Vuoden turkulaisia liikemiehiä kolme – perhe Langh saa kiitosta kahden sukupolven yrittäjyydestä
Turun Liikemiesyhdistys on valinnut Vuoden turkulaiseksi liikemieheksi perhe Langhin eli Hans Langhin, Linda Langhin ja Laura Langh-Lagerlöfin. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen tyttäret ovat jatkaneet isänsä perustamien yritysten johtotehtävissä. Tunnustuksella haluttiin tuoda esiin Hans Langhin perustamien ja perheen johtamien yhtiöiden positiivista merkitystä Turun talousalueelle.
Vuoden turkulainen liikemies -tunnustus jaettiin Turun Liikemiesyhdistyksen syyskokouksessa 13. marraskuuta, ensimmäistä kertaa perheenjäsenten kesken.
Merenkulkuneuvos Hans Langh on perustanut nimeään kantavan Langh Groupin, Langh Ship -varustamon, erikoiskonttiliiketoimintaan keskittyneen Langh Cargo Solutionsin, laivojen rikkipesureita ja niihin liittyviä prosessiveden käsittely-yksiköitä valmistavan Langh-Techin ja Pesupalvelu Hans Langhin. Yhtiöiden päätoimipaikka on Piikkiössä, ja niiden mukana Varsinais-Suomen talousalueelle on saatu runsaasti uutta liiketoimintaa.
Hans Langh on Langh Groupin hallituksen puheenjohtaja. Hänen tyttärensä ovat siirtyneet toimitusjohtajan rooleihin. Linda Langh on Pesupalvelu Hans Langhin johdossa, ja Laura Langh-Lagerlöf luotsaa Langh Groupia, johon kuuluvat Langh Tech ja Langh Ship.
– Langh-yhtiöt ovat jo toisessa sukupolvessa tuoneet työpaikkoja Varsinais-Suomeen, ja rohkeat investoinnit muun muassa varustamoalaan sekä merenkulkuun liittyviin työmenetelmiin ja teknologiaan jatkuvat edelleen. Kun esimerkiksi laivojen rikkipäästöihin tuli tiukennuksia, yhtiö kehitti aikailematta rikkipesurin, asensi ensimmäisen oman varustamon laivaan vuonna 2013 ja alkoi myydä tuotetta myös kilpailijoille, Turun Liikemiesyhdistyksen puheenjohtaja Lasse Lindholm listaa perusteluja tiedotteessa.
Laura Langh-Lagerlöf kertoo, että yhtiöiden tulevaisuus varmistetaan jatkossakin uusien innovaatioiden ja liiketoiminnan kasvattamisen kautta.
– Olemme aina suunnitelleet toimintaamme asiakaslähtöisesti. Meille se tarkoittaa ripeää reagointia ympäröivään maailmaan ja asiakkaiden toiveisiin. Ympäristöarvojen merkitys on noussut vuosien myötä entistä tärkeämpään rooliin, ja Langh-Techissä on muun muassa suunniteltu savukaasun puhdistuslaitteita ja teknologiaa vieraslajeja sisältävien painolastivesien käsittelyyn, Langh-Lagerlöf kertoo.
– Isämme on edelleen vahvasti mukana niin hallituksen puheenjohtajana kuin suunnannäyttäjänä, juttelemme vapaa-ajalla perheasioita ja työasioita iloisesti ristiin. Perheeni lisäksi haluan kiittää upeaa henkilöstöämme, joita ilman toimintamme ei olisi mahdollista, Langh-Lagerlöf sanoo.
Vuoden turkulaiseksi liikemieheksi on vuodesta 2016 lähtien valittu henkilö, joka on auttanut synnyttämään kestävää menestystä varsinaissuomalaisessa liike-elämässä, osoittanut kykyä liiketoiminnan jatkuvaan uudistamiseen sekä osaltaan vaikuttanut positiivisesti alueen työllisyyteen.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)