Aki Lindén: Hallitus leikkaa sotesta takaoven kautta
Hallituksen sote-järjestöihin kohdistuvat leikkaukset ovat leikkaus sosiaali- ja terveyspalveluista ja pahentavat monen haavoittuvassa asemassa olevan ihmisen tilannetta, muistuttaa kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Aki Lindén (sd.).
– Hallitus on leikannut sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksesta jo 140 miljoonaa euroa. Sote-järjestöt tekevät tärkeää työtä esimerkiksi erilaisten sairauksien ja vammojen, ikääntyneiden, syrjäytyneiden parissa. Ne pystyvät auttamaan monia ihmisiä, jotka muuten jäisivät vaille riittävää tukea.
– Ennen eduskuntavaaleja kokoomuksen Petteri Orpo vakuutti, että kokoomus ei tule leikkaamaan sotesta. Orpon hallitus on kuitenkin päättänyt leikata sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoituksesta yli kolmanneksen. Kyse on suorasta leikkauksesta suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluihin, vaikka se tehdäänkin takaoven kautta, Lindén arvostelee. Rahoituksen raju lasku heikentää väistämättä jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevien suomalaisten palveluita, sanoo Lindén.
– Sosiaali- ja terveysjärjestöt täydentävät julkisia terveyspalveluita ja tukevat ihmisiä vaikeissa elämäntilanteissa. Tiukassa taloustilanteessa olevat hyvinvointialueet eivät pysty ottamaan vastuulleen näitä tehtäviä. Jatkossa esimerkiksi pitkäaikaissairauden tai päihderiippuvuuden kanssa kamppailevat, yksinäisyydestä kärsivät tai syrjäytymisuhan alla olevat ihmiset ovat vaarassa jäädä ilman tarvitsemaansa apua, mikä pahimmillaan johtaa syrjäytymiseen ja esimerkiksi työelämän ulkopuolelle jäämiseen, Lindén varoittaa.
Lindén muistuttaa, että suuren osan sosiaali- ja terveysjärjestöissä tehtävästä työstä tekevät vapaaehtoiset.
– Järjestöissä toimii noin puoli miljoonaa vapaaehtoista, joiden työ on mahdollista, koska sen koordinointiin on olemassa riittävät resurssit. Sote-järjestöjen leikkaaminen heikentää myös vapaaehtoisten mahdollisuutta tehdä työtään. Lopputulos on, että kaikki häviävät – vapaaehtoiset, apua tarvitsevat ja koko yhteiskunta.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)




















