Raision Vihreät: Ratikkahanke avaa mahdollisuuden koko kaupunkiseudun kehittämiselle

Raision Vihreät onnittelee Turkua ratikkahankkeen etenemisestä ja pitää päätöstä merkittävänä askeleena kohti kestävää ja vetovoimaista kaupunkiseutua.

Raision Vihreiden mukaan ratikkahankkeen vaikutukset ulottuvat laajasti koko Turun seudulle. Kyse on joukkoliikenteen kehittämisen lisäksi alueen elinvoimasta, sujuvasta liikkumisesta, ilmastotavoitteista ja tulevaisuuden kasvusta.

– Turun seutu muodostaa yhteisen työssäkäynti- ja asiointialueen, jossa ihmisten arki liikkuu yli kuntarajojen. Siksi myös joukkoliikenteen ratkaisuja tulee tarkastella seudullisena kokonaisuutena, Raision Vihreiden tiedotteessa todetaan.

Raision Vihreät pitää tärkeänä, että kuntien välinen yhteistyö käynnistyy aktiivisesti jo hankkeen alkuvaiheessa. Raisio voi toimia suunnannäyttäjänä kestävän seudullisen raideliikenteen kehittämisessä.

– Ratikan mahdollisuuksia kannattaa tarkastella rohkeasti koko Turun seudun näkökulmasta. Raisiolla on erinomainen sijainti ja vahva rooli osana kasvavaa kaupunkiseutua. Toimiva raideliikenne tukisi kestävää kasvua, helpottaisi ihmisten arkea ja vahvistaisi koko alueen elinvoimaa, sanoo Heidi Aaltonen, joka on Raision kaupunginvaltuuston 3. varapuheenjohtaja (vihr.).

Raitiotien laajeneminen Raisioon nähdään luontevana osana koko kaupunkiseudun pitkäjänteistä kehittämistä.

Raision Vihreiden mukaan nyt tarvitaan ennakkoluulotonta yhteistyötä, pitkän aikavälin visiota ja yhteistä tahtoa rakentaa modernia, saavutettavaa ja kestävää kaupunkiseutua.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Raision Vihreät: Ratikkahanke avaa mahdollisuuden koko kaupunkiseudun kehittämiselle

Raision Vihreät onnittelee Turkua ratikkahankkeen etenemisestä ja pitää päätöstä merkittävänä askeleena kohti kestävää ja vetovoimaista kaupunkiseutua.

Taloyhtiöt voivat edistää luonnon monimuotoisuutta oppaan avulla

Opas tarjoaa taloyhtiöille konkreettisia ja helposti toteutettavia keinoja pihan luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.

Taloyhtiöiden pihat voivat olla merkittävä osa kaupunkiluonnon monimuotoisuutta – usein ilman suuria investointeja tai lisätyötä. Turun ammattikorkeakoulu on julkaissut uuden oppaan, joka tarjoaa taloyhtiöille konkreettisia ja helposti toteutettavia keinoja pihan luonnon monimuotoisuuden edistämiseen.

Monitoimikentän kesä starttaa ensi lauantaina Kupittaalla

Kupittaan monitoimikentän kesä käynnistyy koko perheen kesän avaustapahtumassa Turussa lauantaina 23. toukokuuta kello 11–14. Ohjelmassa on lajikokeiluja, näytösotteluita, kilpailuja, tarjoiluja sekä paljon muuta. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Turun Metro-pikatukku avautuu uudistuneena

Metro-pikatukkuja on uudistettu ilmeen ja esillepanon osalta.

Turun Metro-pikatukku avaa keskiviikkona 20. toukokuuta ovensa uudistuneena. Pikatukku palvelee alueen ravintolatoimijoita. Turun pikatukun avajaisten jälkeen Wihuri Metro-tukku on uudistanut koko pikatukkuketjunsa.

Tutkimusryhmä selvittämään hyvinvointialueiden rahoitusmallin vaihtoehtoja

Valtiovarainministeriö on asettanut tutkimusryhmän arvioimaan hyvinvointialueiden rahoitusmallin kehittämisvaihtoehtoja. Selvitys tehdään hyvinvointialueiden tulevaisuutta käsittelevän parlamentaarisen työryhmän työn tueksi.

Turkulaiset poikkeuksellisen ahkeria ruoanlaittajia

Peräti 43 prosenttia Turun alueen asukkaista kertoo, että ruoanlaitto tuntuu helpolta ja rutiininomaiselta.

Turun seudulla 68 prosenttia valmistaa arki-illan päivällisen alusta asti itse, vain kaksi sadasta turvautuu säännöllisesti valmisruokaan ja 15 prosenttia helpottaa ruoanlaittoa osittain, esimerkiksi valmislihapullilla tai valmiilla pastakastikkeella. Turkulaiset ovat poikkeuksellisen ahkeria ruoanlaittajia, sillä muualla Suomessa ruokaa tekee alusta asti itse vain hiukan yli puolet.

Somejätit tahkoavat edelleen miljardivoittoja huijausmainoksista

Alustajätit, kuten somepalvelut olisi velvoitettava vahvasti petosrikollisuuden ennakolliseen torjuntaan yhteistyössä pankkien, viranomaisten ja teleoperaattoreiden kanssa, arvioi Finanssiala ry (FA). Meta sai huijausmainoksista jopa 16 miljardin dollarin tulot vuonna 2024.

Minna Pirkkanen nimetty Turun Satama Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi

Minna Pirkkanen.

Minna Pirkkanen on nimetty Turun Satama Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Pirkkanen on kansainvälisesti kokenut muutosjohtaja ja toiminnankehittäjä, jolla on vahva näyttö liiketoiminnan kasvun ja kannattavuuden kehittämisestä. Hän on toiminut useissa eri tehtävissä muun muassa Koneella ja Sandvikilla, vastaten laajoista teknologia-, palvelu- ja liiketoimintamuutoksista kansainvälisessä toimintaympäristössä.

Työmarkkinaennuste: Pitkäaikaistyöttömyys kääntyy laskuun kesän jälkeen

Työ- ja elinkeinoministeriö ennustaa työllisyyden kasvavan vuosina 2027 ja 2028 voimakkaammin kuin kuluvana vuonna. Pitkäaikaistyöttömyyden ennustetaan kääntyvän laskuun kesän 2026 jälkeen.

Vallaistentie katkaistaan kesäkuun ajaksi siltatöiden takia Mynämäessä

Raukkaan silta.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus aloittaa Mynämäessä maantiellä 12393 (Vallaistentie) Raukkaan sillan korjaustyöt. Liikenne työmaan kohdalla joudutaan katkaisemaan sillan puukannen purkutöiden alkaessa ja ohjaamaan kiertotielle 1.–30. kesäkuuta. Kiertotien pituus on noin 17 kilometriä.

Muovinen tuhkakuppi kärähti parvekkeella

Muovinen tuhkakuppina käytetty astia syttyi tulee parvekkeella Itäisellä Pitkälläkadulla tiistaina puolita päivin ja poltti myös alustana toiminutta puista terassilaattaa.

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Salasanoissa piilee iso riski

S-Pankin Arjen turvabarometri -kysely osoittaa, että valtaosalta suomalaisista kodin ovien ja ikkunoiden lukitseminen hoituu rutiinilla, ja noin kolme neljästä varmistaa ne päivittäin. Digiturvassa jäädään silti jälkeen. Vaikka noin seitsemän kymmenestä lukitsee laitteensa säännöllisesti, vain noin puolet huolehtii salasanojen turvallisesta käytöstä. Moni kantaa huolta läheistensä pärjäämisestä verkossa. S-Pankki muistuttaa, että digiturvallisuudessa ihmisen oma osaaminen ja valppaus ovat usein tärkeimpiä turvatekijöitä.

Kaukolämpötyö sulkee ajokaistan Linnankadulla, liikenne ruuhkautuu ajoittain

Linnankadulla tehdään kaukolämpötyötä kaupungintalon kohdalla 19.5.–12.6. Yksi ajokaista on pois käytöstä. Liikenne ruuhkautuu ajoittain.

Alle 3-vuotiaiden huostaanotot lisääntyneet

Huostassa olleiden 0–2-vuotiaiden määrä kasvoi 9 prosenttia viime vuonna. Huostassa oli kaikkiaan 292 alle 3-vuotiasta lasta viime vuonna. Avohuollossa olleiden alle 3-vuotiaiden määrä kasvoi kymmenen prosenttia.

Taideakatemian sirkusopiskelijoiden avoin lava kutsuu

Luvassa on erilaisia sirkusesityksiä, niin harrastajilta kuin ammattilaisiltakin.

Turun AMK:n Taideakatemian All Stars Circus Show open stage on jo perinteeksi muodostunut sirkusopiskelijoiden järjestämä tapahtuma, jossa lava on avoinna erilaisille esityksille ja keskeneräisillekin esityskokeiluille taiteen ystävistä muodostuvan yleisön edessä. All Star Circus Show'n esiintyjiä on etsitty avoimen haun kautta.

Äidinmaidon sokerit ohjaavat suolistomikrobiston kehitystä vielä imeväisiän jälkeen

Tuore väestöpohjainen seurantatutkimus osoittaa, että äidinmaidon sokeriyhdisteet ovat keskeisessä roolissa imeväisen suolistomikrobiston kehityksessä, eikä vaikutus rajoitu pelkästään imetysaikaan.

Turkulainen varustamo siirsi aluksen Kyproksen lipun alta Suomen lipun alle

Jolien liputuksen myötä RABN:n kaikki kahdeksan alusta on rekisteröity Suomeen.

Turkulainen varustamo Rederi AB Nathalie (RABN) on siirtänyt MV Jolie -aluksen Kyproksen lipun alta Suomen lipun alle 18. toukokuuta. Päätöksen taustalla on muun muassa operoinnin tehokkuus, yhtenäinen toimintakulttuuri sekä suomalaisen merenkulun merkitys huoltovarmuudelle.

Näköislehti

Urheilu

Tanssiurheiluseura Bolerolle SM-menestystä Järvenpään ikäkausimestaruuskilpailuista

Boleron juniorijoukkue.

Vakio- ja latinalaistanssien ikäkausimestaruuskilpailut Järvenpäässä kokosivat 16.–17. toukokuuta Suomen parhaat kilpatanssijat ratkomaan SM-mitaleita useissa ikäluokissa. Tanssiurheiluseura Bolero oli viikonlopun aikana näkyvästi esillä laajalla osallistujamäärällä ja useilla finaali- sekä mitalisijoilla. Aikuisten joukkuekilpailussa Bolero tanssi itsensä SM-pronssille 23 joukkueen joukosta.

Tekniset murheet romuttivat Aatolan viikonlopun

Vilho Aatola joutui taistelemaan kalusto-ongelmien kanssa Canadian Tire Motorsport Parkin radalla.

Suomalaiskuljettaja Vilho Aatolan viikonloppu Kanadan Canadian Tire Motorsport Parkissa oli suuri pettymys. Tekniset ongelmat pilasivat mahdollisuudet hyviin sijoituksiin USF Juniors -sarjan osakilpailuissa.

Lietoon uusi frisbeegolfseura uusittua kenttää pyörittämään

Liedon uusittu frisbeegolfkenttä avattiin vapun jälkeen.

Liedon vuonna 2017 avattu frisbeegolfrata on kokenut viimeisten kuukausien aikana merkittäviä muutoksia. Vastikään uudelleen avatun radan kunnostamisen ja muokkauksen myötä on myös perustettu uusi frisbeegolfseura Liedon Frisbeegolfseura.

Derbykatsomo täyttyy – myyty jo yli 4 500 lippua

Veikkausliigassa nähdään paikalliskamppailu lähes kuuden vuoden tauon jälkeen.

Veikkausliigakauden odotetuin ottelu pelataan Veritas Stadionilla 23. toukokuuta lauantaina, kun FC Inter isännöi vuoden ensimmäistä Turun derbyä. Puolentoista viikon päästä pelattavaan otteluun on myyty jo yli 4 500 katsomopaikkaa, joka käsittää yli puolet Veritas Stadionin katsomokapasiteetista.

Mäkikyröstä Loimun päävalmentaja, neljällä omalla kasvatilla sopimus

Teemu Mäkikyrö.

Raision Loimu valmistautuu ensi kaudella edessä olevaan 50. pääsarjakauteen sekä sitä seuraavan kauden 70-vuotisjuhliin. Viime kauteen käynnistetty paluu parrasvaloihin -projekti jatkuu edelleen tähtäimenään 70-vuotisjuhlallisuudet.

Åboraakkeli: Torilla tavataan?

Aleksander Barkov.

Jokakeväinen kiekkokarnevaali, jääkiekon MM-kisat, pyörähtää tällä viikolla käyntiin Sveitsissä. Suomen osalta kisat käynnistyvät perjantaina 15. toukokuuta, kun vastaan luistelee Saksa. Melko lailla pitkän, kaikkiaan seitsemän ottelun, alkusarjan jälkeen puolivälieriä pelataan 28. toukokuuta. Finaali pelataan 31. toukokuuta, joten nippanappa saadaan kisat pelattua toukokuun puolella.