Pääkirjoitus: Aidasta vähän, seipäistä enemmän
Turun kaupunginvaltuusto päätti viime viikon maanantaina ensi vuoden talousarviosta. Kuntavero nousee 0,2 prosenttiyksikköä eli 6,9 prosentista 7,1 prosenttiin. Konsti tuo kaupungin kassaan arviolta 8,8 miljoonaa euroa lisää mutta budjetti on silti alijäämäinen. Sopeuttamistarvetta on 44 miljoonan euron verran. Henkilötyövuosia aiotaan vähentää 50:llä. Se toisi 2,5 miljoonan euron säästön.
Valtuuston kokous oli ohi reilussa kolmessa tunnissa. Huomio kohdistui, totta kai, budjettiin. Veroprosentin nostosta puhuttiin, myös velkaantumisesta ja investoinneista. Omaa ryhmäänsä nykyisin edustava Johannes Yrttiaho moitti kasvatukseen ja opetukseen kohdistuvia leikkauksia.
Kuten tavallista, aidan seipäät kiinnostavat enemmän kuin itse aita. Suurin leimahdus koettiin, kun esille nousi budjetin kirjaus kotouttamiskokeilusta, joka mahdollistaisi muulta muuttaneille vanhemmille tutustumisen kouluihin tai päiväkoteihin. Liisa Laukkanen (vihr.) moitti sitä, ettei opettajia ole osallistettu ja sai tukea Mervi Uusitalo-Heikkiseltä (vas.). Muhis Azizi (kok.) ja Nicke Wulff (r.) muistuttivat, että kokeilu on vasta hädin tuskin valmisteilla.
Lisää kierteitä keskustelu sai, kun Sami Kesäläinen (ps.) esitti kirjauksen poistamista budjettitekstistä. Kesäläinen ajautui Paco Diopin (vas.) kanssa melko kiivaaseen väittelyyn siitä, onko sanaa kantasuomalainen sopivaa käyttää.
Valtuusto onkin toistaiseksi välttynyt enemmiltä identiteettipoliittisilta kahinoilta. Kuinka mahtaa olla jatkossa.
Merkittävintä kokouksessa oli se, että osa perussuomalaista irtaantui pormestarisovusta. Alice Girs (ps.) olisi palauttanut koko budjetin valmisteluun veronkorotuksen takia. Äänestyksessä hän sai tukea Kesäläiseltä ja Pauli Kossilalta (Järjen ääni). Se oli irtiotto pormestarisopimuksesta ja hajotti perussuomalaisten ryhmän. Pääosa perussuomalaisista oli sovun takana. Vai oliko niin, että kaksikko seisoi sen takana, mitä oli sovittu: ei veronkorotuksia.
Lasse Virtanen