Tuomiopäivässä kilpailijoita 11 maasta
Suomen suurimman CrossFit-kilpailun Turku Tuomiopäivän karsintojen virallinen leaderboard julkaistiin sunnuntaina. Karsinnoista kilpailuun tiensä selvitti 110 urheilijaa, jonka lisäksi kilpailuun kutsutaan mukaan kymmenen urheilijaa karsintojen ulkopuolelta. Tapahtuma huipentuu Urheilupuiston Yläkentälle 27.–28. kesäkuuta.
Tänä vuonna karsintoihin osallistui ennätyksellisen monipuolinen joukko urheilijoita – osallistujat edustivat 16 eri kansalaisuutta. Karsinnoista kilpailuun asti tiensä selvitti urheilijoita muun muassa Islannista, Englannista, Norjasta, Tanskasta, Virosta ja Yhdysvalloista. Turussa nähdään kesäkuun lopulla urheilijoita 11 maasta ottamassa mittaa toisistaan CrossFit-kilpailussa.
– Olemme määrätietoisesti kehittäneet Tuomiopäivää kansainväliseen suuntaan, ja se näkyy osallistujalistassa. Tavoitteemme on tehdä tapahtumasta yksi Euroopan merkittävimmistä CrossFit-kilpailuista, tapahtuman järjestäjät Meri Kylänpää ja Aino Lepistö kertovat tiedotteessa.
Tapahtuma tunnetaan kilpailijoiden keskuudessa erityisesti hyvästä tunnelmastaan, tarkasta organisoinnistaan ja uniikista kilpailuympäristöstään. Kansainväliset osallistujat ovat antaneet kiitosta juuri näistä asioista.
Vetonaulana on myös Suomen menestynein CrossFit-urheilija Jonne Koski. Koski on osa kisaorganisaatiota ja suunnittelee lajit kilpailuun. Hän pyrkii rakentamaan kilpailulajeista mahdollisimman monipuolisen fyysisen kunnon testin urheilijoille, jotta tapahtuman päätteeksi korkeimmalle palkintokorokkeelle päätyy koko porukan kovakuntoisin urheilija.
Kilpailusta tuotetaan livestream-lähetys, jota on jo kolmatta vuotta peräkkäin mukana juontamassa yhdysvaltalainen CrossFit-asiantuntija Brian Friend.
Elite-sarja aloittaa kilpailun jo torstaina 26. kesäkuuta, tapahtuma aukeaa yleisölle perjantaina 27. kesäkuuta. 1–2 kilpailulajia on perinteisesti järjestetty eri sijainneissa muualla kuin Yläkentällä. Aiemmin
osuuksia on ollut Ispoisten uimarannalla, jokirannassa ja Samppalinnan maauimalassa.
Tuomiopäivässä kilpaillaan kahdessa sarjassa. Elite-sarjassa on 20 naista ja 20 miestä, joista 5+5 kutsutaan mukaan ilman karsintoja. Elite-sarjan kolmelle parhaalle urheilijalle on luvassa palkintorahaa: voittajalle
4 000 euroa, toiseksi tulleelle 2 000 euroa ja kolmannelle 1 000 euroa.
RX-sarjassa kilpailee 40 naista ja 40 miestä
CrossFit on monipuolista toiminnallista harjoittelua, joka on sovellettavissa jokaiselle liikuntataustasta ja -rajoitteista huolimatta. Lajia voi harrastaa kuka tahansa, mutta kilpailut voivat olla hyvinkin kovatasoisia. CrossFit-kilpailuissa tehdään yhden tai useamman päivän aikana erilaisia treenejä, joita kutsutaan lajeiksi (event). Lajit testaavat urheilijoita fyysisen kunnon eri osa-alueilla, jotta kilpailun päätteeksi löydettäisiin kovakuntoisin urheilija.
Lajit paljastetaan usein vasta kisaviikolla, joten CrossFit-urheilijan on varauduttava kaikkeen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)
















