Seljankukka ja tyrni ovat saariston superfoodia
Kun ulkomailta rahdatut superfoodit alkavat kyllästyttää, kannattaa kääntää katse saaristoon. Tyrniä kasvaa luonnonvaraisena saaristossa, Pohjanlahden rannikolla sekä Ahvenanmaalla. Voimakkaan makuinen marja ei miellytä jokaista, vaikka sisältääkin runsaasti C-vitamiinia, kuituja ja energiaa. Ne ovat myös hyviä E- ja B1-vitamiinien lähteitä.
Marjan siemenissä ja hedelmälihassa on runsaasti energiaa sisältävää hyvälaatuista öljyä, jolla on useita terveydelle hyödyllisiä vaikutuksia. Tyrnistä voi valmistaa esimerkiksi tahnoja, hilloja, soseita ja jauheita. Mutta parhaimmillaan ne ovat suoraan pensaasta tai pakastimesta otettuna, aamupuuron päällä ja pienellä ripauksella sokeria. Jos ei vielä ole kunnolla herännyt aamiaispöytään, niin muutaman tyrnin puraisu antaa takuuvarman potkun päivään.
Mustaselja kukkii runsain kermanvalkoisin kukinnoin, ja kypsät marjat ovat kiiltävän mustia. Selja tunnetaan monista terveysvaikutuksistaan, ja aikoinaan Elias Lönnrotkin neuvoi hoitamaan ”kurkkuwilhoa” seljateellä, johon oli sekoitettu etikkaa.
Eteläruotsalaisen kansanuskomuksen mukaan mustaselja pitää pahantahtoiset olennot loitolla ja pitkät perinteet sillä on myös eurooppalaisena lääkekasvina. Seljankukan sanotaan auttavan ainakin vilustumiseen. Marjat taas lisäävät vastustuskykyä, vahvistavat sidekudoksia, toimivat käheyteen, keuhkokuumeeseen, hermosärkyihin, kolmoishermosärkyyn, jopa iskiakseen.
Mustaseljaa ei kuitenkaan kannata sekoittaa sen sukulaislajeihin, jotka ovat myrkyllisiä. Kauniit valkoiset kukinnot kannattaa poimia talteen ja valmistaa niistä vaikkapa mehua. Seljankukkamehu on yksinkertaista ja hyvää veteen tai drinkkiin sekoitettuna, ja antaa makua myös jälkiruokiin. Seljankukat voi myös pakastaa käytettäväksi myöhemmin.
Seljankukkamehu
(2,5 litraa)
2 sitruunaa
40 seljan kukintoa
2 kg sokeria
30 g sitruunahappoa
1,5 l vettä
Harjaa sitruunat juuriharjalla lämpimässä vedessä ja viipaloi ohuiksi siivuiksi. Lado kukinnot ja sitruunat isoon kulhoon. Kiehauta sokeri, sitruunahappo ja vesi niin kauan kunnes seos liukenee kokonaan. Kaada kuuma seos kukkien ja sitruunan päälle ja anna seoksen seistä viileässä paikassa peitettynä 4-5 päivää. Sekoita muutaman kerran päivien aikana. Siivilöi mehu ja kaada steriloituihin pulloihin. Sulje korkki ja säilytä pimeässä ja viileässä paikassa.
Kesäinen seljamalja
2 cl seljankukkamehua
Proseccoa niin että valkoviinilasi täyttyy
Reilusti mintunlehtiä, osa murskattuna
Rakenna lasiin ja nauti.














