Viime viikkoina mopoilu ja sen vaarat ovat olleet laajasti julkisuudessa Tuusulan mopomiitin traagisten tapahtumien johdosta. Asia on poikinut laajaa somekeskustelua muun muassa siitä, minkä verran vanhempien voi olettaa olevan tietoisia alaikäisen lapsensa mopon suorituskyvystä. Keskustelua on ollut hämmentävää seurata.

Olen näin viisikymppisenä mopoiskän iässä. Lapsiakin on, mutta onneksi kukaan heistä ei ole mopoa tai pollea tai mitä-näitä-nyt-onkaan halunnut. Ne kulkevat tuskastuttavan hitaasti muuhun moottoriliikenteeseen nähden ja siksi niitä on ollut tapana viritellä, ennen ja nykyään.

Somekeskustelun perusteella osa vanhemmista ei tiedä, onko heidän lapsensa mopo viritetty. Perusteeksi mainittiin esimerkiksi ”en ymmärrä mopojen tekniikasta mitään”. Paljonkaan tyhmemmin ei voi asiaa perustella. Vastuu ei sillä poistu. Otetaan vain lapsen mopo(auto) alle ja mennään kokeilemaan, kulkeeko se yli 45 kilometrin tuntinopeutta. Jos kulkee, se on viritetty, eli laiton.

Mopon virittäminen ei ole mitään käpylehmien rakentelua. Viritysosat maksavat, jopa huomattavan paljon, eivätkä alaikäiset välttämättä pysty ostamaan sellaisia verkkokaupasta ilman huoltajansa apua tai ainakaan rahatta.

Tein viestipalvelu Threadsissa kyselyn siitä, että jos on nuorena omistanut mopon, oliko se viritetty. Vastauksia ropisi vuorokaudessa reilut neljä ja puolisataa, joten jonkinlaista tilastollista uskottavuuttakin on. 40 prosenttia vastanneista kertoi, että kulkupeli oli lainmukainen. 29 prosenttia tunnusti virittäneensä vanhemmilta salassa. 31 prosenttia ilmoitti, että mopo oli viritetty vanhempien luvalla.

Se siitä vanhempien hurskastelusta.

Minullakin oli teininä 1990-luvun alussa mopo. Vihreä Pappa-Tunturi, ”Kisapastori”. Uskollinen kaksivaihteinen ratsu, joka oli rakettini maailmaan. Voi sitä kuolemattomuuden tunnetta, kun Puchin kone pärisi alla ja sieraimiin tulvi kaksitahtibensan haju. Se oli vapauden tuoksu.

Kisapastori kulki pilkulleen 45 kilometriä tunnissa ja minulle se piisasi, mutta kavereilla oli mopoja, jotka kulkivat tuplaten tuon. Kun sain ajokortin, myytiin moponi pilkkahintaan naapurille. Tähän suostuminen on edelleen yksi typerimpiä päätöksiäni ikinä.

Teemu P. Peltola