Turkulainen mesenaatti ja liikemies G. A. Petrelius (1836–1910) oli perustamassa Turkuun niin teollisuutta, kuten puuvillatehdasta ja höyrylaivayhtiötä kuin lastenkotia ja kylpylälaitoksiakin. Hän testamenttasi omaisuutensa Turulle määräten, että tuotto olisi käytettävä kaupungin kaunistamiseen. Petreliuksen toiveesta julistettiin vuonna 1913 suihkukaivon suunnittelukilpailu. Voittajiksi valittiin työpari, arkkitehti A. Lindgren ja kuvanveistäjä G. Finne. Epävakaat ajat jäädyttivät hankkeen vuosiksi, ja se eteni vasta Suomen itsenäistyttyä. Voittajilta tilattiin uusi suunnitelma, joka sisälsi nyt mahtipontista symboliikkaa nuoren valtion ja Turun kaupungin henkeä nostattavasti.

Suihkukaivon huipulla pulppuavaa vettä vartioi veistokseksi tyylitelty Suomen vaakunaleijona. Tarkkanäköisimmät katsojat erottavat leijonan jalustassa Turun lilja -aiheiset reliefit. Vesialtaan yllä kaareutuvat merihevoset korostavat meren merkitystä Turulle. Jalustaan on kaiverrettu latinaksi professori E. Linkomiehen laatima kiitoskirjoitus Petreliukselle, kaupungin hyvätekijälle.

Heinäkuussa 1923 suihkukaivo oli lähes valmis. Turun Sanomat julkaisi siitä kuvan, ja ryyditti uutistaan varsin kriittisillä sanoilla: huipulla seisova leijona vaikutti koomilliselta, Brahenkadulta nähtynä se oli kuin ilmetty kummitus. Yleinen mielipide kuitenkin kääntyi pian puolustamaan suihkukaivoa, joka on nyt seissyt Turun vanhan pääkirjaston edustalla vartioimassa muuttuvaa kaupunkia jo 102 vuotta.

Riina Tiainen