Taas kerran ollaan neuvottelemassa työehtosopimuksia ja niin sanottuna päänavaajana toimivat vientialat, Teollisuusliitto edustajanaan. Niin sanottu päänavaaja siksi, että työnantajaleiri on ajanut työelämän jo nyt pisteeseen, missä neuvotteluja käydään jatkuvasti, ympäri vuoden. Kolmikantaneuvotteluja ei haluta, koska eduskunnassa lobbaaminen on selvästi helpompaa. Kun valjastaa kansanedustajat oman asiansa verikoiriksi voi itse jättäytyä taka-alalle levittelemään käsiä.

Nykyaikainen yhteiskunta on läpeensä kapitalistinen. Laadulla ei ole tuon taivaallista merkitystä, eikä ruokaa valmisteta ja kasvateta ihmisten ruokkimiseksi. Kapitalismissa ainoa merkittävä asia on osakkaille maksettava tuotto. Tässä asetelmassa työpaikat eivät ole olemassa tuotteen valmistamista varten, vaan voiton tuottamista varten. Työntekijä on vain kuluerä.

On päivän selvää, ettei työntekijöiden etuja valvo kuin työntekijä itse. Miten siis voi yksi ihminen vaikuttaa suurten yritysten toimintaan ja miksi sillä on kansallinen merkitys?

Kysymyksen ensimmäiseen osaan vastaus on järjestäytyminen. Ei ole olemassa mitään liittoa. On olemassa järjestäytyneitä työntekijöitä, jotka ajavat omia etujaan ja heidän kollektiivista toimintaansa kutsutaan liitoksi. Näin siksi, että kielemme toimii tällä tavoin.

Työntekijöiden kollektiivisen toiminnan yhteiskunnallinen merkitys korostuu, kun pohditaan sitä, miten kapitalistisessa järjestelmässä ymmärretään vapaus. Kukaan meistä ei ole vapaa, ei sanan todellisessa merkityksessä. Olemme ainoastaan vapaita tuottamaan voittoa osakkeenomistajille.

On hyvä muistaa myös ne työnantajan maksut, jotka meille on Sipilän hallitukselta vielä jäänteeksi jääneet. Näiden lisäksi nykyinen hallitus on tehnyt työntekijöiden työehtoihin heikennyksiä, joiden kustannukset on kaavailtu vain työntekijöiden maksettavaksi. Lisäksi on syytä ottaa huomioon inflaatio, jonka vaikutukset ostovoimaan tulevat näkymään vuosia eteenpäin. Keskiluokan ostovoima on se, mikä pyörittää yhteiskunnan rattaita. Työntekijöillä ei ole mahdollisuutta laittaa rahaa sukanvarteen tai sijoittaa palkastaan osaa kerryttämään korkoa korolle. Nämä haihatukset ovat todellisesta elämästä irtautuneiden sijoitusneuvojien päiväunia. Kaikki työntekijän ansaitsema raha palaa yhteiskunnan kiertoon.

Siispä, jos haluamme, että yhteiskunta toimii tässä kapitalistisessa järjestelmässä, on työntekijöiden ostovoima taattava. Koska työnantajien intresseissä ei ole maksaa työntekijöille palkkaa jolla tulee toimeen, on siis työntekijöiden kansalaisvelvollisuus lakkoilla ostovoiman takaamiseksi.