Pansio ja Pernon alueen palvelujen toteutusvaihtoehtoja esiteltiin asukkaille
Pansio, Pernon ja Artukaisten alueiden palveluverkkoa uudistetaan laajalla suunnitelmalla, jonka tavoitteena on vastata alueen tarpeisiin lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Asukastilaisuudessa 4.12. Pansion koululla esiteltiin palveluiden vaihtoehtoisia toteutusratkaisuja ja kuultiin asukkaiden näkemyksiä niihin.
Pansion, Pernon ja Artukaisten alueella asuu noin 5 500 ihmistä. Väestörakenteeseen ei ennusteta merkittävää muutosta vuoteen 2040 mennessä. Sen jälkeen alueen asukasmäärä kuitenkin kasvaa voimakkaasti, mikäli Turun Merikaupunki -vision mukainen kehitys toteutuu. Visiossa tavoitteena on noin 30 000 asukasta ja 10 000 työpaikkaa, mikä luo uusia palvelutarpeita 2040-luvun loppua kohti.
Palveluita ja tiloja suunnitellaan kehitettävän vaiheittain. Palveluverkkoselvityksessä on tarkasteltu vaihtoehtoja niin väestön, tilojen, talouden kuin kaupunkikehityksen näkökulmista. Alueen asukkaille järjestettiin 4. joulukuuta tilaisuus, jossa esiteltiin vaihtoehtoisia ratkaisuja ensimmäisen vaiheen palvelutarpeisiin ja pyydettiin niistä palautetta.
– Haluamme löytää ratkaisun, jonka asukkaat kokevat palvelevan heitä. Monen perheen päivittäiseen arkeen kuuluvat koulu ja päiväkoti ovat palveluista keskeisimpiä. On myös tärkeää, että jokainen lapsi ja nuori saa harrastaa itselleen mieluisaa harrastusta, apulaispormestari Elina Rantanen (vihr.) sanoo tiedotteessa.
Ratkaisevin päätös on, rakennetaanko Pernoon uusi monitoimitalo vai keskitetäänkö palvelut peruskorjattavaan Pansion kouluun ja sen viereiselle tontille rakennettavaan lisärakennukseen. Jos valitaan Pansion koulun vaihtoehto, on useita eri mahdollisuuksia siihen, miten ja missä kirjasto-, päiväkoti- ja nuorisopalvelut toteutetaan.
Yhtenä ratkaisuvaihtoehtona kirjasto- ja nuorisopalvelujen tiloille on myös Artukainen. Alueelle suunnitellaan parhaillaan uutta liikuntakeskusta. Kaupunki on vuokrannut entisen Messukeskuksen tilat tätä varten. Ensimmäisenä saadaan käyttöön Artukaisten harjoitusjäähalli ensi syksynä. Asukastilaisuuteen osallistuneet pitivät tärkeänä, että lasten ja nuorten palvelut säilyvät lähellä ja helposti saavutettavina. Keskustelussa nousivat esiin myös kirjaston merkitys alueen asukkaille, nuorisotilojen tarve sekä harrastusmahdollisuuksien parantaminen.
75-vuotisjuhlia perjantaina viettävän Pansion koulun tiloista käytiin paljon keskustelua. Vaikka täysin uusi monitoimitalo kuulostaa houkuttelevalta, tunnistetaan perinteikkään koulurakennuksen arvo sekä rakennuksena että osana Pansion historiaa. Suurelle rakennukselle ei ole helppo löytää muita käyttötarkoituksia, vaikka niitäkin keskusteluissa ideoitiin.
Useat osallistujat korostivat yhteisöllisyyden ja turvallisuuden merkitystä sekä toivoivat, että alueen kehittämisessä huomioidaan kaikenikäiset asukkaat.
– Tämä tarve on tunnistettu ja peruspalvelujen lisäksi tavoitteenamme on luoda tiloja, joissa eri-ikäiset ihmiset voivat kohdata toisiaan viihtyisässä ympäristössä harrastamisen tai vapaamuotoisen seurustelun merkeissä, apulaispormestari Mirka Muukkonen (vas.) sanoo.
Asukastilaisuuden palautteet otetaan huomioon palveluverkkoselvityksessä, joka valmistuu alkuvuodesta. Sen jälkeen suunnitelmat etenevät päätöksentekoon ja toteutukseen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)


















