Otteluanalyysi: Inter ei hyödyntänyt paikkojaan – Ilves sarjakärkeen

Eetu Huuhtasen nollapeli oli laiha lohtu Interille. Eetu Huuhtasen nollapeli oli laiha lohtu Interille. Kuva: Jane Iltanen

Inter poistui kentältä pettyneenä, kun HJK vieraili Kupittaalla tiistai-iltana. Tasapelipiste oli vähimmäistulos mestaruustaistelun kannalta, mutta enemmänkin Interillä oli otettavissa. Tiistaina Ilves voitti oman ottelunsa, joten tamperelaiset nousivat sarjakärkeen. Eroa nyt toisena olevaan Interiin on kaksi pistettä.

Inter-HJK 0-0

Maalit: -

Yleisöä: 3570.

Kentän kunkku: Sadannen Veikkausliigaottelunsa pelannut Florian Krebs oli jälleen Interin keskikentän dynamo, joka jakeli pieniä ja vähän isompia syöttöjä kovalla prosentilla omille. Inter loi muutaman hyvän paikan, joista maalit olisi voinut, ja ehkä myös pitänyt, tehdä, mutta isossa kuvassa kotijoukkueen ongelmana oli, että hyökkäysten käynnistyksen jälkeen hyökkääminen ei ollut yhtä juonikasta kuin parhaimmillaan.

Illan erikoisuus: Loic Essomba aloitti Interin penkillä ja pääsi pelaamaan viimeiset kymmenen minuuttia. Laiturin pahannäköisen loukkaantumisen jälkeen häneltä jäi siis vain yksi ottelu väliin. Essomba johtaa syöttöpörssiä ja on Interin mestaruushaaveiden kannalta jatkossa äärimmäisen tärkeä pelaaja.

Matsin surkeinta: Syksyn viilentyessä kelit kovenee. Kupittaalla oli tiistaina alle kymmenen astetta lämmintä ja suhteellisen viileä tuuli. Se ei pelin tasoon suuremmin vaikuttanut, mutta turhan lämmin ei ollut kentällä eikä katsomossa.

Tuhlaajapojat: Interillä oli oikeastaan kolme paikka naulata peli. 70 minuutin kohdalla Momodou Sarr keskitti oikealta laidalta ja Jussi Niska pääsi ohjaamaan maalin kulmalta, mutta ohjasi sivuverkkoon. Hetkeä myöhemmin Johannes Yli-Kokko karkasi läpi Krebsin pystysyötöstä, mutta Ricardo tuli vastaan erinomaisesti ja torjui. Ottelun viime hetkillä Krebs antoi vapaapotkun, jonka Jasse Tuominen pudotti seitsemään metriin, mutta Bart Straalman tempaisi puolivolleyn pari metriä maalin yli. Jostain niistä olisi pitänyt maali tehdä.

Kuka pääsi helpoimmalla?: Erotuomari Joni Hyytiän ei tarvinnut kortteja pahemmin heilutella. Kaksi kertaa kortti taskusta kaivettiin. Toisella kerralla kohteena oli HJK:n päävalmentaja Miika Nuutinen. Pelaajat tiedostivat pelin panokset ja keskittyivät pelaamiseen.

Mitä sanottiin?:

Jussi Niska, Inter: Tasainen peli. Aloitettiin peli hyvin ja oltiin toisellakin jaksolla ihan hyvin pelissä. Oli paikat tehdä tarvittavat maalit.

Ville Tikkanen, HJK: Saatiin nollat pidettyä, mutta muuten ei voi olla tyytyväinen yhteen pisteeseen. Loppusarjaa on nyt pelattu kaksi peliä, eikä voittoja ole otettu.

Analyysi: HJK voitti viikonloppuna Suomen Cupin. Interillä puolestaan oli alla yli viikon tauko. Lähtökohdat näkyivätkin ottelun alkupuolella. HJK lähti pitkälti samalla kokoonpanolla otteluun kuin Suomen Cupin peliin, mutta Teemu Pukki tuli vasta vajaan tunnin kohdalla kentälle.

Inter pyrki varsinkin ottelun alussa aktiiviseen prässiin ja hyödyntämään tuoreutensa. Ensimmäinen parikymmentä minuuttia mentiinkin kotijoukkueen tahdissa, mutta kovin vaarallisia paikkoja Inter ei kyennyt luomaan. Oikealla laidalla pelannut Momodou Sarr on kelpo pelaaja, mutta Loic Essomban tasoinen pelaaja hän ei ole. Essomba pystyikin tuomaan heti kentälle tullessaan lisää hyökkäysuhkaa Interin pelaamiseen.

Ensimmäisen jakson loppupuolella HJK oli pallollisempi, mutta sekään ei pystynyt erityisen vaarallisia paikkoja luomaan. Vieraista lähimmäs maalia pääsi Santeri Hostikka, joka leikkasi laidalta keskelle ja pääsi ampumaan rangaistusalueen ulkopuolelta. Kohti takanurkkaa kiertänyt veto painui kuitenkin pari metriä Inter-maalin ohi.

Tuota tilannetta lukuun ottamatta HJK:lla ei pallonhallinnasta huolimatta erityisen vaarallisia paikkoja ollut. HJK piti palloa lähinnä laidoilla, eikä päässyt murtautumaan lähelle Interin maalia.

Toisella jaksolla HJK:llakin oli omat paikkansa. Pukki tuli viimeiseksi puoleksi tunniksi kärkeen ja Alexander Ring tippui kymppipaikalle. Kokeneiden pelaajien yhteistyö toimi ja Klubi sai luotua pari paikkaa, jotka Interin puolustus kuitenkin hoiti.

Interillä oli ottelussa selvästi paremmat paikat maalintekoon. Niskan tilanteessa hän ei aivan saanut askelia sovitettua, eikä saanut sen vuoksi suunnattua vetoa. Yli-Kokon olisi ehkä kannattanut yrittää kiertää vastaan tullut Ricardo, mutta lopputulos ei välttämättä olisi ollut parempi.

Tiistain kohtaaminen oli Interin ja HJK:n kauden kolmas Veikkausliigassa. Yhden niistä Inter on voittanut. Kaksi on päättynyt pistejakoon. Joukkueet kohtaavat vielä kertaalleen tällä kaudella. Interin seuraava peli on kuitenkin ensi lauantaina Seinäjoella.

Inter (4-3-3): Eetu Huuhtanen; Jussi Niska (88. Juuso Hämäläinen), Bart Straalman, Luka Kuittinen, Albin Granlund; Bismark Ampofo (88. Iiro Järvinen), Florian Krebs, Johannes Yli-Kokko (75. Jasse Tuominen); Dimitri Legbo (75. Joonas Kekarainen), Jean Botue, Momodou Sarr (80. Loic Essomba).

HJK (4-3-3): Ricardo; Kaius Simojoki, Ville Tikkanen, Georgios Anzoulas, Miska Ylitolva; Georgios Kanelipoulos (76. Jere Kallinen), Liam Möller (59. Teemu Pukki), Pyry Mentu; Santeri Hostikka (76. Andres Besuijen), Alexander Ring, Benji Michel (87. David Ezeh).

Erotuomari: Joni Hyytiä.

Varoitukset: Mentu ja Nuutinen, HJK.

Ilkka Lappi

EU:n metsäkatoasetuksen soveltamisen lykkäämisestä ja yksinkertaistamisesta alustava sopu

EU:n kolmikantaneuvotteluissa saavutettiin 4. joulukuuta alustava sopu metsäkatoasetuksen muutosehdotuksista. Keskeisiin sisältömuutoksiin kuuluisi asetuksen soveltamisen lykkääminen vuodella sekä tiettyjen toimijoiden ja alkutuotannon velvoitteiden keventäminen. Muutokset tulee vielä vahvistaa Euroopan unionin neuvostossa ja Euroopan parlamentissa ennen vuodenvaihdetta. Kansallinen täytäntöönpano yhteensovitetaan muutoksiin.

Työelämäauditointi yritysten ja opiskelijoiden välillä alkaa Varsinais-Suomessa

Työelämäauditointi koostuu neljästä oppilaitoksen valitsemasta teemasta, joista yksi on työllistymisen ja osaamisen kehittäminen. Kuvassa yritysauditoijat ja oppilaitoksen edustajat Turun ammattikorkeakoulusta (Petri Rainio, Turun yksikönjohtaja, Bravida Finland Oy, Harri Salminen, Verkostotekniikka-yksikön johtaja, Turku Energia, Patrik Ginström, aluepäällikkö, Saipu Oy Turku, Teemu Lähde, sähkösuunnittelun tiimipäällikkö, Afry, Petri Rantapaju, toimitusjohtaja, Cervius, Satu Lindén, osaamisasiat, asiantuntija, Turun kauppakamari, Jussi Hurri, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu, Ilkka Jyväs, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu, Anne Norström, sektorin johtaja, Turun ammattikorkeakoulu, Osmo Huhtala, koulutus- ja tutkimuspäällikkö, Turun ammattikorkeakoulu, Ville Lavonen, lehtori, Turun ammattikorkeakoulu ja Liisa Porento, kehittämispäällikkö, Pohjois-Karjalan kauppakamari.

Turun kauppakamari järjestää seudun ensimmäisen työelämäauditoinnin yhteistyössä Pohjois-Karjalan kauppakamarin kanssa. Ensimmäisenä Hyväksytysti työelämäauditoitu -arvioinnin kohteena on Turun ammattikorkeakoulun sähkö- ja automaatiotekniikan koulutus.

Vesiensuojelun tehostamisohjelma edisti valuma-aluelähtöistä ja maa- ja metsätalouden luonnonmukaista vesienhallintaa

Ympäristöministeriö, maa- ja metsätalousministeriö ja ELY-keskukset ovat tukeneet valuma-aluelähtöisen vesienhallinnan toteutusta, kehittämistä ja valtavirtaistamista eri puolella Suomea. Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta myönnettiin vuosina 2019–23 avustuksia yhteensä 49 maa- ja metsätalouden vesienhallinnan hankkeelle.

Naantali järjestää kaikille avoimen matkailuillan

Kaikille avoin matkailuilta järjestetään kaupungintalolla.

Naantalin kaupunki järjestää keskiviikkona 10. joulukuuta kello 17–18.30 naantalilaisille suunnatun matkailuillan kaupungintalon valtuustosalissa (Käsityöläiskatu 2).

Uusi kuntoutus harvinaissairautta sairastaville lapsille ja heidän perheilleen

Kela ottaa ensi vuoden aikana käyttöön uuden kuntoutusmuodon, joka on suunnattu harvinaissairautta sairastaville alle 16-vuotiaille lapsille ja heidän perheilleen.

Ranskalainen kauneus ja suomalainen joulu

Turun konservatorion kamarikuoro joulukonsertissa 2024 Sigyn-salissa.

Turun konservatorion kuorot konsertoivat uudessa Hirvensalon kirkossa maanantaina 8. joulukuuta kello 19 Keskellä liljain ja ruusujen – Entre les roses et les lys -otsikolla. Turun konservatorion kuoroperheestä kuullaan tämän vuoden joulukonsertissa uuden pop/jazz-kuoro Rytmiksen sekä vahvaa turkulaista a cappella -perinnettä ylläpitävän kamarikuoron esityksiä.

Neljännes suomalaisista kokee tarvitsevansa apua vakavassa häiriötilanteessa

Moni aikuinen uskoo tarvitsevansa itse apua vakavassa häiriötilanteessa kuten pitkässä sähkökatkossa. Vain alle viidennes kertoo pystyvänsä auttamaan häiriötilanteessa muita. Auttamisen tapoja on kuitenkin monia, muistuttaa Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) varautumisen erityisasiantuntija.

Kaupunginjohtaja Eero Vainio vie Linnan juhliin Friisilän oppilaiden ajatuksia Suomesta

Eero Vainio.

Kaupunginjohtaja Eero Vainio osallistuu 6. joulukuuta itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoon. Vainion juhlapukeutumiseen kuuluu taskuliina, johon on kirjoitettu Raision Friisilän alakoulun oppilaiden ajatuksia Suomesta.

Eurojackpotin päävoitto Saksaan – Suomeen suurvoittoja

Eurojackpotin perjantain arvonnassa (kierros 49/2025) löytyi yksi täysosuma, jolla kymmenen miljoonan euron potti matkasi Saksaan. Lahteen osui 569 615 euron porukkavoitto.

Joulumusiikki soi VPK:n talolla

Turun konservatorio ja Turun VPK järjestävät koko perheen jouluisen tapahtuman sunnuntaina 14. joulukuuta kello 14–19 Turun VPK:n talolla (Eskelinkatu 5).

Kärsimättömän aika on pitkä

On helppo unohtaa, että vielä joku aika sitten ihmiset odottivat asioita. Kirjeitä, telkkarisarjoja, uutisia, valokuvien kehittymistä ja ehkä jopa toisiaan. Odotus ajettiin hiljaa takaovesta ulos samaan aikaan, kun pikakuljetukset, suoratoistosarjat ja ruokasovellukset muuttivat olohuoneisiimme.

Työssäoppimispaikka tärkeä ponnahduslauta työelämään

Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi) on julkaissut ensimmäiset tulokset arvioinnista, jossa tarkastellaan ammatillisen perustutkinnon suorittaneiden työllistymistä, osaamista ja koulutuksen vastaavuutta työelämän tarpeisiin. Tulokset nostavat esille sekä vahvuuksia että kehittämiskohteita ammatillisessa koulutuksessa.

Lapset tuovat eloa taloyhtiöön

Taloyhtiön piha on parhaimmillaan eri-ikäisten asukkaiden kohtaamispaikka, joka tukee yhteisöllisyyttä.

Taloyhtiön piha on parhaimmillaan eri-ikäisten asukkaiden kohtaamispaikka, joka tukee yhteisöllisyyttä.

Yrttiaho: Telakkateollisuutta rahoittavan Finnveran lainsäädännössä tulee estää halpatyövoiman hyväksikäyttö

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho (vas.) jätti vastalauseen eduskunnan talousvaliokunnan mietintöön rahoituskonserni Finnveran lainsäädäntöön esitetyistä muutoksista. Hän näkee hallituksen esityksessä vakavia puutteita: ulkomaisen halpatyön laajaan hyväksikäyttöön ei puututa ja niin sanotun suomalaisen intressin määrittely heikkenee, korkeariskisen rahoituksen kahdeksan miljardin lisäystä ei lainkaan perustella ja eduskunnan budjettivaltaa Finnveran 50 miljardin valtuuksista ja 20 miljardin varainhankinnan vastuista rajoitetaan merkittävästi.

Miia ja Antti Huuhka aloittavat kauppiasuransa K-Market Kokinvuoressa Raisiossa

Antti ja Miia Huuhka.

K-Market Kokinvuoren kauppiasvastuun ottaa 15. tammikuuta alkaen vastaan Miia Huuhka yhdessä puolisonsa Antti Huuhkan kanssa.

Kela-korttien toimituksiin lyhyt viive

Kela-korttien toimittamisessa on tilapäinen katkos korttien toimittajan vaihtumisen vuoksi. Katkos ajoittuu joulukuun puoliväliin, ja toimitukset jatkuvat normaalisti mahdollisimman pian sen jälkeen.

Joulukalenteri innostaa kokkaamaan

Suklaatryffelit.

Miltä kuulostaa uunilohi, jonka pinnalla on joulupipari- ja homejuustomurua sekä hunajaa? Tuloksena on mehevä, makeansuolainen ja yllättävän helppo jouluherkku – piparilohi.

Yrittäjät: YEL-uudistuksen pitää vahvistaa yrittäjyyttä – alarajaa ylös ja lisää vapautta

Suomen Yrittäjät haluaa lisätä yrittäjien vapautta päättää eläke- ja sosiaaliturvastaan pakollisen YEL-vakuuttamisen alarajan yläpuolella.

Urheilu

Daniel Forsberg minuutissa thainyrkkeilyn Euroopan mestariksi

Daniel Forsberg (oik.) otti komean sulan hattuunsa thainyrkkeilyn EM-kisoista. Sparraajana valmentaja Riku Immonen.

Turkulainen Daniel Forsberg on voittanut thainyrkkeilyn alle 91-kiloisten Euroopan mestaruuden. Finaalissa kaatui Albanian Egli Sina . Ottelu päättyi albanialaisen luovutukseen reilun minuutin jälkeen.

Passarilegenda Mikko Esko vahvistamaan Tutoa loppukaudeksi

Mikko Esko.

Passarilegenda Mikko Esko tekee paluun lentopalloilun Mestaruusliigaan. Esko ja Tuto Volley ovat tehneet loppukauden kestävän pelaajasopimuksen.

Laituri Miika Kauppila jatkossopimukseen TPS:n kanssa

Miika Kauppila.

Turun Palloseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Miika Kauppilan , 25, kanssa. Kauppila saapui TPS:ään viime keväänä Käpylän Pallosta. Laitapelaaja tunnetaan monipuolisuudestaan, ja hän pelasi menneellä kaudella Tepsissä niin laitahyökkääjänä kuin laitapuolustajanakin.

FC Inter lunastaa Alan Ahmedin ja Edor Hajdinin optiovuodet

Edor Hajdini.

Viime kaudella FC Interiä edustaneet maalivahti Eero Vuorjoki , puolustaja Julius Tauriainen sekä reservijoukkueessa pelanneet hyökkääjät Alan Ahmed ja Edor Hajdini ovat seuran riveissä myös ensi kaudella.

FBC Turku ei ole onnistunut tiivistämään puolustustaan

Tuttu näky FBC Turun otteluista tällä kaudella. Pallo on maalissa, vastustaja juhlii.

14 ottelua, viidessä ottelussa omiin yli kymmenen maalia, omiin yhteensä 116 ja maaliero -75.

Aliisa Soini tarjoili Suomen ennätyksiä EM-altaassa

Aliisa Soini.

Uinnin lyhyen radan EM-kilpailut starttasivat tiistaina Puolan Lublinissa. Suomen suuresta 24 hengen joukkueesta ensimmäisenä päivänä altaassa nähtiin peräti 20.