Mikä on Vilkkilänpuiston alennustilan syy?
Tapulikadun päässä sijaitsevassa Vilkkilänpuistossa on kauan aikaa sitten ollut liukumäki, keinut ja hiekkalaatikko lähialueen lasten leikkipaikaksi. Ensin hävisi liukumäki, sitten keinut ja lopuksi hiekkalaatikko. Nurmikkorinnettä ajettiin ruohonleikkurilla ja puiston aluetta kyllä hoidettiin ja vuonna 2016 laatikkoviljelijät saivat tilaa puiston ylätasanteelta sekä viereiseltä hiekkakentältä.
Muutama vuosi sitten puistoa vähän uudistettiin ja sinne tuotiin hiekkakasa, isoja tukkeja, jotka kaivettiin osaksi maahan ja kivenlohkareita lasten kiivettäväksi. Tänään puistosta on vain muistot jäljellä. Nimikyltti on kadonnut, hiekkakasan paikalla on kuoppa, aidat on poistettu ja alueella kasvaa vain pujoja, ohdakkeita, maitohorsmia ja muita rikkaruohoiksi mieltämiäni kasveja.
Laitoin heinäkuun loppupuolella kaupungin palautetepalveluun tiedustelun puiston hoidosta ja viheryksikkö vastasi, että ”alueella on niittyä, joka niitetään aikataulun mukaisesti”. Muutama päivä sitten kysyin asiasta uudelleen ja nyt minulle kerrottiin, että ”viheralueet on luokiteltu yleisten kunnossapitoluokitusten mukaisesti. Luokitus riippuu siitä onko viheralue rakennettu vai luonnontilainen, alueen sijainti, käyttötarkoitus, historialliset arvot ym.”.
Kotimaisten kielten keskus (Kotus) määrittelee niityn näin: puuton, ruohoa ja heinää kasvava maa-alue. Vilkkilänpuiston nykytila ei mielestäni mitenkään vastaa niityn määritelmää, eikä siellä ole lähiasukkaiden ja päiväkotien lapsille leikkimahdollisuuksia pujokasvuston takia, joka on erittäin paha siitepölyallergian aiheuttaja.
Tälle alennustilalle on oltava joku syy, jota me lähialueen asukkaat emme kuitenkaan tiedä. Vilkkilänpuiston ja hiekkakentän paikalle suunniteltua mahdollista päiväkotia varten tätä alasajoa tuskin sentään vielä on tehty?
Riitta Särkijärvi, As. Oy Poutunmaa


















