Kysely: Joka kuudes on lykännyt uusien talvirenkaiden hankintaa, vaikka renkaiden kunto on herättänyt epäilyksiä
Yleinen taloustilanne vaikuttaa osan autoilijoista hankintapäätöksiin. POP Vakuutuksen tuoreen kyselyn mukaan lähes joka kuudes vastaaja on joko lykännyt uusien talvirenkaiden ostamista tai aikoo tehdä niin hintojen nousun vuoksi.
Talvirengassesonki on käynnissä, ja moni autoilija pohtii, onko uusien renkaiden hankinta tänä vuonna tarpeen. POP Vakuutuksen lokakuussa toteuttamassa autoilukyselyssä selvitettiin, ovatko kohonneet hinnat ja taloustilanne vaikuttaneet vastaajien hankintapäätöksiin.
POP Vakuutuksen kyselyyn vastanneista yhteensä 15,9 prosenttia kertoo lykänneensä uusien talvirenkaiden hankintaa, vaikka nykyisten renkaiden kunto on ollut tai sen on epäilty olevan kyseenalainen. Yli neljännes vastaajista kertoo puolestaan lykänneensä uusien renkaiden ostamista, mutta vanhat renkaat ovat olleet edelleen käyttökuntoiset. Enemmistö vastaajista ei ole lykännyt uusien talvirenkaiden hankintaa.
– Talvirenkaiden hankinnassa olennaista on arvioida renkaiden kunto huolellisesti ennen talvikauden alkua. Jos renkaiden pito on jo heikentynyt, hankintaa ei kannata lykätä pelkästään säästösyistä, POP Vakuutuksen palvelujohtaja Tommi Lehmusvirta muistuttaa tiedotteessa.
Kyselyn perusteella autoilijat pitävät talvirenkaita yhtenä tärkeimmistä talviliikenteen turvallisuudentunteeseen vaikuttavista tekijöistä. Hyvät talvirenkaat nimeää 69,5 prosenttia vastaajista, kun taas oman ajotaidon ja kokemuksen merkitystä korostaa 67,3 prosenttia.
Kyselyssä selvitettiin myös, uskovatko vastaajat taitavan kuljettajan pystyvän kompensoimaan huonokuntoisten talvirenkaiden aiheuttamaa turvallisuusriskiä. Vastaajista 42,7 prosenttia ei usko väitteeseen juurikaan ja 13,6 prosenttia ei usko väitteeseen lainkaan. Sen sijaan 36,4 prosenttia uskoo taitavan kuljettajan pystyvän kompensoimaan riskiä jonkin verran ja 5,6 prosenttia merkittävästi.
– Kokemus ja hyvä ajotaito auttavat ennakoimaan liikenteen tilanteita, mutta ne eivät poista huonokuntoisten renkaiden aiheuttamaa riskiä. Etenkin liukkaalla kelillä renkaiden pito vaikuttaa suoraan siihen, miten auto käyttäytyy esimerkiksi äkillisessä jarrutuksessa tai väistötilanteessa. Siksi renkaiden kunnosta kannattaa huolehtia riippumatta siitä, kuinka kokenut kuljettaja on, Lehmusvirta sanoo.
Talvirenkaiden hankinnassa tärkeintä on varmistaa, että renkaat soveltuvat omiin ajo-olosuhteisiin ja ovat turvallisessa käyttökunnossa. Pelkkä urasyvyyden tarkistaminen ei aina riitä, sillä myös renkaiden ikääntyminen ja kuluminen voivat vaikuttaa niiden ominaisuuksiin.
Uusien renkaiden hankintaa harkitsevan kannattaa vertailla eri vaihtoehtoja ja perehtyä riippumattomiin rengastesteihin. Kallein rengas ei automaattisesti ole jokaiseen ajotarpeeseen paras vaihtoehto.
– Talvirenkaissa voi tehdä harkittuja valintoja myös kustannusten näkökulmasta. Tärkeintä on, ettei säästöä haeta turvallisuuden kustannuksella. Jos vanhat renkaat ovat edelleen hyväkuntoiset, niiden käyttöä voi jatkaa. Jos taas renkaat ovat kuluneet tai niiden pito on selvästi heikentynyt, vaihtamista ei kannata pitkittää, Lehmusvirta toteaa.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















