Käyttökelpoiset tavarat ohjataan jatkossakin Topinojalta uudelleenkäyttöön

Uudelleenkäyttökelpoisen tavaran konttiin vastaanotettiin hankkeen aikana muun muassa 373 tuolia. Uudelleenkäyttökelpoisen tavaran konttiin vastaanotettiin hankkeen aikana muun muassa 373 tuolia. Kuva: Turun Ekotori

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) ja Turun Ekotori kehittivät kaksi vuotta kestäneessä Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessaan erilaisia toimintamalleja, jotka edistävät tavaroiden ja materiaalien uudelleenkäyttöä. Asukkaiden aktiivisuuden ansiosta luonnonvaroja säästettiin hankkeessa yli 294 000 kiloa. Kehitystyö teeman ympärillä jatkuu hankkeen päätyttyäkin.

Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) ja Turun Ekotori ovat kahden vuoden ajan kehittäneet toimintamalleja, jotka edistävät materiaalien uudelleenkäyttöä. Kehitystyötä tehtiin EU:n osarahoittamassa Ohituskaista uudelleenkäyttöön -hankkeessa 1.4.2023–31.3.2025.

– Olimme huomanneet, että lajitteluasemille tuodaan toisinaan jätteeksi tuotteita ja materiaaleja, jotka ovat sellaisinaan edelleen käyttökelpoisia. Rakentamalla kumppanuuksia näiden materiaalien uudelleenkäyttöön vähennämme jätteiden määrää, säästämme luonnonvaroja ja vältämme uusien tuotteiden valmistuksesta syntyviä päästöjä, taustoittaa hankkeen projektipäällikkö Miia Jylhä LSJH:lta tiedotteessa.

Topinojan jätekeskukseen avattiin uudenlainen vastaanottopiste, jossa oli Ekotorin henkilökuntaa. Asukkaat saivat jättää pisteelle kuormastaan sellaisia tavaroita, jotka henkilökunta arvioi vielä käyttökelpoisiksi. Joulukuussa 2024 vastaanotto yhdistettiin lajitteluaseman palveluihin.

– Uudelleenkäyttökelpoista tavaraa on voinut jättää Topinojan lajitteluasemalla sijaitsevaan Turun Ekotorin konttiin jo yli vuosikymmenen ajan, mutta tässä hankkeessa yhteistyötä Ekotorin kanssa tiivistettiin ja aktivoitiin ja vastaanottoa alettiin kehittää myös muille materiaaleille, Jylhä kertoo.

Topinojan vastaanottopisteeltä ohjattiin hankkeen aikana Turun Ekotorin myymälöihin ja niiden kautta uusiin koteihin yli 3 700 kodintavaraa, huonekalua ja polkupyörää.

– Hittituote olivat tuolit, joita vastaanotettiin kokeilun aikana yhteensä 373. Lisäksi Topinojan vastaanottoon tuotiin runsaasti kodin pientavaraa, kuten astioita, kertoo Turun Ekotorin projektikoordinaattori Paula Salonen.

Ekotorille myyntiin soveltuvan uudelleenkäyttökelpoisen tavaran vastaanotto jatkuu Topinojalla LSJH:n ja Turun Ekotorin yhteistyönä edelleen. Vastaanottokonttiin voi jättää tavaraa lajitteluaseman aukioloaikoina. i LSJH on kartoittamassa mahdollisuuksia laajentaa uudelleenkäyttökelpoisten materiaalien vastaanottotoimintaa muillekin lajitteluasemille.

LSJH ja Turun Ekotori tekivät hankkeessa yhteistyötä useiden varsinaissuomalaisten yrittäjien ja yhdistysten kanssa. Viime kesällä toteutetuissa kokeiluissa Topinojan vastaanottopisteellä kerättiin Myllymäen Sahaa pyörittävälle artesaani Juho Reunamolle puutavaraa ja korjauskelpoisia, puisia työpöytiä.

Turunmaan korjausrakentamisyhdistys Curatiolle puolestaan vastaanotettiin 448 vanhaa ikkunaa sekä ovia ja muita perinnerakennusosia. Perinnerakennusosien keräykselle on suunnitteilla jatkoa.

Uudelleenkäytön liiketoimintamahdollisuuksia tutkimassa

Hankekokeiluihin kuuluivat myös VAIN Fashion Group -muotibrändin ja ompelimo Tyyki Designin vaatemallistot, joissa hyödynnettiin LSJH:n poistotekstiililajitteluun tulleita farkkuja. Lisäksi erilaisia materiaaleja kerättiin uudelleen hyödynnettäväksi Design Kajeen yrittäjä Jenni Kaustiselle ja muun muassa Taiteen talon taiteilijoille.

– Nämä kokeilut antoivat meille arvokkaita kokemuksia uusista tavoista ohjata vastaanottamiamme tavaroita ja materiaaleja uudelleenkäytettäviksi yrityksille. Yrittäjät toivat esille, että kiertotalouden mahdollisuuksista saa eniten irti ja haasteita on helpointa ratkoa yhteistyössä ja verkostoitumalla. Niinpä siivitimme hankkeessa uudelleenkäyttökelpoisista materiaaleista kiinnostuneiden toimijoiden yhteistyötä työpajoissa, joissa ideoitiin uudelleenkäytön liiketoimintamahdollisuuksia käytännössä, Jylhä kertoo.

Vaikka Ohituskaista-hanke on päättynyt, LSJH jatkaa lajitteluasemille tuotavien materiaalien uudelleenkäytön edistämiseen tähtäävää työtä.

– Olemme avoimia yhteistyölle sellaisten toimijoiden kanssa, jotka haluavat kehittää materiaalien uudelleenkäyttöön pohjautuvaa liiketoimintaa. Erilaisista materiaaleista kiinnostuneet yritykset, yhdistykset ja muut toimijat voivat olla Lounais-Suomen Jätehuoltoon rohkeasti yhteydessä, Jylhä vinkkaa.

Hankeyhteistyö toi uusia avauksia myös Turun Ekotorin myymälöihin, joissa aloitettiin LSJH:n poistotekstiilikeräykseen päätyneiden uudelleenkäyttökelpoisten tekstiilien myynti.

– Vaatteita on toivottu Ekotorin valikoimaan jo kauan. Aloitimme hankkeen myötä tekstiilien myyntikokeilun ensin Ekotorin Rautakadun myymälässä yhteistyössä LSJH:n tekstiilien kierrätysmyymälä Lempparin kanssa. Hyvien kokemusten myötä laajensimme vaatemyynnin myös Rieskalähteentien myymälään, minkä jälkeen päätimme alkaa itsekin ottaa vastaan uudelleenkäyttökelpoisia tekstiilejä. Vaatteet ja kodintekstiilit monipuolistavat valikoimaamme ja laajat aukioloaikamme parantavat kierrätystekstiilien saatavuutta entisestään, Salonen iloitsee.

Hankeyhteistyönä kehitettiin myös palvelu, jossa Ekotorin Rieskalähteentien myymälään voi jättää tavaroita jätetaksan mukaisin hinnoin lajitteluasemalle vietäviksi, mikäli tarjotut tavarat eivät sovellukaan Ekotorilla myytäviksi. Tämä on madaltanut asukkaiden kynnystä tarjota uudelleenkäyttökelpoista tavaraa Ekotorille. Palvelukokeilu jatkuu ainakin tämän vuoden loppuun asti.

Hankkeen päätyttyä Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksella teetettiin Kiertotalouslaskenta, jonka avulla arvioitiin hankkeessa uudelleenkäyttöön ohjatun materiaalin vaikutuksia ympäristöön.

Kiertotalouslaskennan mukaan hankkeen aikana säästettiin asukkaiden toiminnan eli materiaalien uudelleenkäyttöön ohjauksen myötä kiinteitä luonnonvaroja yli 294 000 kilogrammaa, mikä vastaa yli seitsemän suomalaisen vuotuista suoraa luonnonvarojen kulutusta. Päästöjä vältettiin yli 56 000 kiloa CO2-ekvivalenttia, mikä puolestaan vastaa yli 400 000 kilometrin ajomatkaa henkilöautolla eli huristelua yli kymmenen kertaa maailman ympäri.

– Hankkeen ja sen myötä syntyneiden yhteistyökuvioiden johtotähtenä oli, että kaikille asukkailta vastaanotetuille materiaaleille halutaan etsiä parhaat kiertotalouden mukaiset käsittelyratkaisut. Käyttökelpoisille tavaroille on olemassa paljon hyviä myyntikanavia ja lahjoituskohteita, joita jätehuolto voi vielä osaltaan tukea. Avainasemassa ovat asukkaat, joita kannustamme tekemään kestäviä valintoja, Jylhä summaa.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Kuka varjelee lapsuutta?

Kirjoittajat kysyvät mitä me aikuiset voisimme tehdä, jotta jokaisella lapsella olisi mahdollisuus olla lapsi.

Yhä useampi lapsi kasvaa liian nopeasti. Heiltä odotetaan varhain itsenäisyyttä ja vastuuta, ja yksin pärjääminen koetaan ylpeyden aiheeksi. Lapsuuden tulisi kuitenkin olla aikaa, jolloin vasta opetellaan elämää: seurataan, havainnoidaan ja opitaan pikkuhiljaa. Silloin pitäisi olla lupa olla pieni, keskeneräinen ja turvautua aikuiseen. Kun lapsuus lyhenee, menetämme jotakin olennaista: tilan leikille, levollisuudelle ja huolettomuudelle. Juuri siksi me aikuiset olemme avainasemassa. Meidän tehtävämme on antaa lapsille turvaa, rajoja ja ennen kaikkea pysyviä tunnesuhteita. Lapsi tarvitsee aikuisen, joka sanoo: sinun ei tarvitse selvitä yksin. Kun aikuinen ei ole riittävästi läsnä, lapsi joutuu ottamaan vastuuta liian varhain – ja se näkyy pahoinvointina, yksinäisyytenä ja irrallisuuden tunteena.

Väitöstutkimus selvitti PARP14-entsyymin merkitystä suoliston limakalvon suojelussa tulehduksen aikana

MSc Madhukar Vedanthamin väitöstutkimuksessa selvitettiin, miten PARP14-entsyymi vaikuttaa suoliston limakalvon kykyyn kestää tulehdusta sekä pitkäaikaissairauksissa että infektioissa.

Kasviproteiinituotteiden myynti kasvanut K-ruokakaupoissa

Papu-, kikherne- ja linssisäilykkeiden myynti on noussut lähes 15 prosenttia.

Lihaa korvaavien kasviproteiinituotteiden myynti on lähtenyt nousuun K-ruokakaupoissa usean vuoden laskun jälkeen. Kuluneen vuoden aikana kasvu on ollut yli viisi prosenttia. Taustalla vaikuttaa paitsi asiakkaiden lisääntynyt kiinnostus kasviproteiineihin myös valikoiman laajentuminen uutuustuotteilla.

Fyysinen kunto, liikunta ja ruutuaika vaikuttavat nuorten aivojen toimintaan

Fyysinen kunto, liikunta ja ruutuaika ovat yhteydessä mielenterveyden ja oppimisen taustalla vaikuttaviin aivotason mekanismeihin, osoittavat Itä-Suomen yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan tuoreet tutkimukset. Elämäntapojen ja fyysisen kunnon vaikutuksia nuorten aivojen toimintaan on tutkittu vasta vähän.

Polkupyörä Suomen varastetuin esine

Syyskelien kylmetessä useimmat vievät pyöränsä talvisäilytykseen.

Syksyn ja koleiden kelien alkaessa monet jättävät polkupyörän talviteloille. Varastettuja polkupyöriä ja polkupyörätarvikkeita raportoidaan poliisille vuosittain noin 20 000 tapausta. Erityisesti sähköpolkupyörävarkaudet ovat kasvaneet räjähdysmäisesti.

OnniBussin uutuusreitti yhdistää Lahden, Hämeenlinnan, Forssan ja Turun

OnniBus laajensi Etelä-Suomen reittiverkostoaan uudella OB27-linjalla, joka yhdistää Lahden, Hämeenlinnan, Forssan ja Turun suorin bussiyhteyksin.

Metsät kääntyneet nielusta päästölähteeksi Varsinais-Suomessa

Luonnonvarakeskus (Luke) on julkaissut kokeellisen tilaston, jossa metsien hiilitase on ensimmäistä kertaa laskettu jokaiselle Suomen maakunnalle kasvihuonekaasuinventaarion laskentamenetelmiä käyttäen. Tähän asti metsien hiilitase on kasvihuonekaasuinventaariossa raportoitu vain valtakunnallisesti. Maakunnallisten tulosten mukaan metsien hiilinielut pienenevät ja kääntyvät päästöksi pohjoisesta etelään kuljettaessa.

Anna-Leena Yli-Jama ei tavoittele jatkokautta Varsinais-Suomen Kokoomuksen puheenjohtajana

Salolainen Anna-Leena Yli-Jama on johtanut kokoomuspiiriä kaksi vuotta ja edustanut Varsinais-Suomea puoluehallituksen jäsenenä.

Vaihda renkaat kelin, älä kalenterin mukaan

Autoilija on vastuussa siitä, että autossa on keliin sopivat renkaat.

Kylmenevä keli vaatii renkaidenvaihtoa, vaikka marraskuuhun on vielä matkaa. Liikenneturva muistuttaa: autoilija on velvollinen huolehtimaan siitä, että autonrenkaat ovat sekä keliin sopivat että hyväkuntoiset.

Paperittomien terveydenhuollon turvaava aloite Varhan aluevaltuuston käsittelyssä

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen (Varha) aluevaltuusto käsittelee keskiviikkona 22. lokakuuta vihreiden Niina Ratilaisen ja 27 muun aluevaltuutetun allekirjoittamaa valtuustoaloitetta, jossa esitetään paperittomien henkilöiden nykyisen laajuisen terveydenhuollon turvaamista. Aloite on vastaus Orpon hallituksen esitykseen, jonka mukaan paperittomille olisi järjestettävä vain kiireelliset palvelut, kuten päivystyshoito ja akuutti erikoissairaanhoito.

Silakkamarkkinat sulkee jokirantaa liikenteeltä

Silakkamarkkinat järjestetään Aurajokirannassa Läntisellä Rantakadulla Sairashuoneenpuiston ja Wechterinkujan välisellä alueella 23.–26. lokakuuta. Markkina-alue on suljettu ajoneuvoliikenteeltä. Alueen valmistelutyöt alkavat jo keskiviikkona.

Turussa tutkitaan parantaako päiväkodissa rokottaminen lasten influenssarokotuskattavuutta

Turussa tutkitaan syksyllä, voiko päiväkodeissa annettavalla influenssarokotuksella parantaa 2–6-vuotiaiden lasten rokotuskattavuutta. Muilla paikkakunnilla asuvat ja muut influenssan riskiryhmiin kuuluvat lapset ja nuoret saavat tuttuun tapaan rokotuksen neuvoloissa, kouluissa tai oppilaitoksissa. Myös lasten influenssarokotusten ajan voi varata Varha-sovelluksessa.

Kolme miestä epäiltynä Viking Gracen laivaraiskauksesta

Lounais-Suomen poliisi on pääosin saanut selvitettyä Viking Gracella viime viikonloppuna ilmoitetun epäillyn raiskausrikoksen tapahtumien kulun. Poliisi otti kiinni ja pidätti neljä miestä epäiltynä törkeään raiskaukseen sunnuntaina, kun miehet olivat palaamassa laivalla Ruotsista takaisin Suomeen.

Ensimmäiset merkit lukivaikeuksista näkyvät jo vastasyntyneiden aivoissa

Vastasyntynyt aivosähkökäyrämittauksessa.

Aivotutkimus tarjoaa uutta tietoa lapsista, joita on tärkeä tukea jo ennen kouluikää ilmeneviä lukemisvaikeuksia. Lukutaitoa vahvistavia aivojen toimintoja voidaan tukea varhaisessa vaiheessa puhumalla, laulamalla ja esittämällä musiikkia lapsille.

Tutkimushanke selvittää sukupuolten palkkaeron muutosta 30 vuoden ajalta

Sukupuolten välinen palkkaero on kaventunut Suomessa hitaasti. Uusi tutkimushanke tuottaa ensimmäistä kertaa laajan, pitkän aikavälin taloustieteellisen analyysin siitä, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet palkkaeron muutoksiin.

Sampan kansantanssiryhmä juhlii 50-vuotista taivaltaan

Satu Helmi on Sampan kansantanssiryhmän puheenjohtaja ja ohjaaja.

Turkulainen Sampan kansantanssiryhmä juhlii tänä vuonna 50-vuotista virallista taivaltaan. Ryhmän juuret ulottuvat jo 1950-luvulle, jolloin kansantanssin perinne alkoi elää Turun suomenkielisessä työväenopistossa. Vuosikymmenten aikana Sampasta on kasvanut merkittävä osa turkulaista kansantanssikulttuuria – ryhmä on edustanut Turkua ja Suomea sekä kotimaassa että ulkomailla.

Uskonnolliset kokemukset lapsuudessa edistävät henkilön terveyttä vanhemmalla iällä

Voisiko uskonnollinen kasvatus olla väylä terveempään ikääntymiseen? Uskonto voi toimia selviytymiskeinona lapsuudessaan haasteellisissa perheissä kasvaneilla, mutta se ei täysin pysty paikkaamaan köyhyyteen, vanhempien mielenterveysongelmiin tai alkoholinkäyttöön liittyviä terveysriskejä.

Vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavat jäävät ilman fyysisen terveyden seurantaa

Camilla Långstedt.

Vakavaa mielenterveyshäiriötä sairastavilla henkilöillä fyysisen terveyden seuranta jää usein psyykkisen hoidon varjoon. Uusi väitöstutkimus osoittaa, että fyysisen terveyden arviointi on tärkeää mielenterveyshoidossa – mutta vaatii aikaa ja tukea.

Urheilu

Otteluanalyysi: Inter punnersi voiton vajaamiehisestä Gnistanista

Dimitri Legbo oli jälleen tehokas.

Inter nousi jalkapalloilun Veikkausliigassa pisteen päähän sarjakärki Kuopion Palloseurasta voittamalla Gnistanin maalein 2-1 Kupittaalla. Neljä joukkuetta – KuPS, Inter, SJK ja Ilves – on neljän pisteen sisällä, kun jäljellä on neljä ottelukierrosta. Nämä joukkueet ratkaisevat mestaruuden kohtalon Inter kohtaa vielä HJK:n ja KuPS:n vieraskentällä sekä SJK:n ja Ilveksen Kupittaalla.

TPS:n Ilona Heinonen pikkuhelmareiden mukana Ruotsiin

Ilona Heinonen kuuluu maajoukkueen kalustoon.

Suomen alle 19-vuotiaiden naisten maajoukkue pelaa 23. ja 27. lokakuuta harjoitusottelut Ruotsia vastaan. Ne ovat Suomelle viimeiset harjoituspelit ennen marraskuussa pelattavaa EM-karsintaturnausta, jossa Suomi kohtaa Ranskan, Walesin ja Turkin. Ruotsi-maaotteluissa Suomen joukkueessa pelaa myös TPS:n Ilona Heinonen .

Rasmus Holmasta FC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja

Rasmus Holma.

TPS Jalkapallon organisaatio vahvistuu paluumuuttajalla, kun entinen TPS-kapteeni, kahdeksan kauden aikana 186 virallista ottelua raitapaidoissa pelannut Rasmus Holma aloittaa seuran miesten edustusjoukkueen taustayhtiön, FC TPS Turku Oy:n, toimitusjohtajana.

Alfan kisoissa mukana sekä kokeneita nyrkkeilijöitä että ensikertalaisia

Sisu Salminen.

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät nyrkkeilyn Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 25. lokakuuta kello 12.

Raision Loimu avaa vihdoin kautensa

Raision Loimu kohtaa lentopallon Mestaruusliigan avauksessa Hurrikaanin Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta.

Raision Loimu aloittaa pitkän odottelun jälkeen lentopallon Mestaruusliiga-kautensa kotisalissa Kerttulan liikuntahallissa keskiviikkona 22. lokakuuta. Avausvastustajaksi saapuu kivikova paikallisvastustaja Hurrikaani-Loimaa, jota on povattu tälläkin kaudella aivan sarjan kärkikastiin mitali- ja mestariehdokkaaksi.

Turkulaiset futsalseurat lähtevät kauteen erilaisista lähtökohdista

TPK:n looginen tavoite alkaneella kaudella miesten Futsal-liigassa on palauttaa turkulainen futsal mitalipeleihin.

Turkulainen futsal astui tänä syksynä uuteen aikaan, kun miesten Futsal-liigassa pelaa kaksi turkulaista joukkuetta. TPK:lla alkoi viides peräkkäinen kausi korkeimmalla sarjatasolla. Perinteikäs seura sai tänä vuonna kirittäjäkseen KF Kosovan.