Harmonikkalegenda Veikko Ahvenainen 96-vuotisjuhlakiertueella Paimiossa
Veikko Ahvenainen – suomalaisen harmonikkamusiikin elävä legenda – saapuu Paimioon osana 96-vuotisjuhlakiertuettaan. Konsertti pidetään Paimiosalissa (Vistantie 18) lauantaina 11. lokakuuta kello 15. Lavalle nousevat myös harmonikkataituri Carina Nordlund sekä Paimion Harmonikkakerho Hannu Virran johdolla. Konsertti toteutetaan yhteistyössä Paimion kulttuuripalveluiden kanssa.
Ahvenaisen ura on ainutlaatuinen, paitsi Suomessa, myös kansainvälisesti. Hän aloitti konserttiuransa jo vuonna 1948 Kuopion kaupungintalossa, ja takana on nyt lähes 5 000 konserttia eri puolilla maailmaa – Kiinasta Kanadaan ja Moskovan Tshaikovskin salista Washingtonin kansalliskatedraaliin.
Vuonna 1955 julkaistu ensilevytys Muistoja Marseillesta aloitti levytysuran, joka on kasvanut peräti 1 088 levytykseen – eniten Suomessa koskaan. Ahvenaisen sävellyksiä ja sovituksia on lähes tuhat mukaan lukien rakastettuja valssiklassikoita, tangoja ja polkkia.
Ahvenainen konsertoi edelleen aktiivisesti, ja hänen rinnallaan lavalla on jo 24 vuoden ajan esiintynyt hänen puolisonsa Carina Nordlund. Paimiossa kuullaan konsertti, jossa Ahvenainen juontaa itse ohjelman. Musiikki koostuu rakastetuista ikivihreistä, jotka ovat kulkeneet hänen matkassaan vuosikymmenten ajan.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)