Entisaikaan piano ja kirjahylly kodissa olivat asujien sivistyksen mittareita. Aateliston koulutukseen kuuluivat kielet, kirjallisuus ja pianonsoitto. Rippeitä kulttuuripääomasta valui porvariston hillittyä charmia ja keskiluokkaa koristamaan – edes viilujäljitelmäpianon ja tietosanakirjasarjojen keinoin.

Vaurastuvassa Suomessa 1960–80 -luvut olivat pianonsoiton kulta-aikaa. Pianoja oli ja niitä myytiin Japanin lisäksi maailman eniten asukaslukua kohden.

Kuinka elämme nyt tilanteessa, jossa kirjahyllyt ja pianot kuljetetaan jopa kaatopaikoille, turkulainen pianonvirittäjä Kalle Heurlin?

– Kysyt heti liian vaikeita, Heurlin naurahtaa.

– Ehkä piano ennen oli statussymboli. Muut instrumentit ovat vieneet sijaa. Piano on iso ja kallis hankinta, Heurlin toteaa 20 vuoden virittäjän kokemuksella.

Vaikka pianoista luovuttiin 1990-luvun laman ja IT-kuplan puhkeamisen jälkeisinä vuosina, töitä viritysalalla silti riittää. Kokeneet ja hyvät virittäjät ovat kysyttyjä. Suomen Pianonvirittäjät ry:n yhteystietojen mukaan Suomessa on ainakin 136 pää- tai sivutoimista pianonvirittäjää. Turun seudulla osaamistaan jakaa päätyökseen Heurlinin arvion mukaan kolmesta neljään virittäjää.

Pianoa halutaan yhä soittaa, vaikka osalle piano on vain sisustuselementti. Pianon paikalla kodissa on Heurlinin mukaan paljonkin väliä sen suhteen, kuinka se pysyy vireessä.

– Pianoa ei saa laittaa pattereiden viereen, ei myöskään ikkunan eikä takan. Mahdollisimman tasainen ilmankosteus on hyvä, koska kaikupohja on puuta.

Jos kaikupohja halkeaa, se tietää suurta korjaussavottaa.

– Vanhan soittimen soittokuntoon saaminen voi tulla kalliiksi, mikäli se on ollut pitkään virittämättä ja huoltamatta. Suurta osaa ei kannata enää lähteä korjaamaan. Pianot eivät ole ikuisia, ja väkisinkin tulee luonnollista poistumaa, Heurlin toteaa.

Viritettävän antiikkipianon sisäalaosaan on asetettu vedellä täytetyt lasipurkit, koska talven lämmityskausi voisi muuten kuivattaa pianoa liikaa. Ajan myötä haihtuvaa vettä ei pidä kaataa isolla kädellä, jottei purkki kaadu Rahmaninovia takoessa.

Piano kannattaa virittää kerran vuodessa, konserttikäytössä jopa päivittäin. Heurlin osaa itsekin soittaa, mutta virittäjän työssä tarvitaan ennen kaikkea tarkkaa sävelkorvaa.

Ajautuminen alalle oli Heurlinin mukaan tuuria.

– Olin hakemassa soitinrakentajaksi, mutta kuulin, että tällainen vaihtoehto on olemassa. Hain sitten Arlainstituuttiin Espooseen ja pääsin. Nykyään koulutus on Helsingin konservatoriossa.

Varsinainen kutsumus tai peritty ammatti ei siis ole kyseessä, mutta piano oli jo lapsena Heurlinille kiehtova soitin.

– Pienenä ei saanut koskea ja katsoa pianon sisään, niin nyt aikuisena sitten luvalla, hän hymyilee.

Heurlinin mukaan laatupianon voi löytää nyt halvalla, mutta ilmaiseksi niitä tuskin saa. Hän on aistivinaan pientä muutosta suurimman pianojen kierrätysvimman suhteen.

Pianojen poistobuumi olohuoneista alkaa taittua, sillä hyvin hoidettu ja soitettu piano säilyttää vanhan Hellas-mainoksenkin mukaan aina arvonsa. Ei ehkä enää statussymbolina, mutta sulosointuja elämänlaatuun se tuo.

Jutun kirjoitushetkellä Tori.fi:ssä oli myynnissä 1234 pianoa, joista 116 sijaitsee Varsinais-Suomessa. Kaikkiaan yli sata pianoa annetaan ilmaiseksi noutajalle. Pianto Oy:n mukaan Suomessa oli kolme vuotta sitten noin 200 000 pianoa. Vertailua voi tehdä massatuotantovuosiin, jolloin Suomessa saatettiin valmistaa jopa 10 000 pianoa vuodessa. Niille kaikille löytyi ostaja.

Eveliina Portnoj