Turun yliopiston tuore väitös tarjoaa uusia kuulokulmia nordic noiriin kulttuuri-ilmiönä.

Pohjoismainen yhteiskuntakriittinen rikosdraama nordic noir on menestynyt tällä vuo­situhannella ennennäkemättömän hyvin. Tuoreessa musiikkitieteen alaan kuuluvassa väitöskirjassaan FM Kaapo Huttunen selvittää musiikin ja äänisuunnittelun roolia nordic noiria edustavissa elokuva- ja televisiosarjoissa.

Huttunen on tarkastellut erityisesti kolmea esimerkkitapausta: televisiosarjoja Silta (Bron/Broen, Ruotsi/Tanska 2011–2018) ja Rikos (Forbrydelsen, Tanska 2007–2012) sekä elokuvasarjaa Wallander (Ruotsi 2005–2013).

Näiden lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kaikkiaan yhdeksäntoista nordic noir -sarjan alkutekstijaksoja kolmelta eri vuosikymmeneltä.

Tutkimus tuottaa uutta tietoa nordic noirista kulttuuri-ilmiönä huomioimalla musiikin ja muut äänet.

Nordic noirissa hyödynnetään hyvinkin vaihtelevia audiovisuaalisen ilmaisun strategioita, väitös osoittaa. Niissä musiikilla ja muilla äänillä on aivan keskeinen rooli sarjan kokonaisilmeen kannalta ja tarinasisällön välittäjinä.

Nordic noirin on todettu ammentavan pohjoismaiselle taiteelle ominaisesta melankoliasta. Keskeistä on, että se kumpuaa luontokokemuksesta: Pohjolan pimeydestä ja kylmyydestä, pitkien aamujen ja iltojen valosta ja varjoista, meitä toisistamme eristävistä pitkistä etäisyyksistä.

Musiikki ja äänimaisemat ovat tärkeä osa näitä Pohjolan ja pohjoismaisuuden mielikuvia.

– Äänet ovat olennainen tekijä tilan ja paikan kokemuksessa, ja myös niillä voidaan välittää melankolisia mielikuvia pimeydestä ja yksinäisyydestä. Miettikää vaikkapa Sibeliuksen Tuonelan joutsenta, Huttunen kehottaa.

Nordic noir -sarjojen alkutekstijaksoissa musiikki on lähestulkoon aina mollissa. Niissä yhdistyvät usein pitkät, staattiset sävelet ja yksinkertaiset melodialinjat. Musiikissa voidaan havaita myös piirteitä pohjoismaisesta kansanmusiikkiperinteestä.

Koska nordic noirilla on erityisesti pohjoismaisuudesta kumpuavat piirteensä, on se Huttusen näkemyksen mukaan enemmän kuin vain tietynlainen tyyli tai brändi. Siksi – toisin kuin viimeaikaisessa tutkimuskirjallisuudessa on paikoin esitetty – se ei myöskään ole maantieteellisesti vapaasti liikkuva ilmiö, kuten esimerkiksi film noir.

– Nordic noir välittää kuvia ja mielikuvia Pohjolasta maailmalle ja myös meille pohjoismaalaisille. Se on ikään kuin ikkuna pohjoismaiseen yhteiskuntaan ja mielenmaisemaan. Jos samanlaisia tyylikeinoja käyttää jossain muualla, ei se enää ole nordic noiria, Huttunen toteaa.

Nordic noirin yhteiskuntakriittisyys näkyy sarjojen teemoissa ja tarinasisällöissä, mutta myös niiden audiovisuaalisissa rakenteissa.

Esimerkiksi sarjoissa Silta ja Rikos musiikki ja äänisuunnittelu johdattavat yleisöä yhdistämään sarjan tapahtumat tarinan ulkopuoliseen arkimaailman todellisuuteen, ja näin myös ne tuovat sarjoihin yhteiskunnallista ulottuvuutta.

– Ne johdattelevat meitä ajattelemaan omia kokemuksiamme maailmasta ja käsityksiämme vallitsevista yhteiskunnallisista oloista sen sijaan, että ne ohjaisivat huomiomme pois niistä, Huttunen kertoo.

Kuten aiemmassa tutkimuksessakin on tuotu esille, myöskään nordic noirin melankolia ei ole ainoastaan esteettinen piirre, vaan se voidaan nähdä myös rapautuvan pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan symbolina.

Huttunen kuitenkin huomauttaa, ettei paikoin äänten ja kuvien yhteisvaikutuksesta syntyvää synkkyyttä voida pitää vain melankolisena, vaan pikemminkin pessimistisenä. Se taas on linjassa nordic noir -kirjallisuudesta löytyvien ilmausten kanssa.

– Esimerkiksi Henning Mankellin suosituissa Wallander-romaaneissa nousee esiin ajatus, ettei pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan laskeva käyrä ole enää käännettävissä, Huttunen kertoo.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)