Kaarina-talossa Kaffepaussi, Käsityökino ja kaksi konserttia
Kaarina-talon aulassa järjestetään torstaina 5. marraskuuta iltapäivällä Kaffepaussi, joka tarjoaa leppoisan kahvihetken musiikin säestyksellä. Tilaisuudessa esiintyvät Musiikkiopisto Arkipelagin oppilaat sekä S:t Karins svenska skolanin lapsikuoro Kakofoni. Kuorossa laulaa koulun 2.–5. luokkien oppilaita. Kuoroa johtaa Sofia Berlin.
Illalla Kaarina-salissa järjestetään Käsityökino, jonka elokuva on valittu teemaviikkoon sopivaksi. Käsityökinossa salin valoja ei sammuteta kokonaan, vaan elokuvan aikana on mahdollista tehdä käsitöitä. Elokuvana nähdään Kjell Westön Finlandia-palkittuun menestysromaaniin perustuva Missä kuljimme kerran (2011). Elokuva on K12 ja sen kesto on noin kaksi tuntia. Elokuva on puhuttu ruotsiksi ja siinä on suomenkielinen tekstitys.
Kaarina-talon iltapäivätanssit kutsuvat perjantaina 6. marraskuuta tanssahtelemaan Kaarina-salin parketille. Marraskuun tansseja tahdittavat Nuppu Ervasti ja Antti Ainola. Tanssien musiikin teemana on Pohjoismaat ja kappaleita kuullaan niin suomeksi kuin ruotsiksi.
Kaarina-salissa järjestetään lauantaina 7. marraskuuta konsertteja. Aamupäivällä salissa on luvassa musiikkia koko perheelle, kun salissa esiintyy Robin Rekku & Jekkuorkesteri. Heidän konserttinsa Var som folk! – Musiikkia kansalle! on interaktiivinen, kaksikielinen ja lapsiperheille suunnattu konsertti, jossa lauletaan ja pidetään yhdessä hauskaa suomeksi ja ruotsiksi.
Iltapäivällä salissa kuullaan romanttinen liedkonsertti, jossa esiintyvät oopperalaulaja Ann-Marie Walsh sekä pianisti ja säveltäjä Gustav Nyström. Konsertissa kuullaan naissäveltäjien lauluja 1800- ja 1900- luvuilta. Kappaleiden välissä kuullaan Rosanna Fellmanin runoja, joihin Gustav Nyström on säveltänyt musiikin.
Kaikkiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















