Diakoniatyön Lahja lapselle -keräys alkaa
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän järjestämä Lahja lapselle -keräys yhdistää diakonia-asiakasperheiden lasten lahjatoiveet, lahjoittajat ja vapaaehtoiset. Diakoniatyöntekijät ovat syksyn aikana kysyneet kaikilta tämän vuoden asiakasperheiltään lasten joululahjatoiveita, joita välitetään lahjoittajille puhelimitse 10.–13. marraskuuta. Lahjoittajille kerrotaan lahjan saajan ikä ja sukupuoli, mutta lasten henkilöllisyys jää vain diakoniatyöntekijöiden tietoon.
– Monelle lapselle keräyksen kautta saatava lahja on joulun ainut paketti. Lahja ilahduttaa ja vahvistaa uskoa, että kaikki lapset ovat lahjan arvoisia perheen tulotasosta riippumatta. Myös vapaaehtoisille ja lahjoittajille on luvassa roppakaupalla iloista joulumieltä, sanoo keräystä organisoiva Keskustan Varikon ohjaaja Mia Lehtonen tiedotteessa.
Osa korkeintaan 50 euron hintaisista toiveista on konkreettisia lahjoja, osa lahjakortteja. Varsinkin teini-ikäiset toivovat mieluummin lahjakortteja, jotka mahdollistavat ostosten tekemisen joulun jälkeisissä alennusmyynneissä. Noin tuhat turkulaista ja kaarinalaista lasta on saanut vuosittain keräyksen kautta oman toivelahjansa.
Vapaaehtoiset vastaavat lahjatoiveiden välittämisestä, lahjojen paketoinnista ja niiden kuljettamisesta seurakuntiin.
Koska 50 euron hintainen lahja on monille kallis hankkia, lahjakortteja voidaan jakaa kahden lahjoittajan kesken. Tilisiirron tai Mobilepayn kautta tehtävät lahjoitukset voivat olla pieniä tai suuria, jokainen lahjoitus on tärkeä.
Lahjavälitys on avoinna 10.–13. marraskuuta kello 11–13 numerossa 040 341 7660, minkä jälkeen lahjavälitys siirtyy etätöihin – viesteihin toki vastataan. Sähköinen lomake avautuu maanantaina 9. marraskuuta osoitteessa www.lyyti.in/lahjalapselle2026. Keräykseen voi osallistua myös tilisiirrolla.
Paketoimattomia lahjoja vastaanotetaan kello 11–18 Turussa keskustan Varikolla (Aninkaistenkatu 1) maanantaista perjantaille 16.–20. marraskuuta ja maanantaina 23. marraskuuta sekä Kaarinan kirkolla maanantaista perjantaille 16.–20. marraskuuta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















