Mikko Saariketo nauttii asiakkaiden kohtaamisesta ja uuden luomisesta
– Luulen, että tieni ravintola-alalle on samantyyppinen kuin aika monella tällä alalla työskentelevällä eli sinne ajauduttiin nuorena palveluammatin vuoksi, naurahtaa CT Ravintoloiden ravintolatoimenjohtaja Mikko Saariketo.
Ravintola-ala tuli miehen elämään opiskeluaikoina. Armeijan jälkeen työpaikka löytyi Hesburgerilta, josta polku ravintola-alalle lähti muovautumaan. Hän siirtyi toviksi työskentelemään Raha-automaattiyhdistykselle, mutta palasi takaisin ravintolatyön pariin, joka veti häntä puoleensa yhä vahvemmin.
– Asiakkaiden kanssa työskentely oli, ja on yhä, antoisaa.
Palvelemisen lisäksi Saariketoa on kiehtonut uusien konseptien luominen, jota hän nykyisessä työssään onkin saanut tehdä runsaasti.
Tälläkin hetkellä työn alla on uusi konsepti. Yksi Saariketoa työllistävä asia on ravintola Hüggen uudistus. Lokakuun lopulla tiedotettiin, että Vähätorin laidalla sijaitseva Hügge sulkee ovensa vuoden lopussa ja kevättalvella 2025 Hüggen tiloissa aloittaa uusi ravintola.
– Nimi, ulkoasu ja konsepti muuttuvat. Hüggestä tuttu henkilökunta jatkaa myös uudessa ravintolassa, Saariketo täsmentää.
Vuosien varrella Hügge on löytänyt laajan asiakaskunnan, mutta asiakkaat ovat Saarikedon mukaan ottaneet uudet tuulet positiivisesti vastaan.
– On ihanaa, kuinka positiivisesti ihmiset ovat ottaneet uutiset vastaan. Vaikka Hüggen lopettaminen ymmärrettävästi osaa harmittaa, on myös selvästi ollut nähtävillä se, että ihmiset kaipaavat jotain uutta. Ehkä osasyy on siinä, että Turun ruokaravintolamaailmassa ei hetkeen ole oikeastaan tapahtunut isoja uudistuksia, Saariketo arvioi.
– Meidänkin ravintoloissamme toki konseptia on hieman muutettu, esimerkiksi Tårget on muutettu entistä italialaisemmaksi ravintolaksi, mutta kokonaan uutta konseptia ei hetkeen ole tullut.
Mistään hetken mielijohteesta uuden ravintolakonseptin tulemisessa ei ole kysymys.
– Kesällä mietittiin, että pitäisikö tehdä jotain uutta ja mietittiin mitä se olisi. Tässä tapauksessa uuden ravintolan avaaminen ei ole aivan niin iso työ kuin aiemmin, kun samassa tilassa on jo nyt ravintola, Saariketo toteaa.
– Toivottavasti ihmiset löytävät uuden ravintolan yhtä hyvin kuin meidän muutkin ravintolat. Ravintoloissamme näkyy mielenkiintoinen ilmiö. Vaikka osa asiakkaistamme vierailee useammissa paikoissa, monet ovat yllättävänkin uskollisia tietylle ravintolalle.
Jos Saarikedolla olisi valta muuttaa yksi asia suomalaisessa ravintolakulttuurissa, hän saisi ihmiset liikkumaan entistä enemmän myös viikolla.
– Suomen kulttuuri on se, että viikonloppuina lähdetään, mutta viikolla on hiljaisempaa. Toivoisin, että ihmiset rohkaistuisivat lähtemään ravintoloihin myös viikolla.
Kolme työvälinettä
❶ Puhelin. Tylsä, mutta tarpeellinen.
❷ Läppäri Sitäkin tarvitsee päivittäin.
❸ Viinipullonavaaja. Tarpeellinen ja monikäyttöinen.