Metsän hinta pysyi vakaana, kauppamäärät laskivat
Metsän hinta säilyi koko maassa samalla tasolla puun hinnan laskusta huolimatta. Eniten hehtaarihinta nousi Etelä-Savossa ja laski Satakunnassa. Maanmittauslaitos kokosi kiinteistöjen kauppahintarekisteristä yli 10 hehtaarin metsätilakauppojen hinnat ja lukumäärät vuoden alusta syyskuun loppuun.
Suomessa tehtiin tammi–syyskuussa noin 1 750 yli kymmenen hehtaarin metsätilakauppaa. Se on kuusi prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavalla ajanjaksolla.
Kauppahintojen keskiarvo oli noin 4 520 euroa hehtaarilta. Keskihinnat nousivat noin prosentin verran.
– Metsän hinta ei ole lähtenyt laskuun, vaikka puun hinnat ovat pudonneet viime vuodesta. Esimerkiksi kuitupuiden kantohinnat ovat laskeneet keskimäärin peräti neljänneksellä. Mänty- ja koivutukkien hinnoissakin on laskua viisi prosenttia, kertoo metsien kauppatilastoja tutkinut johtava asiantuntija Jani Seppälä Maanmittauslaitoksesta tiedotteessa.
Metsähehtaarin hinta nousi sekä euromääräisesti että prosentuaalisesti eniten Etelä-Savossa. Hehtaarista maksettiin keskimäärin 6 600 euroa, mikä on lähes 800 euroa eli 13,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
Voimakkainta metsän hinnan lasku oli Satakunnassa, jossa hehtaarihinta 6 200 euroa oli yhdeksän prosenttia viime vuotta vähemmän.
Kalleinta metsä oli Varsinais-Suomessa, noin 6 950 euroa hehtaarilta. Lähes saman verran maksettiin Kanta-Hämeessä, 6 800 euroa. Sekä Päijät-Hämeessä että Uudellamaalla päästiin lähes 6 500 euron keskihintaan. Metsää sai halvimmalla Lapista, noin 1 700 euroa hehtaarilta.
Maakunnittain tarkasteltuna Pohjois-Pohjanmaa on metsäkauppamäärissä kärjessä viime vuosien tapaan. Kauppoja tehtiin tammi–syyskuussa yhteensä noin 300, mutta määrät laskivat neljä prosenttia. Seuraavaksi eniten kauppoja tehtiin Lapissa (noin 220, ei kasvua edellisvuoteen) ja Pohjois-Karjalassa (lähes 150, laskua 6 %).
Luvut kattavat yksinomaan metsätalousmaata sisältävät yli kymmenen hehtaarin rakentamattomat kiinteistöt. Tilastossa ovat mukana niin sanotut edustavat kaupat, ja siitä on siten muun muassa rajattu pois sukulaisten väliset kaupat. Hinnat ovat keskiarvoja.
Tietoja voi tutkia itse myös Maanmittauslaitoksen kiinteistöjen kauppahintatilastosta, joka on kaikille avoin verkkopalvelu. Tiedot päivitetään palveluun kuukausittain Maanmittauslaitoksen ylläpitämästä kiinteistöjen kauppahintarekisteristä. Tilastoja voi tutkia taulukkoina kaupan ajankohdan, sijainnin ja kiinteistön käyttötarkoituksen mukaan. Teemakarttoja voi laatia Paikkatietoikkunassa.
Kauppahintarekisterissä metsien kauppahintoihin ja määriin tilastoidaan vähintään kahden hehtaarin metsät. Tilastossa metsät jaotellaan tarkemmin: 2–5 hehtaaria, 5–10 hehtaaria ja yli 10 hehtaaria.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















