Kevan työkyvyttömyysriskiennuste auttaa tunnistamaan suurimman työkyvyttömyyden riskissä olevia henkilöstöryhmiä, kohdistamaan ennaltaehkäiseviä toimia riskin vähentämiseksi sekä arvioimaan kustannushyötyjä. Ennuste auttaa myös arvioimaan sitä, milloin sairauspoissaolot ennustavat työkyvyttömyyden riskiä ja milloin on kyse sairastamisesta, joka ei liity työkyvyn menettämisen uhkaan.

Kevan laatiman työkyvyttömyysriskiä mittaavan ennusteen mukaan keskimäärin 2,6 prosenttia kunta-alan ja hyvinvointialueiden henkilöstöstä on vaarassa päätyä työkyvyttömyyseläkkeelle seuraavien kolmen vuoden aikana. Tämä merkitsisi arviolta lähes 15 000 alkavaa työkyvyttömyyseläkettä lähivuosina (täysiä tai osatyökyvyttömyyseläkkeitä, määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia).

Ammatti- ja ikäryhmien väliset erot työkyvyttömyysriskissä ovat merkittäviä.

Riski vaihtelee paljon suurimpien ammattiryhmien välillä: pienimmän riskin ammattiryhmiä ovat lääkärit (1,2 %) ja luokanopettajat (1,3 %), suurin riski taas on siivous- ja keittiötyöntekijöillä (4,3 %) sekä sairaala- ja laitosapulaisilla (4,9 %).

Ennuste vaihtelee merkittävästi myös ikäryhmien välillä. Työkyvyttömyyden riski kasvaa voimakkaasti iän mukana: alle 35-vuotiaiden kolmen vuoden työkyvyttömyysriski on keskimäärin 0,4 prosenttia, 35–49-vuotiailla 1,1 prosenttia, 50–54-vuotiailla keskimäärin 3,2 prosenttia ja tätä vanhemmilla jo noin 6,9 prosenttia. Esimerkiksi yli 55-vuotiaista lähihoitajista sekä sairaala- ja laitosapulaisista jo noin joka kymmenes on välittömän työkyvyttömyyseläkeriskin uhan alla. Ammattiryhmien väliset erot säilyvät pääosin myös ikäryhmittäin tarkasteltuna.

Työkyvyttömyysriskiennusteen taustalla vaikuttavat useat henkilöstöön ja organisaatioon liittyvät tekijät, kuten työntekijän ikä, sukupuoli ja ammatin luonne, mutta myös esimerkiksi työkyvyttömyyseläkehistoria, vanhuuseläkeiän läheisyys sekä sairauspoissaolojen määrä ja laatu.

– Ennuste antaa organisaatioille arvokasta tietoa niistä henkilöstöryhmistä, joiden kohdalla työkyvyttömyysriski on kohonnut. Näin tilanteeseen voidaan reagoida jo entistä varhaisemmassa vaiheessa ja käynnistää toimet työkyvyttömyyden ennaltaehkäisemiseksi, sanoo tilastoanalyytikko Petra Sohlman.

– Työkyvyttömyysriskin tutkiminen ja mallintaminen on Kevassa jatkuvaa toimintaa. Pyrimme kehittämään ennustetta yhä tarkemmaksi tuomalla mukaan entistä useampia työkyvyttömyysriskiin tutkitusti vaikuttavien tekijöitä, Sohlman kertoo.

Työkyvyttömyysriskin arviointiin käytetään laajasti erilaista tietoa henkilöstön demografisista tekijöistä sekä mm. työnteon, sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden rakenteesta. Tämä mahdollistaa sen arvioinnin, millaiset sairauspoissaolot viittaavat eniten työkyvyttömyyden riskiin, ja millaisiin ei taas liity suurentunutta työkyvyttömyyden uhkaa.

Yleisesti ottaen riskiennusteessa näkyy yhteys henkilöstön keski-iän ja sairauspoissaolojen määrän välillä: mitä enemmän henkilöstön keski-ikä, eri pituisten sairauspoissaolojaksojen määrä ja keskimääräiset vuotuiset poissaolot kasvavat, sitä suurempi on ennustettu työkyvyttömyyden riski. Lyhyet poissaolojaksot eivät ole yhtä merkittävä riskitekijä kuin pidemmät, mutta nekään eivät ole merkityksettömiä.

Henkilöstöryhmien välillä on kuitenkin merkittäviä eroja siinä, miten sairauspoissaolot vaikuttavat riskiin.

Esimerkiksi alle 35-vuotiailla peruskoulun yläluokkien ja lukion opettajilla melko runsaskaan sairauspoissaolopäivien kokonaismäärä ei välttämättä merkitse suurentunutta työkyvyttömyyden riskiä, kun taas saman ikäisillä sairaala- ja hoitoapulaisilla tai lähihoitajilla vastaava poissaolomäärä merkitsee voimakkuudeltaan nelinkertaista riskisignaalia opettajiin nähden.

Ammattien väliset erot säilyvät eri ikäryhmissä, mutta vanhimmissa ikäryhmissä nämä erot pienenevät: yli 60-vuotiailla opettajilla sairauspoissaolojen kokonaismäärä nostaa työkyvyttömyysriskiä noin puolella siitä, mitä sairaala-apulaisilla tai lähihoitajilla.

Vaikka lähihoitajilla sairauspoissaoloja on kaikissa pituusryhmissä enemmän kuin opettajilla sekä keskimäärin enemmän poissaolopäiviä vuodessa, tämä ei siis yksinään selitä eroa kokonaisriskissä. Syitä näihin eroihin tuleekin etsiä esimerkiksi työn luonteesta, työpaikkojen kulttuurieroista tai ammattiryhmille tyypillisistä sairauspoissaolojen syistä.

Sairauspoissaolojaksoista pitkittyneet, yli 30 päivän poissaolot nostavat yleistyessään työkyvyttömyyden riskiä eniten. Yli 30 päivän sairauspoissaolojaksojen yhteys riskiin on jonkin verran voimakkaampi alle 50-vuotiailla kuin tätä vanhemmilla. Myös 6–30 päivän poissaolot nostavat työkyvyttömyyden riskiä nuoremmilla enemmän kuin vanhemmilla. Lyhyiden, 1–5 päivän poissaolojaksojen yhteys työkyvyttömyyden riskiin taas on nuoremmilla ikäryhmillä hieman pienempi kuin vanhemmilla.

– Pitkien poissaolojen ehkäisy on vaikuttavinta, varsinkin alle 50-vuotiailla. Pitkittyneet sairastamisetkin alkavat useimmiten lyhyempinä jaksoina, jolloin olennaista on tunnistaa erityisessä riskissä olevat henkilöstöryhmät ja käynnistää oikea-aikaisesti varhaisen vaikuttamisen toimet, Sohlman painottaa.

Työkyvyttömyysriskiennusteen pohjalta voidaan muodostaa arvio siitä, millainen sairastaminen on ennustemallin mukaan niin vahvasti sidoksissa kohonneeseen riskiin, että siihen on syytä kiinnittää huomiota. Henkilöstöhallinnon ja työhyvinvoinnin asiantuntijoiden tehtävänä on seurata henkilöstön hyvinvointia ja tunnistaa työkyvyttömyyden riskissä olevat työntekijät ajoissa.

Sairauspoissaolojen hälytysrajaa voidaan käyttää muiden työkalujen ohella tunnistamaan riskialtteinta joukkoa.

Luku vaihtelee ammattiryhmittäin: siivous- ja keittiötyön työntekijöiden poissaoloihin tulisi kiinnittää huomiota jo 9 päivän jälkeen, kun taas sairaankuljetuksen ensihoitajilla luku on jopa 29. Tämä viittaa jälleen siihen, että sairastaminen kasvattaa työkyvyttömyyden riskiä eri tavoin eri henkilöstöryhmissä, ja että kaikki sairastaminen ei liity työkyvyn menettämisen riskiin.

Työkyvyttömyysriskin vähentämisellä voi saavuttaa merkittäviä kustannussäästöjä

Kevan arvion mukaan työkyvyttömyydestä aiheutui kunta-alalle noin 700 miljoonan ja hyvinvointialueille yhteensä noin 600 miljoonan euron välittömät kustannukset vuonna 2024.

Näistä sairauspoissaolojen välittömien kustannusten osuus oli 70 prosenttia, yhteensä yli 900 miljoonaa euroa. Puolet näistä kustannuksista aiheutui pitkistä, yli 30 päivän poissaoloista, vaikka niitä oli vain noin 7 prosentilla kunta-alan ja hyvinvointialueiden henkilöstöstä. Yhden lyhyen (1–5 päivän) poissaolojakson välittömät kustannukset olivat työnantajille keskimäärin 400 euroa, keskipitkän (6–30 päivää) noin 1 800 euroa, ja pitkän noin 5 800 euroa.

Keskimäärin kunta-alalla sairauspoissaolopäiviä oli 12,9 päivää henkilöä kohden vuonna 2024, hyvinvointialueilla 15,7 päivää. Määrät eivät jakaudu tasaisesti: noin neljänneksellä (28 % kunta-alan ja 21 % hyvinvointialueiden) vakuutetuista ei ollut vuoden aikana yhtään päivää sairauden vuoksi poissaoloja, ja toisella neljänneksellä sairauspoissaoloja oli vain 1–5 päivää vuoden aikana.

Ikäryhmien vertailussa 44–49-vuotiaiden sairastamisen vähentämisellä on kaikkein merkittävimmät kustannusvaikutukset. Nuorten, alle 35-vuotiaiden kohdalla lyhyillä poissaoloilla on muita pienempi yhteys työkyvyttömyyden riskiin, mutta ikävuosien karttuessa lyhyidenkin sairauspoissaolojen vaikutus työkyvyttömyyden riskiin ja kustannuksiin kasvaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)