Ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskus kokoaa huippukokit, tutkimuksen ja kumppanit
Turun yliopiston Ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskus järjestää 9. lokakuuta kaksi tilaisuutta Aistikattilassa osana yhteistyötä Food & Fun Festivalin kanssa.
Food & Fun Festival on kaupunkitapahtuma, joka tuo yhteen ruoan, kulttuurin ja kaupunkielämän. Turussa järjestettävässä tapahtumassa 8.–12. lokakuuta vierailee joukko kansainvälisiä huippukokkeja – Michelin-tasoista osaamista ja palkittuja tekijöitä Pohjoismaista sekä Yhdysvalloista ja Meksikosta. Vieraat työskentelevät viikon aikana turkulaisten ravintoloiden kanssa ja osallistuvat verkostoitumiseen.
Turun yliopiston ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskus ja Food & Fun Festival käynnistävät yhteistyön, jossa moniaistitila Aistikattila toimii tutkimuksen ja gastronomian kohtaamispaikkana. Aistikattilassa järjestetään 9. lokakuuta kaksi tilaisuutta: aamiaistilaisuus keittiömestareille (terveellisiä ja elämyksellisiä annoksia paikallisista raaka-aineista) ja yhteinen tasting ja verkostoituminen (kutsuvierastapahtuma sidosryhmille, festivaalin valituille alkutuottajille ja partnereille, ”speed dating” -henkinen kohtaamisosuus).
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun pääsemme tekemään yhteistyötä Food & Fun Festivalin kanssa, ja olen siitä erittäin iloinen. Odotan tutustuvani Turkuun saapuviin kansainvälisiin keittiömestareihin ja heidän tuomaansa ruokakulttuuriin – perinteisiin ja innovaatioihin – sekä siihen, miten yhteistyö voi synnyttää uusia, maukkaita tapoja tukea terveyttä ja hyvinvointia, sanoo Minna Storm Turun yliopiston Ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskuksesta tiedotteessa.
– Turun ruokakaupungin ja Food & Fun -festivaalin aseman vahvistajana Ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskus on paras kumppani osaamisen ja tietotaidon nostossa. On hienoa tarjota tämä kokonaisuus Turkuun saapuville kumppaneillemme. Uskon, että yhteistyö synnyttää uusia mahdollisuuksia, joissa tietotaito, tutkimus ja innovaatio sekä ruoka- ja ravintolakulttuuri ruokkivat toisiaan, sanoo Food & Fun Festivalin perustaja Jouni Kuru.
Yhteisohjelma nostaa esiin lähituottajien raaka-aineita, terveellisyyden, kestävyyden ja aistinvaraisen elämyksellisyyden – tutkimuksen ja keittiön yhteistyönä.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)