Ovensa avannut Fuuga kiinnostaa poikkeuksellisen paljon turkulaisia
Väärä paikka. Ei pysy aikataulussa. Eikä budjetissa. Näin pelättiin, että myös Fuugan kohdalla käy.
Ei käynyt. Aikataulussa pysyttiin ja Fuuga on nyt avoinna.
Myös budjetissa pysyttiin eikä rakennuksen paikasta ole enää maristu. Siinä se on WAMin ja kaupunginteatterin välissä.
Avajaiset vetivät väkeä, vaikka seremoniaa joutui seuraamaan sateessa ennen kuin ovet avattiin.
– Fuugasta on ehtinyt jo tulla Turun uusi maamerkki ja ylpeydenaihe, arvioi pormestari Piia Elo (sd.) avajaispuheessaan.
– Ovet ovat auki ja harjoittelu loppuu, totesi Turun musiikkitalon johtaja Samppa Rinne.
Rinteen mukaan ennen avausta Fuugaan oli myyty jo 70 000 lippua. Väkeä on tulossa yli 15 maasta. Loppuvuoden lipuista on myyty 82 prosenttia. Kiinnostusta piisaa, sillä parissa tunnissa varattiin 4 000 kierroslippua.
– Sekin on hämmentävää, lausui Rinne.
Ohjelmistossa on luonnollisesti klassista musiikkia, sillä Fuuga on Turun filharmonisen orkesterin (TFO) koti, mutta myös muuta. Noin puolet ohjelmistosta on taidemusiikkia ja klassista, noin puolet muuta.
– Toivon, että huomio kääntyy artisteihin ja tekijöihin.
F eli Fanni Sjöholm esiintyy Fuugassa yhdessä Pesson kanssa. Keikka myytiin nopeasti loppuun.
– Tuntuu tosi hienolta. En pidä sitä itsestään selvänä. Ehkä silläkin on osuutta asiaan, että jengi on innoissaan siitä, että on tällaiset fasiliteetit, totesi F.
– Tuntuu erityiseltä edustaa tänä syksynä sitä poppipuolta. Kaikki ne, jotka eivät tykkää Turusta, eivät vaan ole käyneet täällä
Jussu Pöyhönen tuo Suurlähettiläät Fuugaan kahdelle keikalle.
– Aivan upealta tuntuu. Meillä on ollut Turussa seitsemän tai kahdeksan treenikämppää. Kaikki ne on purettu. Ehkä tässä on sellainen soittopaikka, jota ei aivan heti ainakaan pureta.
Jazz City Turun toiminnanjohtaja ja taiteellinen johtaja Jussi Fredriksson arvioi, että Fuuga monipuolistaa ohjelmatarjontaa.
– Mittakaava pikkaisen suurenee. Pystytään tuomaan ihmisten korville sellaista musiikkia, jota eivät välttämättä ole aikaisemmin kuulleet.
Turun filharmonisen orkesterin intendentti Nikke Isomöttönen arvioi parin viikon kokemuksella isoa salia ”aivan huikeaksi”. TFO pääsi testaamaan salia ennen avajaisia. Hän saa tukea orkesterin muusikoilta.
– Melkein epäuskoinen olo, sali on niin hyvä. Sinne on joka päivä äärettömän kiva tulla töihin. Varsinkin kun vertaa siihen vanhaan saliin, kaikki kunnia vanhalle Konserttitalolle. Puhutaan kuitenkin aivan eri asiasta, arvioi viulisti Jonni Hämäläinen.
– Intensiiviset antoisat pari viikkoa takana. Kyllä uskallan sanoa, että tässä on Suomen paras konserttisali, luultavasti koko pohjoisenkin Euroopan paras, ellei koko Euroopan, säesti konserttimestari Matti Koponen.
Lasse Virtanen

















