Sjögren-päivän tempaus Hansatorilla torstaina
Kansainvälisen Sjögren-päivän tapahtumatempaus järjestetään Hansatorilla torstaina 23. heinäkuuta kello 13–15. Tilaisuudessa laulaa Turun oma KaraokeKlubi, neiti Siviä jutustelee mukavia ja mukana myös Räppimummo Eila Nevanranta. Ohjelmassa on myös runonlausuntaa ja tietoiskuja Sjögrenin syndroomasta. Järjestäjänä on Suomen Sjögrenin syndrooma -yhdistys ry.
Kansainvälistä Sjögren-päivää vietetään ympäri maailmaa ruotsalaisen silmälääkäri Henrik Sjögrenin syntymäpäivänä 23. heinäkuuta. Hän löysi sairauden, joka sai nimen löytäjänsä mukaan. Päivän tarkoituksena on tehdä Sjögrenin oireyhtymää tunnetuksi, jotta diagnoosin saaminen nopeutuisi ja hoito aloitettaisiin mahdollisimman pian.
Sjögrenin syndrooma on yleisin naisten tulehduksellinen autoimmuuni reumasairaus, systeemisairaus, jota sairastaa brittiläisen Alan Silmanin väestöpohjaisen tutkimuksen mukaan 3–4 prosenttia väestöstä. Suomessa sairastuneita on arviolta 156 000, mutta suurin osa on diagnosoimatta. Monioireisen sairauden tavallisimpia ongelmia ovat silmien ja suun kuivuus, hampaiden reikiintyminen, hiiva- ja aftaongelmat. Muita yleisoireita ovat nielemisvaikeudet, ruokatorven haavaumat, kilpirauhastulehdus, mahakatarri ja suoliston toimintahäiriöt, maksan ja haiman toimintahäiriöt, voimakas väsymys, nivel- ja lihastulehdukset, keuhko-ongelmat, munuaistulehdus ja rakkoreuma, neurologiset oireet, imurauhastulehdukset, iho-oireet sekä allergiat.
Kansainvälinen Sjögren-yhdistysten verkosto International Sjögren´s Network perustettiin vuonna 2009. Verkoston tarkoitus on lisätä tietoisuutta Sjögrenin oireyhtymästä. Yhdistysten edustajat tapaavat Sjögrenin syndrooma -symposiumien yhteydessä. Tänä vuonna symposium oli Norjan Brestissä toukokuussa ja seuraava on Washingtonissa vuonna 2018.
Kansainväliseen Sjögren-yhteisöön kuuluu 19 maata: Australia, Englanti, Espanja, Etelä-Korea, Hollanti, Intia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa, Sveitsi, USA, Uusi Seelanti, Venäjä ja Suomi.
Suomen Sjögrenin syndrooma -yhdistys ry on valtakunnallinen potilasjärjestö, joka on perustettu 29. kesäkuuta 1996. Yhdistys julkaisee Kuivakukat-jäsenlehteä, järjestää luento- ja tiedotustilaisuuksia. Yhdistyksen kotisivuilla (www.sjogreninsyndooma.fi) on yhteystiedot vertaistukiryhmistä.



















