Irtokarkkien suosio kasvaa
Irtomakeisten suosio jatkaa kasvuaan koronan aiheuttaman notkahduksen jälkeen. Irtomakeisten osuus on noin kymmenys koko makeismarkkinan arvosta.
– Irtomakeisten suosio on vankkumaton, vaikka Suomessa onkin laaja valikoima makeissekoitepusseja. Individualismi trendinä ruokkii irtomakeisten kulutusta, sillä irtomakeispussista voi tehdä juuri omanlaisensa. Suosikkimakeisten perässä ollaan valmiit vaihtamaan vaikka kauppaa, sanoo irtomakeisten tuotepäällikkö Elina Levonmaa Cloettalta tiedotteessa.
Vaikka ”Swedish candy” onn noussut ilmiöksi New Yorkissa, irtokarkkien ostaminen on varsin pohjoismainen juttu. Irtokarkkeja syövät kaiken ikäiset kaikkialla Suomessa, mutta ostajissa korostuvat nuoret aikuiset ja kaupunkilaiset. Suomessa erikoisuuksia irtokarkkihyllyllä ovat Tervapiru ja laaja salmiakkivalikoima, ruotsalaiset tykkäävät erityisesti pehmeistä vaahtokarkeista.
– Tapa syödä irtomakeisia poikkeaa Suomessa ja länsinaapurissamme: suomalaiset nauttivat irtokarkkinsa useimmiten yksin, kun taas Ruotsissa karkkihetki jaetaan yhdessä perheen kesken.
CandyKing lanseeraa uutuuskarkkeja kolmesti vuodessa. Hedelmä- ja suklaakarkit ovat vuodesta toiseen suosituimpien makeisten joukossa Vaikka muutokset suosituimmissa tuotteissa ovat melko hitaita, on top-listauksessa tapahtunut joitain muutoksia.
Ostetuimmat (kg) CandyKing irtomakeiset vuonna 2024:
1. Suklaacrisp
2. Fizzypop
3. Susu-pala
4. Pääkallot
5. Valkosuklaa toffeerulla
6. Center Original
7. Aakkoset Sirkus
8. Punainen Raketti
9. Tupla Crispy Puffs
10. Zoo Apina
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















