Tykin suusta: Käytätkö ruokalähettipalveluja?

Kuva: Kurt Hedborg

– Ajattelen asiaa ainakin oman ikäni kannalta, sillä olen jo vanha. Joskus myöhemmin tällaisista palveluista voi olla paljon hyötyä, kunhan vielä osaa tehdä tilauksen internetissä. Eiväthän nämä kuitenkaan kaikille sovi, koska kaikki eivät osaa käyttää teknisiä palveluita, pohtii Sisko Aitta, 78.

– Varsinkin etätöissä ollessa on helppoa tilata lounas kotiin, koska oma lounasaika on rajallinen ja ruoka tulee nopeasti. Joskus ruoka on kyllä ollut hieman haaleaa. Olen käyttänyt Woltin ruokapalvelua, ja kaikki on tullut ajallaan, kertoo Marja-Riitta Tammivaara, 58.

Kurt Hedborg

Kuva: Kurt Hedborg

Ukkoskausi alkanut – tiistaina havaittiin yli tuhat maasalamaa

Toukokuun alkupuoliskolla Suomessa esiintyi melko niukasti salamoita, mutta lämpenevä ja epävakainen sää on vauhdittanut ukkoskauden käyntiin.

Toivon tori tuo ruoka-apua, yhteisöllisyyttä ja ohjelmaa Tuomiokirkkotorille

Sadat ihmiset jonottivat Operaatio Ruokakassin ilmaista ruokakassia Tuomiokirkkopuistossa vuonna 2022.

Operaatio Ruokakassi, joka on nykyään Diakon säätiön alainen ruoka-avun yksikkö, järjestää jälleen tutun Toivon tori -tapahtuman Tuomiokirkkotorilla lauantaina 23. toukokuuta kello 13–15. Jo perinteeksi muodostunut tapahtuma on suunnattu erityisesti lapsiperheille sekä muille ruoka-apua tarvitseville.

Enemmistö tekoälyä käyttävistä arvioi sen nopeuttavan työtä ja parantavan laatua

Tekoälyä käyttävistä kuluttajista neljä viidestä kokee tekoälyn nopeuttavan töidensä tekemistä ainakin hieman. Yksi viidestä taas on huolissaan, että tekoäly vie työpaikan.

Direktiivi kirittää vesihuoltolaitoksia vähentämään päästöjä

Biokaasun tuotanto on yksi keskeisistä keinoista, joilla jätevedenpuhdistamot voivat hyödyntää lietteiden energiapotentiaalia, lisätä uusiutuvan energian käyttöä ja vähentää päästöjä. Kuva on Topinojan biokaasulaitokselta.

EU:n uusi yhdyskuntajätevesidirektiivi edellyttää vesihuoltolaitoksilta aiempaa tarkempaa tietoa energiankäytöstä ja päästöistä. Syken tukiklinikka auttaa laitoksia vähähiilisyystyössä.

Tällaisia huijauspuheluita Suomeen soitetaan juuri nyt

Suomeen kohdistuneiden huijauspuheluiden toistaiseksi vuoden vilkkain hetki koettiin viime perjantai-iltapäivänä, kun Telia esti tunnissa yli 125 000 huijauspuhelua.

Sataman uuden yhteisterminaalin nimeksi Fregatti

Yhteisterminaali on nimetty Fregatiksi.

Sataman Ferry Terminal Turku -hankkeen yhteydessä rakennettava yhteisterminaali on saanut nimekseen Fregatti. Päätös tehtiin yhteistyössä Turun kaupungin ja Turun sataman kesken.

Eurojackpotissa perjantaina jaossa 120 miljoonaa euroa

Tiistaina arvotussa Eurojackpotissa ei löytynyt täysosumaa, joten perjantaina on jaossa pelin suurin mahdollinen voitto 120 miljoonaa euroa.

Kansantanssinäytöksen aiheena siirtolaisuus

Kansantanssin ja -musiikin teemavuosi 2026 Juurista voimaa on innoittanut Turun Kansantanssin Ystävien ohjaajat käsittelemään aihetta siirtolaisuuden näkökulmasta. Näytös on perjantaina 22. toukokuuta kello 18.30 Linnasmäen opistolla (Lustokatu 7).

Alustatyöntekijöiden tulot ja asema työmarkkinoilla vaihtelevat enemmän kuin muulla väestöllä

Suomessa alustatyötä tekevien vuositulot ovat keskimäärin pienemmät kuin niillä, jotka eivät tee alustatyötä, käy ilmi uudesta tutkimuksesta . Alustatyöntekijöiden tulot ja tulonlähteet myös vaihtelevat muuta väestöä enemmän. He siirtyvät muita yleisemmin palkkatyön, yrittäjyyden, opiskelun ja työttömyyden välillä.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Ruotumiehenkadulla

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään Ruotumiehenkatu 4:n kohdalla 19.–22. toukokuuta. Yksi ajokaista on pois käytöstä.

EVA: Investointeja jää toteutumatta verottajan käytäntöjen vuoksi

Verotuksen tulkinnanvaraisuus, kalliit ennakkoratkaisut ja ankarat sanktiouhat ajavat yrittäjiä ja omistajia varovaisuuteen, arvioi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry:n johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää tuoreessa EVA Analyysissä Arvaamaton verokarhu.

Kuka muistaa kulttuuripääkaupunkivuoden?

Kulttuuripääkaupunkivuosi oli täynnä tapahtumia. Tanssiva torni -esitys nähtiin Logomossa.

Kuka muistaa vielä Turun vuoden Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden? Moni muistaa. Elettiin armon vuotta 2011. Turku oli toinen suomalaiskaupunki, joka tittelin sai. Ensimmäinen oli Helsinki vuonna 2000.

Raision Vihreät: Ratikkahanke avaa mahdollisuuden koko kaupunkiseudun kehittämiselle

Raision Vihreät onnittelee Turkua ratikkahankkeen etenemisestä ja pitää päätöstä merkittävänä askeleena kohti kestävää ja vetovoimaista kaupunkiseutua.

Taloyhtiöt voivat edistää luonnon monimuotoisuutta oppaan avulla

Opas tarjoaa taloyhtiöille konkreettisia ja helposti toteutettavia keinoja pihan luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.

Taloyhtiöiden pihat voivat olla merkittävä osa kaupunkiluonnon monimuotoisuutta – usein ilman suuria investointeja tai lisätyötä. Turun ammattikorkeakoulu on julkaissut uuden oppaan, joka tarjoaa taloyhtiöille konkreettisia ja helposti toteutettavia keinoja pihan luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.

Monitoimikentän kesä starttaa ensi lauantaina Kupittaalla

Kupittaan monitoimikentän kesä käynnistyy koko perheen kesän avaustapahtumassa Turussa lauantaina 23. toukokuuta kello 11–14. Ohjelmassa on lajikokeiluja, näytösotteluita, kilpailuja, tarjoiluja sekä paljon muuta. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Turun Metro-pikatukku avautuu uudistuneena

Metro-pikatukkuja on uudistettu ilmeen ja esillepanon osalta.

Turun Metro-pikatukku avaa keskiviikkona 20. toukokuuta ovensa uudistuneena. Pikatukku palvelee alueen ravintolatoimijoita. Turun pikatukun avajaisten jälkeen Wihuri Metro-tukku on uudistanut koko pikatukkuketjunsa.

Tutkimusryhmä selvittämään hyvinvointialueiden rahoitusmallin vaihtoehtoja

Valtiovarainministeriö on asettanut tutkimusryhmän arvioimaan hyvinvointialueiden rahoitusmallin kehittämisvaihtoehtoja. Selvitys tehdään hyvinvointialueiden tulevaisuutta käsittelevän parlamentaarisen työryhmän työn tueksi.

Turkulaiset poikkeuksellisen ahkeria ruoanlaittajia

Peräti 43 prosenttia Turun alueen asukkaista kertoo, että ruoanlaitto tuntuu helpolta ja rutiininomaiselta.

Turun seudulla 68 prosenttia valmistaa arki-illan päivällisen alusta asti itse, vain kaksi sadasta turvautuu säännöllisesti valmisruokaan ja 15 prosenttia helpottaa ruoanlaittoa osittain, esimerkiksi valmislihapullilla tai valmiilla pastakastikkeella. Turkulaiset ovat poikkeuksellisen ahkeria ruoanlaittajia, sillä muualla Suomessa ruokaa tekee alusta asti itse vain hiukan yli puolet.

Näköislehti

Urheilu

Kristian Tuohilammesta väliaikainen Tuto Hockeyn toimitusjohtaja

Kristian Tuohilampi.

Tuto Hockey ja toimitusjohtaja Toni Arppe ovat purkaneet sopimuksensa. Arppe ehti olla Tuton toimitusjohtajana vain vajaan vuoden. Tuton väliaikaisena toimitusjohtajana toimii pitkään Tutoa kaukalon puolella edustanut Kristian Tuohilampi . Muutos liittyy Tuton omistajamuutoksiin.

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Tekniset murheet romuttivat Aatolan viikonlopun

Vilho Aatola joutui taistelemaan kalusto-ongelmien kanssa Canadian Tire Motorsport Parkin radalla.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan viikonloppu Kanadan Canadian Tire Motorsport Parkissa oli suuri pettymys. Tekniset ongelmat pilasivat mahdollisuudet hyviin sijoituksiin USF Juniors -sarjan osakilpailuissa.

Lietoon uusi frisbeegolfseura uusittua kenttää pyörittämään

Liedon uusittu frisbeegolfkenttä avattiin vapun jälkeen.

Liedon vuonna 2017 avattu frisbeegolfrata on kokenut viimeisten kuukausien aikana merkittäviä muutoksia. Vastikään uudelleen avatun radan kunnostamisen ja muokkauksen myötä on myös perustettu uusi frisbeegolfseura Liedon Frisbeegolfseura.

Derbykatsomo täyttyy – myyty jo yli 4 500 lippua

Veikkausliigassa nähdään paikalliskamppailu lähes kuuden vuoden tauon jälkeen.

Veikkausliigakauden odotetuin ottelu pelataan Veritas Stadionilla 23. toukokuuta lauantaina, kun FC Inter isännöi vuoden ensimmäistä Turun derbyä. Puolentoista viikon päästä pelattavaan otteluun on myyty jo yli 4 500 katsomopaikkaa, joka käsittää yli puolet Veritas Stadionin katsomokapasiteetista.

Mäkikyröstä Loimun päävalmentaja, neljällä omalla kasvatilla sopimus

Teemu Mäkikyrö.

Raision Loimu valmistautuu ensi kaudella edessä olevaan 50. pääsarjakauteen sekä sitä seuraavan kauden 70-vuotisjuhliin. Viime kauteen käynnistetty paluu parrasvaloihin -projekti jatkuu edelleen tähtäimenään 70-vuotisjuhlallisuudet.