Olemme keräilijän luona, jonka olohuoneesta löytyy kokoelma jääpala-astioita, vaikkei niiden esittelijä juuri harrasta drinkkejä. Syväluotaavasti intohimoonsa suhtautuvan Antti-Veikko Pihlajamäen ambitio on kerätä kauniita esineitä, laadukkaita keittiön pienkoneita ja retroaarteita, joiden funktiota hän joutuu parhaimmillaan pohtimaan.

– Monesti ostan jonkin asian selvittääkseni, mikä se on. On hauska tutustua esineeseen, Pihlajamäki hymyilee.

Hän asettaa tiikkipöydälle selkänahanrullaajalta näyttävän teräsmankelin, joka paljastuu arvausleikin jälkeen kalannahanpoistajaksi. Pihlajamäki löysi sen priimana alkuperäispakkauksessa eurolla.

– Tällaisia en voi jättää.

Myös lempikeittiökone, teräksinen Rowentan 1950-luvun leivänpaahdin, ”toimii kuten pitää”. Laatukoneiston tuoksu leviää 1960-luvun asuntoon, kun Pihlajamäki asettaa paksun töpselin seinään.

– Näitä sähköjohtoja ei kasva ihan joka nurkassa, mutta Ekotorilta löytyi. Käytän tätä aina silloin tällöin, jos haluan fiilistellä.

Pihlajamäen suhde keräilemiinsä aarteisiin, kuten keittiövaakoihin, melamiiniastioihin ja teräksisiin kahvipannuihin on rakkaudentäyteinen. Hän on saanut myös puolisoltaan lahjaksi Kenwoodin tehosekoittimen ajalta, jolloin kodinkoneet olivat rautaa.

– Perheessä suhtaudutaan nyt paremmin, kun olen opetellut luopumaan näistä myös. Neljävuotiasta kiinnostaa ehkä harrastukseni eniten. Hän tykkää katsoa ruokailuvälineitä, että mitä iskä on löytänyt. Kun jostain luopuu, niin jotain voi hommatakin, Pihlajamäki nauraa.

Aterineldorado leviää eteen Pihlajamäen esitellessä designhaarukoita. Hän tunnistaa oitis laadun sekundasta, ja tekee uskomattomia löytöjä usein juuri Ekotorilta, joka sijaitsee kätevästi miltei naapurissa.

– Tänään en ole siellä käynyt, hän lisää.

Keräilyharrastus ei ole Pihlajamäen mukaan kallis, mutta aikaa se vie.

– Suurin osa löydöistä on 30 sentin ja 20 euron väliltä. Kannattaa käydä kiertelemässä kirppiksillä. Jos tuntuu, että stressitaso laskee, kannattaa jatkaa harrastusta, Pihlajamäki vinkkaa.

Hänen oma lempilöytönsä on esine, josta keräilyharrastus aikanaan lähti.

– Teininä näin tämän kynätelineen Linnankadun romukaupan ikkunassa. Se oli pakko saada, Pihlajamäki esittelee yli satavuotiasta kirjoituspöydän koristusta.

Kynäily liittyy myös Pihlajamäen koulutustaustaan historiaan ja filosofiaan, josta hän viimeisteli juuri kandidaatintutkielman 24 vuoden kuluttua aloituksesta. Rakkaus kirjakeräilyynkin on ilmeinen, mutta kokoelma alkaa olla nyt valmis.

– Monen vuoden odotuksen jälkeen Neuromaani-kirja oli osana elämäntapaoppaita kolmella eurolla. Olin niin innostunut, että ostin ne kaikki.

Pihlajamäki myöntääkin keräilevänsä vähän kaikkea. Laadukkaan esineen voi tunnistaa perehtymällä aiheeseen. Kodinkoneissa esimerkiksi ruuvit voivat indikoida laatua.

– Silloin sen voi avata ja korjata.

– Kun käy tarpeeksi usein kirppiksillä, siinä on jokin silmä kehittynyt. On siinä tuuriakin mukana. Sellainen kirppisvinkiksi, että ei kannata perustaa keräilyä sille, että tulee jotain Kyllikki Salmenhaaraa tai Toini Muonaa halvalla vastaan, vaan valita laajempi kohde.

Pihlajamäki kertoo keräily antavan näkökulmia maailmaan ja historiaan.

– Samalla se on kiertotaloutta. Itse myös arvostan, että esine menee ihmiselle, joka tietää mikä se on. Äidin kanssa esimerkiksi on sama harrastus. Se on parasta, jos löytää jotain, mitä itse ei tarvitse, mutta joku muu haluaa sen.

Eveliina Portnoj