Österbladin tontin kaavamuutoksesta äänestettiin kaupunginhallituksessa
Turun kaupunginhallitus joutui äänestämään useaan kertaan Österbladin tontin kaavamuutoksesta. Ehdotus hyväksyttiin esittelijä, kansliapäällikkö Tuomas Heikkisen esittämässä muodossa. Heikkinen muutti alkuperäistä esitystään. Muutetun esityksen mukaan Dynamon rakennus tulee säilyttää ja korjata tai korvata sen osia välttämättömin osin.
Päätöksen mukaan Kamera-aitan rakennus tulee säilyttää. Kulmatalon säilyttäminen peruskorjaamalla on tehtyjen selvitysten mukaan erittäin vaikeaa, riskialtista ja kallista, siksi rakennuksen sisäosat ja rakenteet saa uusia ja rakennusta saa laajentaa, muokata ja korottaa. Tavoitteena on liikehuoneistojen reunustaman katunäkymän säilyminen siten että alkuperäisten julkisivujen rakennusosia säilytetään mahdollisimman paljon.
Uudisrakentamisen tulee soveltua ympäristöön ja maisemaan. Rakennusten tulee olla arkkitehtuuriltaan sopusuhtaisia ja korkealaatuisia. Katujen varsilla räystäslinjat tulee sovittaa viereisten tai vastapäisten rakennusten korkeuteen. Kulmatalon mahdollinen korotus tulee toteuttaa porrastuvana sisäänvedoilla. Rakentamisen määrä, korkeus ja sijoittuminen tarkentuvat kaavaprosessin aikana.
Esityksestä jouduttiin äänestämään.
Elina Rantanen (vihr.) teki Konsta Weberin (vihr.) kannattamana muutosehdotuksen, jonka mukaan ehdotus hyväksytään siten muutettuna, että muutetaan kulmataloa koskeva lause ”tavoitteena on liikehuoneistojen reunustaman katunäkymän säilyminen siten että alkuperäisten julkisivujen rakennusosia säilytetään mahdollisimman paljon” muotoon ”tavoitteena on liikehuoneistojen reunustaman katunäkymän säilyminen siten että alkuperäinen julkisivu säilytetään”.
Äänestystulos oli 10–4 pohjaesityksen puolesta. Pohjaesityksen puolesta äänestivät Piia Elo (sd.), Mari-Elina Koivusalo (sd.), Jarmo Rosenlöf (sd.), Ulla Achren (r.), Pirjo Lampi (ps.), Juha Anttila (ps.), Niko Aaltonen (kok.), Sini Ruohonen (kok.), Janika Takatalo (kok.) ja Minna Arve (kok.). Rantasen esityksen puolesta äänestivät Rantanen, Weber, Abdullahi Sultan (vas.) ja Mirka Muukkonen (vas.).
Muukkonen teki Sultanin kannattamana neljä muutosehdotusta. Ensimmäisen mukaan Kameran-Aitan ja Dynamon rakennukset sekä niin kutsutun Kulmatalon julkisivu ja kadun vastainen hahmo tulee suojella.
Pohjaesitys löi sen 10–4. Pohjaesityksen puolesta äänestivät Elo, Koivusalo, Rosenlöf, Achren, Lampi, Anttila, Aaltonen, Ruohonen, Takatalo ja muutosesityksen puolesta Sultan, Muukkonen, Weber ja Rantanen.
Toisen muutosesityksen mukaan puun käyttöä tavoitellaan pääasiallisena rakennusmateriaalina. Pohjaesitys löi sen 12–2. Pohjaesityksen puolesta äänestivät Elo, Koivusalo, Rosenlöf, Weber, Rantanen, Achren, Lampi, Anttila, Aaltonen, Ruohonen, Takatalo ja Arve, muutosesityksen puolesta Sultan ja Muukkonen.
Kolmannen muutosesityksen mukaan osana vehreää sisäpihaa tulee olla puita. Pohjaesitys voitti muutosesityksen 10–4. Pohjaesityksen mukaan Elo, Koivusalo, Rosenlöf, Achren, Lampi, Anttila, Aaltonen, Ruohonen, Takatalo ja Arve. Muutosesityksen puolesta äänestivät Sultan, Muukkonen, Weber ja Rantanen.
Neljännen muutosesityksen mukaan Kulmatalon uudisosa saisi olla maksimissaan kaksi kerrosta. Pohjaesitys löi sen 12–2. Pohjaesityksen puolesta äänestivät Elo, Koivusalo, Rosenlöf, Weber, Rantanen, Achren, Lampi, Anttila, Aaltonen, Ruohonen, Takatalo ja Arve, muutosesityksen puolesta Sultan ja Muukkonen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)