Nimpparisankari: ”Äitini mukaan näytin Reimalta”
HistoriantutkijaReima Välimäelle oma nimi on ollut mieluisa, mutta on se hänet outoihinkin tilanteisiin saanut.
– Kerran olimme menossa työkaverini Marjon kanssa Vatikaanin arkistoon. Siellä henkilökunta pyysi passit ja pyörittelivät silmiään, että on Marjo-niminen nainen ja Reima-niminen mies. Päästiin kuitenkin sisään, kun oli suosituskirjeet mukana, Välimäki nauraa.
Vaikka Välimäkeä on joskus ulkomailla nimensä perusteella luultukin naiseksi, ei Reimasta ole ollut sen suurempaa harmia.
– Nimeni on tuntunut kotoisalta. Pidin siitä kouluaikoina, että olin aina ainoa Reima. Vasta armeijassa tapasin toisen Reiman, mutta siinä ympäristössä se ei vaikuttanut niin paljon, kun kaikkia kutsuttiin sukunimillä. Meillä itse asiassa meni jonkin aikaa tajuta, että olemme molemmat harvinaisen nimen kantajia, Välimäki toteaa.
Reima on ylipäänsä harvinainen nimi, mutta varsinkin Välimäen ikäluokassa. Hän on syntynyt 1984, jolloin Reiman sai kutsumanimekseen vain reilu kymmenen lasta. Yleisimmillään nimi oli 1950-luvulla, jolloin Reiman kutsumanimekseen sai vuosittain muutama kymmenen lasta, parhaimmillaan lähes sata.
Osin harvinaisen nimen takia kaimoja ei aikuisiälläkään ole hirveästi vastaan tullut.
– Yliopistomaailmassa on pari Reimaa, mutta he ovat vanhempaa sukupolvea.
Välimäen mukaan hänen nimeensä ei liity sen suurempaa syytä.
– Äitini mukaan näytin Reimalta. Historioitsija minussa haluaa uskoa, että Reima Salosella oli jotain vaikutusta asiaan. Vanhempani eivät ole mitään himopenkkiurheilijoita, mutta seuraavat urheilua hyvin perinteisellä suomalaisella tavalla. Ajattelen, että Salosen voittama Euroopan mestaruus on tuonut nimen jollain tavalla esiin, Välimäki sanoo.
– Olen myös itse siirtänyt nimeni tavallaan eteenpäin. Yhden opiskelukaverini vaimo kuuli minusta ja tykkäsi nimestäni. Niin heidän lapsestaan sitten tuli Reima.
Harvinaisen nimen ansiota tai syytä on luultavasti myös se, ettei Välimäellä juuri ole ollut lempinimiä.
– Kouluaikoina kutsuttiin jonkin verran Repeksi tai Repaksi, mutta eivät ne olleet sellaisia laajemmassa käytössä olleita nimiä.
Reiman nimipäivä on 5. marraskuuta.
Ilkka Lappi

















