Tipparellu töpselissä – koeajossa Renault 4 E-Tech Electric 150 hv Comfort Range Techno
Ikonisten retromallien sähköinen uudelleensyntymä on nyt muotia automaailmassa, jossa sen voi nähdä myös eurooppalaisten valmistajien vastavetona täysin uusia ja uppo-outoja automerkkejä markkinoille puskevalle Kiinalle.
Täyssähköistä tulevaisuutta on jo puhallettu niin Fiatin “viissataseen” kuin Volkswagenin Kleinbusiinkin. Nyt joukkoon on liittynyt Renault, joka on päivittänyt legendaariset 4- ja 5-mallinsa sähköaikaan. Ei tästä puutu enää kuin ladattava Rättisitikka, joka on tulossa markkinoille tällä tietoa vuonna 2027.
Kaikki 1960- ja 70-luvulla eläneet muistavat Tipparellun, tuon jopa ajan oloon melkoisen kulmikkaan ja hieman huvittavan näköisen koppa-auton, joka oli suunniteltu tilaihmeeksi etenkin maaseudun uudemmille teille. Täyssähköinen Renault 4 kunnioittaa esikuvansa muotokieltä sikäli onnistuneesti, että kulmikkuus on muotoilussa kuitenkin harkittua.
Myös Renault 5:stä on tehty täyssähköinen versio, joka on nelosta hieman pienempi ja huokeampikin. Kumpikin rakentuu Renaultin kehittämälle AmpR Small -alustalle, joka mahdollistaa auton tuotannon Euroopassa, alustan tukiessa paikallista toimitusketjua.
Toisaalta alusta asettaa myös teknisiä rajoituksia. Kummassakin mallissa DC-pikalatauksen maksiminopeus on sata kilowattia, mikä tarkoittaa pidempiä latausaikoja kuin jykevimmillä sähköautomalleilla.
Autossa sisällä on hyvin tilaa, joskin katon mataluus ja oviaukon kulmikkuus voivat hieman isompikokoista kuskia hieraista päälaesta. Sikäli tämä huvittaa, että alkuperäisen Tipparellun muotoillut Pierre Dreyfus lanseerasi mainoslauseen: “Give me something with volume”. No, tilavuutta kyllä löytyy B-segmentin SUV:iksi kyllä muualta, joten kokoonsa nähden kyseessä on toimiva paketti.
Retrohenkeä on puhallettu sisätiloihin erilaisilla yksityiskohdilla, kuten farkkukangasmaisella lookilla. Tiettyä hengenheimolaisuutta toiseen ranskalaismerkkiin, Citroëniin, on aistittavissa.
Renault 4:n lähin kilpailija löytyykin juuri siitä suunnasta. Citroën ë-C3 on Renaultia tuhansia euroja huokeampi, mutta suorituskyvyltäänkin vaatimattomampi.
Mukavahan uudella Tipparellulla on ajella. Vaikka kojelauta on muutoin pelkistetty, on ohjauspyörässä namiskuukkelia laidasta laitaan, ja ehkä jokin selkeämpikin järjestely olisi voinut tulla kyseeseen. Ainakaan lyhyellä räpläyksellä ei selviä, millä tavalla radiota voi ohjata näyttöön sormilla koskematta, mutta kaipa siihenkin löytyy ohjekirjasta vastaus.
Kaupunkiajoon Renault 4 tarjoaa hyvän täyssähköisen vaihtoehdon, mutta latauksen hitaus ja kantaman reilun 400 kilometrin rajallisuus voi pudottaa pois päivittäin pidempiä matkoja ajavia.
Ominaisuudet
• Malli: E-Tech electric 150 hv
• Teho: 150 hv
• Kiihtyvyys 0–100 km/h: 8,2 s
• Vääntö: 245 Nm
• Huippunopeus: 150 km/h
• Akun nettokapasiteetti: 52 kWh
• Kulutus (WLTP yhd.): 15,5 kWh /100 km
• Toimintamatka (WLTP yhd.): 409 km
• Hinta: alkaen 32 990 €
Teemu P. Peltola


















