Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinto Turun kaupungille
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, ELO-säätiö, jakaa vuosittain Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkinnon. Tänä vuonna palkinnot jaetaan Vuoden Kokki 30-vuotta -gaalassa Helsingissä lauantaina 25. lokakuuta.
ELO-säätiö haluaa vuotuisella palkinnolla kunnioittaa suomalaisen ruokakulttuurin tekijöitä ja tekoja. Vuodesta 2014 alkaen jaettujen Lentävä lautanen -palkintojen saajat valitsee ELO-säätiön säätiön hallitus. Tänä vuonna palkinnon saavat suomalainen kotitalousopettaja, Turun kaupunki ja keittiömestari Markus Maulavirta.
Suomalainen ruokakulttuuri kehittyy ravintolakeittiöiden lisäksi arjessa ihmisten kotikeittiöissä. Suomalaisella kotitalousopettajalla on vuosikymmenten ajan ollut erittäin tärkeä osa ruokakulttuurin arvostuksessa, oppimisessa ja mukautumisessa maailman muutokseen. Huushollaamisen kattavilla opeilla on ruokakulttuurin lisäksi valtava yhteiskunnallinen merkitys Suomelle. Kotitalousopettaja tuo työssään ruuan valmistuksen ja arvostuksen osaksi nuorten elämää. Jokainen lapsi ja nuori, joka innostuu ruokaa valmistamaan, on suuri voitto suomalaiselle ruokakulttuurille. Palkinto kuuluu jokaiselle suomalaiselle kotitalousopettajalle ja se ojennetaan Kotitalousopettajat ry:lle. Toivomme suomalaista kotitalousopea juhlittavan jokaisessa koulussa yhdessä oppilaiden kanssa.
Turun kaupungissa ruokakulttuuri nähdään tärkeänä ja luonnollisena osana kaupungin arkea, oloa ja vetovoiman kehittämistä. ELO-säätiön hallitus haluaa kannustaa Lentävän lautasen siivittämänä Turkua jatkamaan satsauksia ruuan merkitykseen ja samalla ravintola-alan näkyvyyteen myös tulevaisuudessa. Michelin-palkintogaala järjestettiin ensimmäistä kertaa Suomessa ja Turussa vuonna 2023. Tänä vuonna Turussa järjestettiin Bocuse ‘Or Suomen osakilpailu sekä Vuoden Kokki- ja Vuoden Tarjoilija -kilpailujen semifinaalit osana Turun Maku -tapahtumakokonaisuutta.
Keittiömestari Markus Maulavirta on vaikuttanut suomalaiseen ruokakulttuuriin monin tavoin elämänsä aikana. Maulavirta on jakanut intohimonsa lähiruokaan ja vastuulliseen ruoantuotantoon niin kokkina ja keittiömestarina kuin kirjoittajana ja kouluttajana. Hän ei ole vain keittiömestari vaan mestari sanan perinteisessä merkityksessä. Hän on toiminut lukuisien nuorten kokkien, kisälliensä, mestarina opettaessaan heitä ja kehittäessään koko alaa palvelevia koulutuskonsepteja. Maulavirralla on ollut myös merkittävä rooli useiden suomalaisten huippuravintoloiden kehittämisessä.
Aiemmin Lentävä Lautanen -ruokakulttuuripalkinnon ovat saaneet muun muassa Perhon ravintola-alan koulutus, keittiömestari Ari Ruoho, ruoka-alan vaikuttaja Eeropekka Rislakki, ulkoministeriö, kauppias Markku Hautala, John Nurmisen säätiön lähikalahanke, nollahävikkiravintola Nolla sekä suomalaista ruokakulttuuria uudistanut ravintola Finnjävel.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















