Varsinais-Suomeen 21 000 euroa Kevan työelämän kehittämisrahaa

Keva on myöntänyt työelämän kehittämisrahaa 23 julkisen alan hankkeelle ympäri Suomea yhteensä 540 000 euroa. Hankkeissa korostuvat ennakoiva työkyvyn tuki, esihenkilöiden osaamisen vahvistaminen, yhteisten toimintamallien rakentaminen sekä hanketyön tulosten järjestelmällinen seuranta.

Varsinais-Suomessa rahoitusta saavat Turun kaupungin sekä Uudenkaupungin kehittämishankkeet yhteensä 21 000 euroa.

Työelämän kehittämisrahalla tuetaan työkykyjohtamisen kehittämistä sekä työkyvyttömyysriskien ennakointia ja vähentämistä. Kehittämisraha on tarkoitettu kunta-alan, hyvinvointialueiden sekä evankelis-luterilaisen kirkon työnantajien hankkeisiin.

Työkykyjohtamisen ja sen kulttuurin kehittämisessä painottuvat tällä kertaa hankesuunnitelmissa esihenkilö- ja johtamisosaamisen vahvistaminen ja työkyvyn tuen käytäntöjen yhdenmukaistaminen. Lisäksi hankkeissa etsitään keinoja parantaa kuormituksen hallintaa ja vähentää sairauspoissaoloja, vahvistetaan työyhteisöjen toimivuutta ja psykologista turvallisuutta sekä tuetaan työurien jatkumista.

– Hankkeissa näkyy vahva pyrkimys siirtyä reaktiivisesta ja tapauskohtaisesta tuesta kohti ennakoivaa, yhdenmukaista ja dokumentoitua työkykyjohtamista. Työkyvyn johtaminen on koko johtamisketjun asia, sanoo asiakaspäällikkö Eeva-Liisa Nurmi tiedotteessa.

Nurmi vastaa työelämän kehittämisrahan kokonaisuudesta Kevassa.

Organisaatioissa selkiytetään työkyvyn tukemiseen liittyviä vastuita, kehitetään keinoja tunnistaa työkyvyttömyysriskejä aikaisemmin sekä vahvistetaan rohkeutta ottaa työkykyyn liittyviä huolia puheeksi mahdollisimman varhain.

Hankkeissa kehitetään konkreettisia työvälineitä kuten työkalupakkeja, vuosikelloja, keskustelupohjia ja perehdytysmateriaaleja työkykyjohtamisen tueksi. Vertaisryhmät, mentorointi, sisäiset valmentajat ja fasilitaattoriverkostot tukevat osaamisen jakamista ja toiminnan jatkuvuutta.

Kehittämisen vaikutuksia myös seurataan. Hankkeissa arvioidaan esimerkiksi uusien toimintatapojen käyttöönottoa sekä muutoksia osaamisessa, johtamisessa, työkyvyssä, kuormituksessa ja psykologisessa turvallisuudessa. Pidemmän aikavälin vaikutuksia tarkastellaan muun muassa sairauspoissaolojen, työkyvyttömyysriskien, työssä jatkamisen ja henkilöstökokemuksen avulla.

Kehittämishanketyön juurtuminen osaksi organisaatioiden arkea ratkaisee lopulta kehittämisen vaikuttavuuden.

– Hankkeissa ei ole tarkoitus toteuttaa yksittäisiä toimenpiteitä, vaan saada aikaan pysyviä muutoksia organisaation toiminnassa. Kun uudet toimintamallit liitetään johtamiseen, perehdytykseen, henkilöstöprosesseihin ja säännölliseen seurantaan, työkyvyn tukemisesta tulee aiempaa ennakoivampaa ja yhdenmukaisempaa. Näin kehittämistyö tukee sekä henkilöstön työkykyä ja työurien jatkumista että organisaatioiden toiminnan sujuvuutta, Nurmi painottaa.

Työnantajapalvelujohtaja Laura Rinne pitää hankkeissa näkyviä painotuksia osuvina työkyvyttömyysriskien vähentämisen kannalta.

– Ennakointi ja työkyvyttömyysriskien tunnistaminen varhaisessa vaiheessa ovat vaikuttavan työkykyjohtamisen perusta. Tunnistamalla riskit ajoissa voidaan tehdä oikeita toimenpiteitä oikea-aikaisesti ja kohdistaa ne oikein. Tämä näkyy vahvasti myös tämän hakukierroksen hankkeissa. Kehittämistyö hyödyttää hankeorganisaatioita laajemmin, sillä Kevan tehtävä on jakaa tuotokset koko julkisen alan käyttöön, Rinne toteaa.

Työkyvyttömyysriskien vähentäminen on osa Kevan lakisääteistä toimintaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Varsinais-Suomeen 21 000 euroa Kevan työelämän kehittämisrahaa

Keva on myöntänyt työelämän kehittämisrahaa 23 julkisen alan hankkeelle ympäri Suomea yhteensä 540 000 euroa. Hankkeissa korostuvat ennakoiva työkyvyn tuki, esihenkilöiden osaamisen vahvistaminen, yhteisten toimintamallien rakentaminen sekä hanketyön tulosten järjestelmällinen seuranta.

Turkulainen MarshallAI tähtää kansainvälisille panimomarkkinoille tekoälyllä, joka tarkastaa yli 120 000 tölkkiä tunnissa

MarshallAI:n kehittämä Rogue Can Detector tunnistaa tuotantolinjalle vahingossa päätyneen väärän tölkin yli 120 000 tölkin tuntivauhdilla.

Bittiumin kasvusijoituksen viime vuonna saanut turkulainen tekoäly-yhtiö MarshallAI tähtää teknologiallaan seuraavaksi kansainvälisille juomateollisuuden markkinoille. Yhtiön kehittämä järjestelmä pystyy erottamaan tuotantolinjalla toisistaan lähes identtisiä tölkkejä ja tarkastamaan jokaisen tölkin päiväysmerkinnän sisällön yli 120 000 tölkin tuntinopeudella.

Alkoholin toimituslupia voi hakea Lupa- ja valvontavirastolta

Yli 2,8-prosenttisten alkoholijuomien toimittaminen suoraan kuluttajille edellyttää Lupa- ja valvontaviraston myöntämää toimituslupaa. Toimituslupien hakeminen Lupa- ja valvontavirastolta on mahdollista tiistaista 3. marraskuuta lähtien. Jos vähittäismyyntiluvan hakijan vähittäismyyntipaikka tai toimitusluvan hakijan toimipaikka sijaitsee Ahvenanmaan maakunnassa, luvan myöntää kuitenkin Ahvenanmaan valtionvirasto. Alkoholin toimitus voi kuitenkin alkaa aikaisintaan 3.1.2027.

Jos polttaa puuta oikein, päästöjä voi vähentää merkittävästi

Vähäpäästöisessä puunpoltossa on tärkeää opetella juuri oman tulisijansa oikea käyttö. Piipusta tupruava väritön savu kertoo, että palaminen on vähäpäästöistä.

Puunpoltosta muodostuu aina päästöjä, mutta oikeilla puunpolttotavoilla päästöjä syntyy merkittävästi vähemmän. Tämä parantaa oman kodin ja lähialueen ilmanlaatua. Lisäksi lämmön saa paremmin talteen ja tulisija pysyy paremmassa kunnossa. Tärkeintä on polttaa vain kuivaa ja puhdasta puuta.

Furuholm: Keinoja köyhyyskriisin ratkaisemiseksi kyllä löytyisi

Kansanedustaja Timo Furuholm (vas.) arvostelee oikeistohallitusta köyhyysongelman pahentamisesta. Furuholm piti vasemmistoliiton ryhmäpuheen, kun eduskunta keskusteli elämisen kustannuksia koskevasta opposition välikysymyksestä.

Saaristomeren pienten jätevedenpuhdistamoiden tehostamiseen haettavissa avustusta ravinnekuormituksen vähentämiseksi

Saaristomeren tilaa heikentää rehevöityminen, jonka vuoksi ravinteiden kierrätystä on tehostettava ja mereen päätyvää ravinnekuormitusta pienennettävä.

Lounais-Suomen elinvoimakeskus on avannut haun Saaristomeren pienten jätevedenpuhdistamoiden toiminnan kehittämisen hankkeille. Haku on avoinna 31. joulukuuta saakka.

Polaaripyörteen poikkeuksellinen heikkeneminen voi muuttaa alkutalven säätyyppejä

Polaaripyörre on vuodenaikaan nähden erittäin heikko. Mahdolliset vaikutukset Suomen säähän selviävät kuitenkin vasta viikkojen viiveellä. Pohjoisen napa-alueen ylle stratosfääriin, eli noin 10–50 kilometrin korkeuteen, talviaikaan muodostuva tuulijärjestelmä on nyt vuodenaikaan nähden jopa ennätyksellisen heikko. Polaaripyörteeksi nimetty ilmiö tavallisesti voimistuu marraskuussa, kun lämpötilaero kylmenevän napa-alueen ja keskileveysasteiden välillä kasvaa. Samaan talviseen kiertoliikkeeseen liittyy troposfäärin länsivirtaus, joka tuo Suomeen usein lauhaa, tuulista ja sateista säätä.

Kuvataiteilijat voivat hakea Henry Lönnforsin ateljeestipendiaatiksi vuosilla 2027–29

As. Oy Albatrossin ylimmässä kerroksessa oleva huoneisto on tarkoitettu ainoastaan työskentelyyn.

Turun taidemuseota hallinnoivan Turun Taideyhdistyksen rahastonhoitaja Henry Lönnforsin testamentin mukaisesti Taideyhdistys perusti Lönnforsin nimeä kantavan ateljeen vuonna 2004. Turussa Puolalanpuistossa sijaitsevaan ullakkoateljeeseen valitaan nyt hakemusten perusteella kuvataiteilija, joka saa työskentelytilan käyttöönsä seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

OP Varsinais-Suomen edustajiston vaalien äänestys alkanut

OP Varsinais-Suomen edustajiston vaalien äänestys on alkanut. Edustajiston vaaleissa on ehdokkaana 308 OP Varsinais-Suomen omistaja-asiakasta. Ehdokkaisiin voi tutustua vaalikoneessa osoitteessa op.fi/varsinais-suomi/vaalit. OP Varsinais-Suomen omistaja-asiakkaat voivat äänestää vaaleissa 3.–17. marraskuuta.

Apetit haluaa Suomeen 100 000 hehtaaria lisää öljykasveja

Luonnonvarakeskuksen tuoreen satoarvion mukaan rypsin ja rapsin yhteenlaskettu sato nousee 93 miljoonaan kiloon, mikä on 53 prosenttia viime vuotta enemmän.

Suomen nykyistä rypsin ja rapsin viljelyalaa pitäisi kasvattaa 100 000 hehtaarilla. Lisäalan voisi saavuttaa pääosin ottamalla öljykasvit viljan viljelykiertoon. Kotimaiselle sadolle olisi käyttöä: viime vuonna kotimainen rypsi- ja rapsisato kattoi vain 28 prosenttia Suomessa tapahtuneen puristuksen raaka-ainetarpeesta. Kuluvan vuoden sato kasvaa voimakkaasti.

Kirkolliskokous: Tulevaisuudessa kaste voidaan toimittaa painavista syistä ilman kummia

Kirkkohallitus sai tehtäväksi valmistella kirkkojärjestyksen muutoksen, joka mahdollistaisi kummien enimmäismäärän poistamisen. Tällöin kaste voitaisiin painavista syistä kirkkoherran päätöksellä toimittaa myös silloin, kun kastettavalla ei ole yhtään kummia, jos kastettavan lapsen huoltajat tai kastettava itse sitä esittävät.

Hämähäkkitontin loistohotellin suunnittelukilpailu avattu

Parkkipaikkana toimineelle Hämähäkkitontille halutaan loistohotelli.

Turun jokiranta saa tulevina vuosina uuden maamerkin, kun Hämähäkkitontille on päätetty sijoittaa kansainvälisen tason loistohotelli. Turun kaupunki on tänään avannut kehityskilpailun kohteesta. Tontti sijaitsee Turun keskeisten kulttuurikohteiden Fuugan, kaupunginteatterin ja WAMin naapurissa.

Viemäri- ja vesijohtotyö sulkee ajokaistan Ratapihankadulla

Viemäri- ja vesijohtotyötä tehdään 4.–5. marraskuuta Ratapihankadulla LogoHubin kohdalla. Yksi ajokaista on pois käytöstä Helsingin suuntaan ajettaessa. Työt aloitetaan keskiviikkona kello 9 ja molemmat ajokaistat Helsingin suuntaan ovat jälleen käytössä torstaina kello 16:een mennessä.

Arkkipiispa Tapio Luoma: Jakolinja hyvään ja pahaan kulkee jokaisen sisimmässä

Kirkolliskokouksen marraskuun istuntoviikko käynnistyy Linnasmäen opistolla maanantaina 2. marraskuuta. Arkkipiispa Tapio Luoma käsitteli avauspuheessaan dualistista maailmankuvaa, jossa mustavalkoisesti esitetään jako meihin ja muihin, hyvän puolella oleviin ja pahan puolella oleviin.

Maxim Fedorov vierailee Martinsalissa

Maxim Fedorov.

Toimittaja ja tietokirjailija Maxim Fedorov vierailee Raision Kirjastotalon auditorio Martinsalissa tiistaina 17. marraskuuta kello 18–19.

Lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja vahvistava toimintamalli laajenee kaikkiin päiväkoteihin Raisiossa

Raision varhaiskasvatuksessa kokeiltu lasten tunne- ja vuorovaikutustaitoja vahvistava toimintamalli laajenee vaiheittain lähes kaikkiin kaupungin päiväkoteihin. Mallia on kehitetty ja testattu neljässä päiväkodissa.

Lounais-Suomen Säästöpankkisäätiö perustettu – Säästöpankki Kalanti-Pyhäranta lahjoittaa miljoona euroa säätiön pääomaksi

Nestori Mäkelä ja Ainokaisa Saarinen.

Säästöpankki Kalanti-Pyhärannan isännät perustivat pankin 130-vuotisjuhlavuoden kunniaksi 29. lokakuuta Lounais-Suomen Säästöpankkisäätiön. Pankki lahjoittaa uuden säätiön pääomaksi

Varsinais-Suomeen halutaan neljä Suomi-pistettä

Varsinais-Suomeen esitetään neljää valtion palveluiden yhteistä asiakaspalvelupistettä eli Suomi-pistettä. Pisteet sijoittuisivat Turkuun, Saloon, Loimaalle ja Uuteenkaupunkiin. Varsinais-Suomen alueellinen suunnitelma hyväksyttiin valtion palvelu- ja toimitilaverkkouudistuksen ohjausryhmässä 30. lokakuuta.

Näköislehti

Urheilu

Petteri Lindbohm siirtyy TPS:ta ulkomaille

Petteri Lindbohm.

TPS:n ja puolustaja Petteri Lindbohmin välinen pelaajasopimus on purettu pelaajan käytettyä sopimukseensa sisältyneen ulkomaanoption. Syyskuussa TPS:n vahvuuteen liittynyt Lindbohm siirtyy jatkamaan uraansa ulkomaille. Lindbohm solmi TPS:n kanssa syyskuussa loppukauden kattavan sopimuksen, johon sisältyi mahdollisuus siirtyä ulkomaille kesken kauden.

Otteluanalyysi: Inter roikkuu mukana mestaruustaitossa

Jean Botué päätti kuivan kautensa Veikkausliigassa.

Inter ja Gnistan järjestivät todelliset maalikarkelot jalkapalloilun Veikkausliigan toiseksi viimeisellä pelikierroksella, joka oli samalla Interin viimeinen kotiottelu. Inter vei maalijuhlat lopulta 4-3. Etenkin loppuhetkillä mätettin maaleja vuoronperään.

Ommi Mingsupphakunille thainyrkkeilyn Euroopan mestaruus

Ommi Mingsupphakun voitti thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa teknisellä tyrmäyksellä.

Turku Muay Thain Ommi Mingsupphakun voitti viime lauantaina thainyrkkeilyn ISKA-liiton Euroopan mestaruuden 63,5 kilon sarjassa toisen erän teknisellä tyrmäyksellä. Mingsupphakun löi Tanskan Siam Warriors -tapahtumassa Kööpenhaminassa kyynärpäällä haavan vastustajalle silmien väliin. Mingsupphakun on vienyt jo kolmannen mestaruusvyön ulkomailta.

Puukkokatsomo: Raju ulospuhallus TPS:ssä

Jos joku olisi sanonut jalkapallokauden 2026 alla, että TPS on Veikkausliigassa yhdeksäs, eikä joudu jännittämään sarjapaikkansa puolesta viimeisillä kierroksilla, moni turkulainen olisi varmasti ottanut tilanteen avosylin vastaan.

Maahockeyseura Kilppari vetäytyy Slovakian turnauksesta venäläisseurojen mukaantulon takia

Turkulainen maahockeyseura HC Kilppari vetäytyy ensi toukokuussa Slovakiassa järjestettävästä kansainvälisestä turnauksesta. Syynä on venäläisseurojen mahdollinen hyväksyminen turnaukseen. Jo aiemmin Valko-Venäjä hyväksyttiin takaisin eurooppalaiseen hockeykilpailutoimintaan.

Iida Suloselle tuplapotti tanko- ja ilmaurheilun MM-kisoista

Iida Sulonen nousi toisen kerran kakkoskorokkeelle.

Turkulainen Iida Sulonen , 18, voitti torstai-iltana hopeaa Artistic Pole Senior 18+ Women -sarjassa tanko- ja ilmaurheilun maailmanmestaruuskilpailuissa Prahassa. Kisat ovat lajien vuoden suurimmat. Tapahtumaan osallistuu yli 650 urheilijaa kymmenistä eri maista ja useassa sarjassa vain maansa paras lunastaa paikan MM-kisoihin.