Elokuvateattereiden filmiprojektorit ovat käyneet teknisen kehityksen myötä harvinaisiksi. 2000-luvun alussa valtaosa suomalaisista elokuvateattereista siirtyi digitaaliseen DCP-esitysjärjestelmään. Tänä päivänä filmin rahina projektorissa on harvan konehuoneen äänimaisemaa.

Turun ainoa elokuvateatteri, jossa edelleen esitetään elokuvia filmiltä, on Taiteen talolla toimiva Kino Kilta. Sen koneenkäyttäjinä toimivat Joonatan Nikkinen ja Fredrik Sandström vannovat edelleen vanhan tekniikan nimiin.

– Rakastan filmejä ja pidän siitä vanhasta tekniikasta. On hienoa, kun filmi oikeasti heijastetaan valona kankaalle. On siistiä, että sitä saa tehdä, tiivistää Nikkinen.

– Elokuvassa on oma fiiliksensä, kun se näytetään filmiltä. Se näyttääkin kankaalla erilaiselta kuin digiprojektorilla esitettynä, Sandström toteaa.

Sekä Sandströmillä että Nikkisellä oli taustallaan vahvaa elokuvaharrastuneisuutta, ennen kuin päätyivät koneenkäyttäjiksi.

– Minua on kiinnostanut tekniikka aina, erityisesti vanha tekniikka. Jo parikymmentä vuotta sitten hankin itselleni 16-millisen projektorin ja aloin keräillä vanhoja filmejä, Sandström kertoo.

Vanhojen filmiprojektoreiden kanssa toimimiseen ei tänä päivänä saa pätevyyttä elokuva-alan kouluista. Kino Killan koneenkäyttäjät ovat saaneet oppinsa kisälliperiaatteella. Sandström käytti Kino Killan laitteita jo reilu kymmenen vuotta sitten Logomossa. Pääkaupunkiseudulta Turkuun muuttanut Nikkinen on saanut filmiprojektorioppinsa Kansallisen audiovisuaalisen instituutin suojissa.

– Opiskelin elokuva-alaa ammattikoulussa ja hain työharjoitteluun Kaviin. Sen jälkeen pääsin teatterin kassalle. Tein niitä hommia pari vuotta. Sinä aikana kakkoskoneenkäyttäjän paikka avautui ja minut koulutettiin sitten käsittelemään filmiä.

Kumpikaan heistä ei ole täysipäiväinen koneenkäyttäjä. Sandström on töissä Åbo Akademilla ja Nikkinen opiskelee mediatutkimusta Turun yliopistossa. Illat kuluvat kuitenkin pääsääntöisesti elokuvien parissa senkin vuoksi, että filmikeloilta elokuvien näyttäminen vaatii hieman tekemistä myös konehuoneenpuolella.

– Filmi on 20 minuutin keloilla. Niitä pitää vaihtaa. Kyllä siinä koko näytöksen ajan pientä puuhaa on, Sandström toteaa.

– Pitää myös tarkkailla, että kuva pysyy tarkkana ja ettei kuva ei ole liian ylhäällä tai alhaalla, Nikkinen jatkaa.

Työnkuvaan kuuluu myös laitteiston huolto, vaikka nykyisellä käytöllä ne kestävätkin paljon.

– Koneet on rakennettu niin, että niitä voisi ajaa lähes ympäri vuorokauden, mutta käyttö nykyisellään on sen verran vähäisempää, että kovin suurta huoltotarvetta ei ole. Toki koneita putsataan, tarkistetaan öljyt ja vaihdetaan osia, jos jotain menee rikki, Sandström sanoo.

Ilkka Lappi