaitsevan Korpilahdenpuiston kehittämisen suunnittelu on aloitettu. Alue sijaitsee Europan 18 -suunnittelukilpailualueella. Kilpailun voittajatyö toimii suunnittelun pohjana. Alueen asukkailta toivotaan näkemyksiä kehitystyön avuksi.

Pernon telakka juhlii viisikymppisiään

Turun telakka maaliskuussa 1976.

Turun telakka täyttää tänään 50 vuotta. Pernossa vuonna 1974 käynnistynyt rakennushanke oli aikansa merkittävimpiä teollisuusinvestointeja Suomessa, ja tasavallan presidentti Urho Kekkonen vihki uuden telakan käyttöön 22. syyskuuta 1976. Telakka rakennettiin vastaamaan nopeasti kasvaneen laivanrakennuksen tarpeisiin ja mahdollistamaan entistä suurempien alusten rakentaminen.

Raision Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajat valittu

Osa Erika Kallasmaan teoksesta.

Taiteilijat Elina Ruohonen ja Erika Kallasmaa on valittu Raisioon rakennettavan uuden Myllypellon koulun taideprojektin toteuttajiksi. Taideprojekti valmistuu vuonna 2028.

Elokuussa enemmän työttömiä kuin vuosi sitten

Varsinais-Suomen työttömyys kääntyi elokuussa laskuun heinäkuuhun verrattuna, mutta vuoden takaisesta tilanteesta se on yhä heikompi. Alueen kuntien työllisyyspalveluissa oli elokuun lopussa 27 500 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 900 vähemmän kuin heinäkuussa, mutta 1 100 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 11,4 prosenttia. Se on edelleen pienempi kuin koko maassa keskimäärin, mutta noussut 0,3 prosenttiyksikköä viime vuodesta. Lomautettujen määrä on sen sijaan hieman laskenut.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.