Varissuon asunnoissa kysyntänousu

Kousankujan kerrostaloja perusparannetaan. Kousankujan kerrostaloja perusparannetaan. Kuva: Jori Liimatainen

Turun haetuimmat asuinalueet välillä 1. heinäkuuta – 16. syyskuuta olivat keskusta ja Hirvensalo, kertoo Etuovi.com. Seuraavaksi eniten asuntoja haettiin Itäisestä keskustasta, Martista, Kupittaalta ja Uittamolta. Poikkeuksena vuoden takaiseen, haettiin asuntoja nyt seitsemänneksi eniten Varissuolta. Lyhimmät markkinointiajat olivat Portsassa ja Uittamolla.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Raisio-Naantalin Nuorkauppakamari juhlii 50-vuotista taivaltaan

Raisio-Naantalin Nuorkauppakamari täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestö kokoaa yhteen jäsenistönsä, yhteistyökumppaninsa ja alueen vaikuttajat juhlimaan vuosikymmenten mittaista työtä nuorten aikuisten johtajuuden, verkostoitumisen ja yhteisöllisyyden hyväksi.

Tapahtumasyksy jatkuu Turussa vilkkaana

Meksikolainen kokki Colibrí Jiménez.

Turun lokakuu tarjoaa kulttuurinnälkäisille monipuolisen kattauksen makuelämyksiä ja kulttuuria. Lokakuun tapahtumahuuman kruununa koetaan kansainvälinen hyvän ruuan kaupunkifestivaali Food & Fun Festival.

Kysely: Lähes puolet kansalaisista pitää koronarokotetta terveydelleen tärkeänä

Suomen Rokotepalvelun ja Norstatin tuore kysely paljastaa, että jopa 44 prosenttia vastanneista pitää koronarokotetta tärkeänä omalle terveydelleen. Rokotteen merkitys korostui selkeästi vanhemmissa ikäryhmissä – 60–79-vuotiaista jopa 70 prosenttia piti koronarokotetta tärkeänä tai erittäin tärkeänä.

Koirahyökkäyksen kohteeksi joutuneiden lasten perheet jättivät kansalaisaloitteen uhrien aseman parantamiseksi

Helsingin Vallilan koirahyökkäyksessä viime vuonna loukkaantuneen lapsen isä Eetu Tapio ja syyskuussa Paimiossa poliisikoiran puremaksi joutuneen lapsen vanhemmat Mari ja Petri Loikkanen ovat yhdessä jättäneet koirahyökkäyksiä ehkäisevän kansalaisaloitteen .

Biopohjaisten muovien ympäristövaikutukset voivat olla fossiilisia vaihtoehtoja suuremmat

Biopohjaisten muovien raaka-aineena käytetään Suomessa rypsiä ja rapsia, maailmalla usein risiinikasvia. Viljely edellyttää maankäyttöä ja ympäristöresursseja, mikä voi kasvattaa tuotteiden elinkaarisia ympäristövaikutuksia.

Muovin biopohjaisuus ei yksin takaa sen ympäristöystävällisyyttä. Tutkimus osoittaa, että ratkaisevaa on muovin koko elinkaari sekä se, mihin käyttöön materiaali valitaan. Ympäristön kannalta kestävimmät vaihtoehdot voivat löytyä bio- ja fossiilipohjaisten raaka-aineiden yhdistelmistä, esimerkiksi komposiiteista.

Nälkäpäivän lipaskeräys tuotti 710 000 euroa

Nälkäpäivän lipaskeräyksen aikana lahjoitettiin noin 710 000 euroa Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Lahjoitusten avulla autetaan kriiseistä ja katastrofeista kärsiviä Suomessa ja maailmalla. Nälkäpäivä-keräykseen voi lahjoittaa 13. lokakuuta saakka.

Hartela myynyt kolme hoivahanketta Public Property Investille – yhden Kaarinasta, toisen Liedosta

Havainnekuva uudesta Attendo-senioritalosta Masalassa.

Hartela ja Public Property Invest ASA (“PPI”) on sopinut kolmen hoivakiinteistön kaupoista Suomessa. Yksi kohteista sijaitsee Helsingin seudulla ja kaksi Varsinais-Suomessa.

Tutkimus: Eturauhassyöpää todetaan maahanmuuttajilla vähemmän – kuolleisuuden osalta tilanne monimutkaisempi

Syöpärekisterin uusi tutkimus selvitti eturauhassyövän ilmaantuvuutta ja kuolleisuutta maahanmuuttajilla Suomessa. Erot syövän toteamisen ja kuolleisuuden välillä herättävät kysymyksiä terveydenhuollon yhdenvertaisuudesta.

Föri poissa käytöstä ensi viikolla huollon vuoksi – hinataan Pansioon

Föri hintaan Pansioon huoltoon.

Kaupunkilautta Föriä huolletaan tiistaista 7. lokakuuta alkaen. Huolto kestää perjantaihin 10. lokakuuta asti.

Noin 21 000 opiskelijaa saanut Kelalta pyynnön selvittää, miksi opinnot eivät ole edenneet – opintotuki ja asumislisä voidaan lakkauttaa osalta

Kela seuraa vuosittain, etenevätkö toisen asteen ja korkeakoulujen opiskelijat opinnoissaan riittävästi. Opiskelijan täytyy edetä opinnoissaan riittävästi, jotta Kela voi maksaa opintotukea ja asumislisää.

Lacrossen SM-finaalit Turussa lauantaina

Turku Titans on moninkertainen Suomen mestari. Kuvassa Jarno Aaltonen vuonna 2022.

Lacrossen Suomen mestaruudet ratkaistaan lauantaina 4. lokakuuta Turussa. SM-finaalit pelataan Impivaaran jalkapallohallissa. Tapahtuma tuo yhteen lajin huippujoukkueet ja tarjoaa turkulaisille mahdollisuuden kokea vauhdikasta ja näyttävää urheilua aivan kotikulmilla.

Sauno paloi kokonaan Aurassa

Saunarakennus paloi Rajamäentiellä Aurassa myöhään torstaina illalla. Noin 20 neliömetrin sauna oli täyden palon vaiheessa, kun pelastuslaitoksen yksiköt saapuivat kohteeseen.

Koetko lukemisen haastavaksi?

Raision Kirjastotalosta saa tukea lukuharrastamisen aloittamiseen. Selkolukupiiri kokoontuu ensimmäisen kerran lehtiosaston työpajatilassa tiistaina 7. lokakuuta kello 17–18. Lukutukipäivystys on Kirjastotalon aulassa seuraavana päivänä keskiviikkona 8. lokakuuta kello 17–18.

Palo levisi pakettiautosta autotalliin Paraisilla

Pakettiauto syttyi palamaan Koulukadulla Paraisten keskustassa perjantaina aamuyöllä. Pakettiauto paloi voimakkaasti ja palo levisi viereiseen autotallirakennukseen sekä yhteen autotallin sisällä olevaan henkilöautoon. Pelastuslaitos sai rajattua palon autotallirakennuksen yhden auton osaan.

Eläinsuojeluyhdistys: Tervettä Scottish fold -kissaa ei ole olemassa

Helsingin eläinsuojeluyhdistys HESY ry muistuttaa, ettei lemmikin hankkijan tule koskaan ostaa luppakorvaista kissanpentua internetin myyntipalstoilta. Niin sanotut Scottish fold -kissat kärsivät monista terveysongelmista, jotka aiheuttavat niille kroonista kipua ja todennäköisesti lyhyemmän eliniän.

Humberto-hurrikaanin jäänteet tuovat Suomeen tuulisen ja epävakaan viikonlopun

Suomen yllä viikon verran majaillut korkeapaine väistyy viikonloppuna. Atlantilla trooppisena hirmumyrskynä alkanut Humberto on muuttunut matalapaineeksi, mikä tuo maahamme tuulta ja sateita.

Suomalaiset säästäneet remonteista jo useamman vuoden ajan

Moni toteuttaa tällä hetkellä vain välttämättömät korjaustoimenpiteet.

Eteenpäin siirretty remontti tai ylläpitotoimien tekemättä jättäminen voi lisätä riskiä vahingoille. Esimerkiksi putkistovuodon yhteydessä on suositeltavaa uusia koko vanha putkisto uusien vahinkojen välttämiseksi.

Turkuun esitetään aluerehtoreita vahvistamaan perusopetuksen rehtoreiden ja opettajien työtä

Turun kaupunginhallitukselle esitetään neljän aluerehtorin viran perustamista. Aluerehtorimalli mahdollistaisi paremman lähijohtamisen, kun alueen koulujen rehtoreiden työn tueksi saataisiin aluerehtorit, jotka ottaisivat hoitaakseen keskitetysti osan rehtoreiden hallinnollisista tehtävistä.

Urheilu

Lacrossen SM-finaalit Turussa lauantaina

Turku Titans on moninkertainen Suomen mestari. Kuvassa Jarno Aaltonen vuonna 2022.

Lacrossen Suomen mestaruudet ratkaistaan lauantaina 4. lokakuuta Turussa. SM-finaalit pelataan Impivaaran jalkapallohallissa. Tapahtuma tuo yhteen lajin huippujoukkueet ja tarjoaa turkulaisille mahdollisuuden kokea vauhdikasta ja näyttävää urheilua aivan kotikulmilla.

Puukkokatsomo: Nousukamppailu omissa käsissä

Jalkapallon Ykkösliigan nousukamppailu on kahden kauppa. Ensi vuonna Veikkausliigassa pelaa joko TPS tai Lahti.

Helén pikkuhuuhkajiin lokakuun maaotteluihin

Alle 21-vuotiaiden miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Mika Lehkosuo on nimennyt joukkueensa lokakuun maaotteluihin.

Ei eläkkeelläkään Jerry rauhaa saa

Jerry Kvarnström on yksi eniten ammattilaisvapaaotteluita otelleista suomalaisista. 20 vuotta kestänyt ammattilaisura päättyy Kupittaalla lokakuun alussa. Myös Petri Palomäki (vas.) ottelee Turku Fightin illassa.

Yksi luku turkulaista, ja suomalaista, kamppailu-urheiluhistoriaa päättyy Kupittaan palloiluhallissa 4. lokakuuta. Tuolloin järjestetään Turku Fightin 15-vuotisjuhla. Tapahtumassa viimeisen vapaaottelunsa ottelee turkulaisen kamppailu-urheilun ehdottomiin legendoihin lukeutuva Jerry Kvarnström .

Otteluanalyysi: TPS kärsi karun tappion ottelussa, jossa hienouksia ei nähty

Torjuntavastuun lauantaina saanut Dan Lauri ei voinut ottelun ainoalle maalille mitään.

TPS kärsi karun tappion, kun Jippo vieraili Turussa. TPS:n viiden ottelun tappioton putki katkesi ottelussa, jossa ei juuri hienouksia nähty. Kun lauantaina FC Lahti voitti oman ottelunsa, siirtyi Lahti Ykkösliigan kärkipaikalle ohi TPS:n.

Åboraakkeli: Saavatko seurat vetoapua maajoukkueista?

Viime aikoina on saatu ihastella kahta kovan luokan suomalaista palloilutekoa. Ensin koripallossa Susijengi raivasi tiensä koripallon EM-kisojen neljän parhaan joukkoon. Suoritus, joka on melko lähellä kaikkien aikojen suomalaista palloilutekoa. Tosin lentopalloilijat saattavat jättää pöytäkirjaan eriävän mielipiteen. Lentopalloilijat kun olivat Euroopan neljän parhaan joukossa jo vuonna 2007. Noista kisoista monet muistavat ainakin huikean semifinaalin mestaruuden lopulta voittanutta Espanjaa vastaan. Suomi taipui viiden erän väännön jälkeen.