Turun väkiluku kipuaa kohti 212 000:ta

Turun asukasmäärä kasvaa yhä rivakkaa vauhtia. Turun asukasmäärä kasvaa yhä rivakkaa vauhtia. Kuva: Lennart Holmberg

Tilastokeskus on julkaissut heinäkuun väestökehityksen ennakkotiedot. Turun väkiluku on ylittänyt uudelleen 210 000 rajan. Määrä on tarkalleen 210 333.

Raja ylittyi uudelleen siksi, että Tilastokeskus poisti keväällä noin 6 000 Viron kansalaista väestörekisteristä. Se johti myös Turun väkiluvun väliaikaiseen vähenemiseen.

Turku tiedotti jo maaliskuussa, että 210 000 asukkaan raja rikkoutui. Uutinen ei siis ollut ankka mutta tilastomuutoksen takia väkiluku ehti kutistua välillä.

– Nyt kuoppa uudelleen täytetty. Kun elokuun tiedot saadaan noin kuukauden kuluttua, Turun väkiluku noussee lähelle 212 000 asukasta, arvioi Turun kaupungin strategiajohtaja Timo Aro.

Tilastokeskus on vahvistanut myös viime vuoden väestötiedot. Turun väestö kasvoi suhteellisesti eniten C21-kaupungeista. Turun seudun väestö kasvoi myös suhteellisesti eniten kaikista 68 kaupunkiseudusta.

– En tiedä kuinka pitkälle historiassa pitäisi mennä taaksepäin, että vastaavaa olisi tapahtunut, lausuu Aro.

Väkimäärän kasvu on ollut viime vuosina vauhdikasta. Turun asukasluku ylitti pitkään odotetun 200 000 asukkaan rajan elokuussa 2023. Turkuun on tullut 10 000 asukasta lisää kolmessa vuodessa.

Ennusteen mukaan 220 000 asukkaan rajapyykki ylitetään vuonna 2029, 230 000 asukkaan raja vuonna 2034, 240 000 asukkaan raja vuonna 2037 ja 250 000 asukkaan raja vuonna 2041. Vuonna 2044 turkulaisia on ennusteen mukaan jo 260 000.

Lasse Virtanen

Auto ulos Tarvasjoentieltä Paimiossa, kuski sairaalaan

Auto ajautui ulos Tarvasjoentieltä Kotimäentien kohdalla Paimiossa tiistaina aamulla. Ajoneuvo päätyi ulosajon seurauksena katolleen.

Turun pääkirjaston ensi vuoden näyttelyhaku käynnistyy

Näyttelyaikaa voivat hakea yksityishenkilöt, yhteisöt tai työryhmät, ammattilaistaiteilijat, kuva- tai kädentaitojen harrastajat sekä toimintaansa esittelevät yhdistystoimijat.

Turun kaupunginkirjaston pääkirjaston näyttelytilojen haku ensi vuodelle 2027 on auki 1.–30. syyskuuta. Kaikille avoin haku lisää läpinäkyvyyttä ja tasa-arvoisuutta pääkirjaston tilojen käytön suhteen.

Oikaisu

Suojatieturvallisuutta käsittelevässä jutussa ( Aamuset 25.8.) oli virhe. Liikenneturvan koulujen lähisuojateillä tekemissä mittauksisa nopeusrajoituksen ylitti 83 prosenttia autoilijoista.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi Herkuleksen korttelin ja Asemanaukion asemankaavanmuutokset

Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina yksinmielisesti ja ilman keskustelua Herkuleksen korttelin ja Asemanaukion asemankaavanmuutokset.

Sari Aalto ja Mikko Harju Skanssiaisten tähtivieraina

Sari Aalto.

Kauppakeskus Skanssin perinteistä Skanssiaiset-tapahtumaa vietetään keskiviikosta sunnuntaihin 2.–6. syyskuuta. Skanssiaisten ohjelmassa nähdään tänä vuonna muun muassa vatsastapuhuja Sari Aalto , laulaja Mikko Harju , hyvinvointivalmentaja Anna Saivosalmi , tubettajaduo Reissubroidit sekä MasterChef Suomi -voittaja Samuli Sepponen .

Peuran vasa pelastettiin uima-altaasta Kaarinassa

Pelastuslaitos pelasti peuran vasan uima-altaasta Palttinakadulla Kaarinassa tiistaina aamulla. Vasa jäi hyvä kuntoisena odottamaan emoaan lähimaastoon.

Turun valtuustossa perustettiin sateenkaariverkosto

Turun kaupunginvaltuustoon perustettiin sateenkaariverkosto.

Turun kaupunginvaltuustossa perustettiin maanatina sateenkaariverkosto, joka kokoaa yhteen sateenkaarikysymyksistä ja -oikeuksista kiinnostuneita kuntapäättäjiä. Sateenkaariverkostoon liittyneet valtuutetut ja varavaltuutetut ovat sitoutuneet edistämään Turun päätöksenteossa sateenkaarivähemmistöjen asemaa, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

Näin moni tunnustaa menneensä huijaukseen sosiaalisessa mediassa

28 prosenttia suomalaisista kertoo klikanneensa somessa epäilyttävää linkkiä. Erityisesti nuoret tunnistavat ilmiön.

Täyttä asiaa: Tykkään kauppatorista!

Tykkään kauppatorista! Ostan sieltä kesällä perunoita, herneitä yms. Myös kukkia ostan. Myös Tanninen ansaitsee maininnan. Mutta parasta siellä on Café Eino, jossa on kaikki kohdalla: tuotteet, palvelu ja ympäristö. On ilo istua Einossa kauniina kesäaamupäivänä ja katsella ohikulkevia ihmisiä kahvikupin ääressä. Einon telttakin on mainio, mutta siellä käyn muina vuodenaikoina.

Valtuustoaloite vanhempien vapaaillan pilotoinnista Turussa

New Yorkin pormestari Zohran Mamdani lanseerasi kesällä Vanhempien vapaaillan (Parents’ Night Out) helpottamaan perheiden arkea ja tukemaan vanhempien jaksamista. Parents’ Night Outin ansiosta perheet, joilla ei välttämättä ole tukiverkkoja tai muuten mahdollisuutta lastenhoitoapuun, saavat vapaaillan. Mukaan ilmoittautuville lapsille kaupunki järjestää ohjattua toimintaa puistoissa. Aikuiset saavat aikaa levolle ja latautumiselle, asioiden hoitamiselle tai vaikkapa treffeille.

Älä unohda tehdä tätä kesän lopuksi

Säännöllinen puhdistus auttaa grillin lämmönsäätelyä toimimaan tasaisesti ja vähentää rasvapalon vaaraa.

Grillin syyspuhdistuksen laiminlyönti voi lyhentää laitteen käyttöikää ja lisätä rasvapalon vaaraa. Puhdistus on myös makuasia, sillä puhtaus vaikuttaa merkittävästi ruuan makuun.

Elina Hiltunen erotettu määräaikaisesti kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä

Kokoomuksen Turun valtuustoryhmä on maanantaina ryhmän kokouksessa yksimielisesti päättänyt erottaa Elina Hiltusen (ent. Ruohonen) määräaikaisesti valtuustoryhmän toiminnasta. Hiltunen erotetaan valtuustoryhmästä ajalle 1.9.–31.10.

Sandvikin Future of Mining 2026 -tapahtuma tuo Turkuun kaivosalan väkeä ympäri maailmaa

Sandvik valmistaa Turussa maanalaisia lastaus- ja kuljetuslaitteita.

Sandvikin kansainvälinen Future of Mining 2026 -asiakastapahtuma jatkuu Turussa 3. syyskuuta. Turun päivään osallistuu noin 600 asiakasta, yhteistyökumppania, teknologia-asiantuntijaa ja Sandvikin työntekijää eri puolilta maailmaa.

Kupittaalla ja Hannunniitussa uudistetaan tekonurmikenttiä

Kupittaa 5 -jalkapallokenttä saa uuden FIFA Quality Pro -standardin täyttävän tekonurmen. Vanhaa tekonurmea käytetään Hannunniitun kentän parantamiseen. Työt ovat käynnissä.

Valtuustolive: Kaupunginvaltuusto koolla ensimmäistä kertaa kesän jälkeen – Herkules-korttelin ja Asemanaukion asemakaavat syyniin

Turun kaupunginvaltuusto maanantaina kello 18 Linnasmäen opistolla ensi kertaa kesän jälkeen. Esityslistalla on kahdeksan asiakohtaa, joista kaksi on asemakaavanmuutoksia.

Keskustelua nykyrunoudesta Turussa ja Kaarinassa

Raisa Marjamäki.

Osuuskunta Poesia järjestää yhteistyössä Kaarinan kulttuuripalveluiden ja Turun kaupunginkirjaston kanssa keskustelutilaisuudet nykyrunoudesta. Poesian tuottama Mukaan lukien – Nykyrunouden perusteet -keskustelusarja kiertää vuosien 2025–27 aikana ympäri Suomea. Keskustelusarjan tavoitteena on lisätä nykyrunouden tunnettuutta ja tuoda keskustelua nykyrunoudesta ympäri Suomea. Hanketta tukee Koneen säätiö.

Lapset ottavat kantaa Turun luonnon tulevaisuuteen Suomen ensimmäisessä lasten luontokokouksessa

Turkulaiset alakoululaiset pääsevät harjoittelemaan demokratian pelisääntöjä, kun kaupunki järjestää Suomen ensimmäisen lasten luontokokouksen 2. syyskuuta. Oppilaiden näkemykset liitetään osaksi Turun luontopositiivisuuden tiekarttaa.

Kalevanniemen kampus ja liikuntahalli otetaan käyttöön Naantalissa

Kalevanniemen kampus on Naantalin lähihistorian suurimpia rakennusprojekteja.

Kalevanniemen kampus on Naantalin lähihistorian suurimpia rakennusprojekteja, jossa on paranneltu vanhaa ja rakennettu paljon uutta. Uusi liikuntahalli parantaa merkittävästi liikuntatilojen kapasiteettia ja urheilumahdollisuuksia Naantalissa. Kampuksella on aurinkovoimala. Rakennukset ovat esteettömiä.

Näköislehti

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter nousi lisäaikamaalilla KuPSin kantaan

Eetu Huuhtanen sai jälleen tililleen nollapelin, vaikka KuPSin maalin hylkääminen kirvoittikin mielipiteitä vieraiden leiristä.

Interin ja KuPSin Veikkausliigan runkosarjan päättänyt kärkikamppailu ei noussut otteluna suurten klassikoiden joukkoon, mutta Interin viime hetken voittomaalin ansiosta lähtökohdat puolentoista viikon päästä alkavaan mestaruussarjaan ovat huikeat. Kärkikaksikon ero kauden huipennukseen lähdettäessä on yksi piste.

Gabriel Chicoine vahvistaa TPS:n takalinjoja

TPS on solminut kanadalaispuolustaja Gabriel Chicoinen kanssa kauden 2026–27 kattavan pelaajasopimuksen.

Wirmo ei lähde F-liigaan vain selviytymään

Valtaosa viime kaudella nousua juhlineesta Wirmon joukkueesta nähdään myös F-liigassa..

Salibandyn naisten F-liiga sai ensi kaudeksi lisää varsinaissuomalaista väriä, kun SBS Wirmo nousi viime keväänä korkeimmalle sarjatasolle. Syyskuun puolivälissä Varsinais-Suomesta Wirmon lisäksi sarjassa pelaavat TPS ja FBC Loisto.

Puukkokatsomo: Saku nostetaan legendojen rinnalle

Saku Koivu.

Monen TPS-fanin odottama päivä koittaa lokakuussa. Saku Koivun (kuvassa) pelinumero 11 nousee Turkuhallin kattoon.

Benedek Oláh siirtyi Kosken Kaikuun

Benedek Oláh.

Pöytätennisseura Kosken Kaiku saa riveihinsä kovan vahvistuksen, kun Benedek Oláh edustaa jatkossa varsinaissuomalaisseuraa. Oláh on Suomen kaikkien aikojen paras pelaaja, jonka korkein maailmanlistasijoitus on 50. Suomen ykköspelaaja hän ollut jo 15 vuotta ja edusti Suomea myös Rio de Janeiron olympialaisissa. Oláh pelaa ensimmäistä kertaa kotimaan pääsarjassa, sillä hän lähti ulkomaille jo ennen pääsarjadebyyttiään.

Kangasniemi vaihtaa Interistä Leicesteriin

Rasmus Karjalainen ja Ilari Kangasniemi.

Toppari Ilari Kangasniemi siirtyy Interistä Leicester Cityyn. Vuoden ajan sinimustia edustanut Kangasniemi siirtyy Englannin kolmannella sarjatasolla League Onessa pelaavaan seuraan pysyvällä siirrolla. Kangasniemi teki seuran kanssa viisivuotisen sopimuksen.