Pääkirjoitus: Vähiten huono vaihtoehto
Politiikassa etsitään usein vähiten huonoa ratkaisua. Parasta ei yleensä saada, joten valitaan siedettävin, vähiten huono vaihtoehto. Puhutaan kompromissien taiteesta.
Kauppahalli on peruskorjattava. Talo vajoaa saveen. Sen perusta on pantava kuntoon. Muutakin ehostettavaa toista sataa vuotta vanhassa rakennuksessa piisaa. Tästä ei liene erimielisyyttä.
Pelkästään perustusten vahvistaminen ja remontin suunnittelu maksaa 12,8–13,6 miljoonaa euroa. Kaupunginvaltuusto on tämän osuuden jo hyväksynyt. Töihin piti ryhtyä viipymättä. Vielä ei ole aloitettu.
Peruskorjauksen kokonaiskustannuksiksi on arvioitu 46–50 miljoonaa euroa. Tarvitaan väistötila. Jos remontti kestää 2–3 vuotta, hallissa toimiville yrityksille on tarjottava paikka, jossa toimintaa voidaan jatkaa.
Jos tähän asti on vallinnut yksimielisyys, ei vallitse enää. Väistötilaa kaavailtiin Wiklundin takapihan parkkipaikalle ja Kauppatorille. Tori on jo pudonnut pois vaihtoehdoista.
Kaupunki hahmotteli aluksi kahta vaihtoehtoa tilaelementtiin Wiklundin parkkipaikalle, siis sisäpihalle eli Brahenpihalle. Kolmas putkahti esiin puskista, ainakin hallin yrittäjille. Nousi haloo. Levisi käsitys, että hallin yrittäjät sijoitettaisiin Wiklundin sisätiloihin useampaan kerrokseen. Yrittäjät järjestivät medialle tiedotustilaisuuden, jossa vaihtoehto tyrmättiin.
Kaupunki heräsi vasta tässä vaiheessa. Kerrottiin, ettei väliaikaistilaa jaeta useampaan kerrokseen. Käytössä olisi vain ykköskerros. Brahenpihan tilaelementissä olisi varasto- ja huoltotiloja.
Liian vähän, liian myöhään. Henki pääsi jo pullosta. Sinne se tuskin enää palaa. Yrittäjät näkevät Wiklund-vaihtoehdon takana TOK-haamun ja kavahtavat sitä.
Vaihtoehtojen hintahaarukka on 3,8 miljoonasta eurosta 4,9 miljoonaan euroon. Väliaikaisratkaisua suunniteltiin aluksi hyvässä yhteistyössä. Jostain syystä yhteys katkesi. Epätietoisuus kasvatti epäluuloa. Luottamusta on vaikeaa palauttaa. Tästä virheestä joudutaan maksamaan.
Lasse Virtanen