Otteluanalyysi: Interille Suomen Cupin voitto maratonottelussa
Inter kaatoi HJK:n Suomen Cupin finaalissa Tampereella. Mestaruus oli Interin seurahistorian kolmas. Interillä on edelleen mahdollisuus myös kotimaiseen triplaan, sillä talvella Inter voitti Liigacupin.
Inter-HJK 1-0 (1-0)
Maalit: 45+11. Alie Conteh 1-0.
Yleisöä: 4791.
Kentän kunkku: Kollektiivisesti Inter puolusti hyvin, vaikka joukkue ei finaalissa säkenöinytkään. Jussi Niska oli puolustuksessa vahva, Luka Kuittinen samoin. Robert Ivanov oli useaan otteeseen blokkaamassa laukauksia ja on osoittanut jo parissa pelissä olevansa erinomainen vahvistus Interille loppukauteen.
Illan erikoisuus: Ottelu oli merkattu alkavaksi kello 18. Ensiksi ottelun alku myöhästyi kymmenen minuuttia, kun Tampereella ei saatu yleisöä katsomoon tarpeeksi nopeasti. Peliä ehdittiin jonkin aikaa pelata ennen kuin peli pistettiin poikki HJK:n kannattajakatsomossa tapahtuneiden kahden sairaskohtauksen vuoksi. Ambulanssia odoteltiin hyvä tovi ja pelaajatkin kävivät pukukopissa. Loppuen lopuksi varsinaista taukoa lähdettiin viettämään puoli kahdeksalta, eli ensimmäisen jakson läpiviennissä meni aika tasan puolitoista tuntia. Toisella jaksolla oli myös pieni ylimääräinen tauko, kun HJK:n fanipäädyssä soihdutettiin.
Matsin surkeinta: Mainitut sairaskohtaukset. Melko outoa oli myös, että ambulanssin saaminen Tammelaan kesti niin pitkään.
Tuhlaajapoika: Teemu Pukki sai toisen jakson alussa kaksi erinomaista paikkaa. Ensimmäisen blokkasi Seth Saarinen. Toisessa hänen jalkansa haroi tyhjää.
Kuka pääsi helpoimmalla?: Juuso Hämäläinen. Mies ei päässyt kentälle lauantaina, mutta pääsi nostamaan pokaalia ensimmäisenä yhdessä Albin Granlundin kanssa. Hämäläiselle voitto varmasti maistui erityiseltä. Hämäläinen on urallaan myös hävinnyt viidesti Cupin finaalin.
Mitä sanottiin?:
Janne-Pekka Laine, Inter: Ei tullut helpolla voitto. Aloitettiin hyvin, mutta peli vähän sekosi ylimääräiseen taukoon. Toisella jaksolla puolustettiin hyvin, vaikka vähän liikaa ehkä passivoiduttiin.
Joonas Rantanen, HJK: Finaalin häviäminen sattuu. Jätettiin kaikki kentälle. Pelaamisessa oli paljon tosi hyviä juttuja, mutta pelin sisällä pienet valinnat käänsivät peliä. Hiukan enemmän laatua olisin kaivannut viimeisen kolmanneksen ratkaisuihin.
Analyysi: Finaalissa voitto ratkaisee, tyylillä ei ole väliä. Se piti kutinsa lauantaina. Inter ei pystynyt pelillisesti parhaimpaansa, mutta osoitti, että se voi ottaa isoja voittoja heikommallakin pelillä. Suomen Cupin voitto oli Interille seurahistorian kolmas ja pieniä yksittäisiä tarinoita on voittajajoukkueen sisällä useita. Useita Cup-voittoja saavuttaneelle Vesa Vasaralle mestaruus on ensimmäinen päävalmentajana, Albin Granlund voitti kolmannen Cup-pyttynsä kolmannessa seurassaan ja niin edelleen.
Inter aloitti hyvin ottelun, mutta hukkasi otteensa ylimääräisen tauon aikana. Pelin hallinta aaltoili pelin kuluessa. Interin hyviä vaiheita oli ensimmäinen vartti, ensimmäisen jakson viimeinen kymppi ja toisen jakson viimeinen puolituntinen. Toisella jaksolla HJK hallitsi palloa, mutta alun rynnistyksen jälkeen Klubi ei todella vaarallisia paikkoja juuri luonut. Inter puolusti keskustaa tiiviisti, eikä HJK pystynyt laitojen kautta luomaan vaarallisia paikkoja.
HJK:lla oli mahdollisuudet maalintekoonkin, mutta järjestäen hyvätkin aihiot kuihtuivat Interin maalin läheisyydessä. Syötöt jäivät hieman huonoiksi, ne eivät lähtenee ajoissa ja niin edelleen. Pienet oikeat ratkaisut jäivät tekemättä.
Ottelu tasoittui huomattavasti toisen jakson kuluessa. Iso vaikutus oli Interin onnistuneilla vaihdoilla reilun tunnin kohdalla. Kun Prosper Ahiabu ja Johannes Yli-Kokko tulivat sisään, Inter sai pallollista peliään paremmaksi ja kenttätapahtumat tasoittuivat.
Ottelun voittomaalista HJK-puolustus saa ottaa paljon piikkinsä. Tilanne lähti hyvästä prässistä, jolla Bismark Ampofo ja Janne-Pekka Laine riistivät pallon Interille. Jasse Tuominen siirsi pallon Herman Sjögrellille, joka keskitti upeasti pallon Alie Contehille viiden metrin viivalle. HJK-puolustus oli unohtanut Contehin täysin, sillä hän pääsi ottamaan pallon kaikessa rauhassa haltuun ennen kuin puski pallon maaliin.
Inter (4-3-3): Eetu Huuhtanen; Seth Saarinen (89. Albin Granlund), Luka Kuittinen, Robert Ivanov, Jussi Niska; Jasse Tuominen (64. Prosper Ahiabu), Janne-Pekka Laine, Bismark Ampofo; Herman Sjögrell (64. Johannes Yli-Kokko), Alie Conteh, Clinton Jephta (90+4 Julius Tauriainen).
HJK (4-3-3): Matej Markovic; Leonel Montano, Till Cissokho, Kaius Simojoki (65. Nikolai Alho), Mihailo Bogicevic (75. Emil Leveälahti); Mouhamed Guèye (65. Lucas Lingman), Martin Kirolov, Pyry Mentu; Alfie Cicale, Teemu Pukki (69. Santeri Haarala), Liam Möller (65. Mads Borchers).
Erotuomari: Mohammad Al-Emara
Varoitukset: Kuittinen, Inter. Montano, Alho ja Lingman, HJK.
Ilkka Lappi


















