Johan Ekman Turun Vasemmistoliiton puheenjohtajaksi
Turun Vasemmistoliiton syyskokouksessa 25. lokakuuta valittiin kunnallisjärjestöön uusi puheenjohtajisto vuodelle 2026. Uutena puheenjohtajana vuoden vaihteessa aloittaa Johan Ekman ja varapuheenjohtajana Jenni Jäntti.
Ekman, 42, viimeistelee väitöskirjaansa EUn ja hyvinvointivaltion poliittisesta taloudesta. Hän on kahden pienen lapsen isä ja asuu Pohjolassa avopuolisonsa kanssa. Tällä valtuustokaudella Ekman toimii varavaltuuttettuna ja kaupunkiympäristölautakunnan jäsenenä, minkä lisäksi hän on Varhassa kansalliskielilautakunnan jäsenenä. Kokouksessa Ekman otti kantaa esimerkiksi maan talous- ja turvallisuuspolitiikkaan.
– Velka on purettava pitkällä aikavälillä – mutta emme saa sitoa Turun tulevaisuutta oikeiston velkajarrun logiikkaan. Meidän on uskallettava investoida ihmisiin, palveluihin ja kaupungin kestävyyteen. Lisäksi tässä geopoliittisessa tilanteessa myös Turun on vahvistettava kokonaisturvallisuuttaan – ja se ei synny vain aseista, vaan vahvasta kriisinkestävyydestä ja hyvinvointiyhteiskunnasta. Turvallinen Turku rakentuu siitä, että ihmiset kokevat kuuluvansa mukaan ja että palvelut toimivat myös vaikeina aikoina, sanoo Ekman tiedotteessa
Varapuheenjohtajana aloittaa 31-vuotias Jäntti.
– Turun Vasemmiston tulee jatkossakin puolustaa vahvasti työntekijöiden oikeuksia, tasa-arvoa ja luontoa. On ensiarvoisen tärkeää, että olemme helposti lähestyttävissä ihmisten arjessa. Toiminnan tulee olla saavutettavaa ja siihen täytyy jatkossakin päästä mukaan matalalla kynnyksellä.
Jäntti on filosofian maisteri. Jäntti on sekä Vasemmistonaisten hallituksen (Valtikka) että Turun Vasemmistoliiton kunnallistoimikunnan jäsen, minkä lisäksi hän toimii luottamushenkilönä Turun Musiikkijuhlasäätiössä (vpj) ja Lounais-Suomen jätehuoltolautakunnassa. Lisäksi Jäntti on aiemmin tänä syksynä valittu Varsinais-Suomen Vasemmistoliiton piirihallituksen jäseneksi vuodelle 2026.
– Onnea uudelle puheenjohtajallemme Johanille ja varapuheenjohtaja Jennille! Luovutan paikkani Johanille luottavaisin ja turvallisin mielin jatkaakseni itse uusiin haasteisiin. Yhtenäinen ja eteenpäin katsova Vasemmistoliitto jatkakoon kohti uusia voittoja, kommentoi vuoden lopussa kautensa päättävä puheenjohtaja Mervi Uusitalo-Heikkinen.
Yhdistyksen hallitukseen vuodelle 2026 yhdistyksen syyskokous valitsi puheenjohtajiston lisäksi 12 varsinaista ja viisi varajäsentä. Varsinaisia jäseniä vuonna 2026 ovat Siiri Vainikka, Claire Bell, Rauni Niinimäki, Aarni Koivisto, Juho Pylvänäinen, Marc Bradford, Maija Lehmuslehto, Hassan el-Khatib, Mervi Uusitalo-Heikkinen, Jenny Ilpoinen, Atte-Ville Makkonen ja Maria Sund.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)




















