Ennakko: TPS:n suunta selviää tammikuun tasauksessa
TPS-Ässät.
Lähtökohdat: TPS lähtee jahtaamaan Ässien kuuden pisteen etumatkaa tammikuun tasauskierroksilla. Joukkueet kohtaavat perjantaina Turussa ja lauantaina Porissa.
Ässät lähtee tuplaotteluun hyvävireisenä. Pahassa tappioputkessa viime vuoden päättänyt hallitseva Suomen mestari on piristynyt vuodenvaihteen jälkeen. Tammikuun aikana Ässät on saanut pisteitä kaikista viidestä ottelusta ja voittanut neljä noista otteluista. Isoin syy piristymiseen on se, että porilaisten tehoduo Niklas Hagman-Dragan Umisevic on jälleen pienen tauon jälkeen löytänyt yhteisen sävelen. Pisteputki on nostanut porilaiset Kalpan ohi sijalle 12.
TPS otti viime viikolla ensimmäistä kertaa tällä kaudella kaksi peräkkäistä voittoa. Orastava putki sai kuitenkin tylyn lopun alkuviikosta Kärppiä vastaan. Tammikuun tasaus näyttänee kuitenkin TPS:n todellisen tason tällä hetkellä paremmin kuin vierastappio sarjakärjelle.
Kiinnitä katseesi: Dan Sextonin myynti näkyi Oulussa juuri niin karulla tavalla kuin saattoi odottaa, eikä ratkaisijoita hyökkäyksessä löytynyt. Viime aikoina TPS on tehnyt keskimäärin yhden maalin per peli. Palloseuran on tämän kalenterivuoden puolella tehnyt kymmenen osumaa kuudessa pelissä. Viisi näistä maaleista syntyi niin, ettei Sexton ei saanut pistettä tililleen. On iso kysymys, mistä TPS taikoo käsiinsä henkilökohtaista taitoa, mitä hyökkäysten päättämiseen tarvitaan.
Kokoonpanot: TPS lähtenee perjantain kamppailuun samalla kokoonpanolla kuin Oulussa. Sivussa kolhujen takia hyökkääjistä ovat Tapio Laakso, Derek Famulare, Rasmus Kulmala ja Tadas Kumeliauskas. Lisäksi puolustuksesta puuttuu tuttuun tapaan Markus Seikola.
Ässillä ei suurempia loukkaantumisia pitäisi olla.
Erikoista: TPS:n ja Ässien kolme edellistä kohtaamista ovat venyneet yli varsinaisen peliajan. Kauden neljän kohtaamisen voitot ovat tasan kaksi.
Veikkaus: Kotijoukkueella on edessään kova savotta. Ässät on ennakkosuosikki, mutta ratkaisuja saatetaan perjantaina etsiä pitkän kaavan kautta. Pari maalia per joukkue varsinaisella peliajalla ja ratkaisut voittolaukauksilla.


















