Myyttinen, symbolinen ja todellinen susi
Esitystaideryhmä Ollabiin teos Susi hukassa saa ensi-iltansa Barker-teatterilla Turun vapaan taiteen näyttämöllä keskiviikkona 27. marraskuuta kello 19. Helsinkiläisen esitystaideryhmä Ollabin uudessa tanssiteoksessa tehdään erilaisia suden esittämisen kokeiluja. Teoksessa liikutaan myyttisen, symbolisen ja todellisen suden välillä.
Koreografiassa susimainen liike yhdistyy tanssiin. Näyttämöllä kolme tanssijaa ilmestyvät ja katoavat pimeyteen, löytävät itsestään suden ja hukkaavat sen. Tanssissa mielikuviteltu ja aistittu sekoittuvat. Seuraa
yhdessä leikkimistä, erilaisia katseita, valpasta olemista, laukkaavia tassuja, nuuskimista ja näykkimistä. Pimeyden keskeltä kuuluu kahinaa, huohotusta ja ihmiskielen sanoja.
– Olen ollut kiinnostunut sudesta taiteellisessa mielessä jo pitkään, ja pohtinut, miksi suomalaisessa yhteiskunnassa juuri susi on niin kiistanalainen. Halusin käsitellä susiteemaa Ollabin kanssa ja yhdessä
aiheeseen perehtyessä on käynyt selväksi, ettei ole yhtä sutta tai suden mielikuvaa, vaan lukuisia kuvauksia, mytologioita ja tarinoita, jotka yhdessä muodostavat monitahoisen eläimen. Teoksen aihe on susi, josta se
laajenee kysymään miten kohdata ristiriitaisia tunteita herättäviä asioita. Teoksessa aihetta käsitellään uteliaasti, eikä se julista tai väitä, vaan jättää tilaa katsojan taiteelliselle tulkinnalle, Taru Aho sanoo tiedotteessa.
Ollab-ryhmän muodostavat
tanssitaiteilijat Matilda Aaltonen, Taru Aho ja Riikka Lakea, valosuunnittelija Mia Jalerva ja äänisuunnittelija Markus Tapio. Susi hukassa luodaan taiteellisessa yhteistyössä kirjailija Pauliina Haasjoen, äänisuunnittelija Johanna Sulalammen ja kuvataiteilija Outimaija Hakalan kanssa.
– Ollab aloitti yhteistyönsä vuonna 2019. Ryhmä on meille taiteellista luovuutta ruokkiva voimavara. Yhdessä meillä on ollut uskallusta mennä erilaisiin, hyvin kokeellisiinkin, suuntiin tanssitaiteessa. Lisäksi Ollab on tärkeä yhteisö, jossa uskomme huolenpitoon, eri elämäntilanteiden ja työskentelyn resurssien huomioon ottamiseen taiteellisen työn luonteen suunnittelussa, Aaltonen sanoo.
Susi hukassa esitys on Ollab-ryhmän neljäs yhteistyö. Ryhmän aiempia teoksia ovat näyttämöteos olento / olio / otus / eläin / eläjä (2019),
ulkoteos Lokkijuttu (2021) sekä tanssilyhytelokuva terveisin, Kyy (2022).
Ollab toimii pääsääntöisesti Helsingissä, mutta Turku on aiemminkin tullut ryhmälle tutuksi. Lokkijuttu on vieraillut Turussa Manifesti-monitaidefestivaalilla syksyllä 2023. Lisäksi terveisin, Kyy-lyhytelokuvan voi nähdä perjantaina 22. marraskuuta kello 19 osana Turun akateemisen eläinoikeusseuran Näkymiä eläinsuhteeseen -tapahtumasarjaa Nummen kirjastossa.
– Olen kotoisin Turusta ja todella innoissani siitä, että Ollabin teokset ovat päässeet esille vanhassa kotikaupungissani. Susiaiheen käsitteleminen Varsinais-Suomessa tuntuu tällä hetkellä todella ajankohtaiselta ja kutkuttavalta, koska maakunta on susien tiheimmin asuttamaa aluetta Suomessa. Se tekee aiheen käsittelemisestä myös aika jännittävää, koska sudet herättävät katsojissa varmasti monenlaisia tunteita. Se on myös hieno haaste taiteilijalle ja odotan kiinnostuneena millaisia keskusteluja susista syntyy turkulaisen yleisön kanssa, Lakea kertoo.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)