Maahanmuutosta hyötyy koko maa, liikennesäästöt uhkaavat kaupunkiseutujen talouskasvua

Nettomaahanmuutto oli viime vuonna positiivinen lähes kaikissa maan kunnissa. Elinvoimaisin niistä on Pirkkala, ja Helsinki on noussut Espoon rinnalle kakkoseksi. Suomessa on yhtä aikaa pula työstä ja työvoimasta. Kaupunkien imu vahvistuu, mutta liikenteen säästöt ja rakentamisen lama uhkaavat kaupunkiseutujen kehitystä, kertoo WSP Finlandin vuotuinen elinvoimavertailu Alueiden tutkimus.

Pirkkala on jo neljättä vuotta Suomen elinvoimaisin kunta. Kun verkkokauppa vie asiakkaita kaupunkien keskustoista, Tampereen naapurikunta hyötyy kehityksestä ja houkuttelee logistiikkayrityksiä kolmostien ja lentokentän varteen. Ero seuraaviin on jopa kasvanut. Kunnan asukkaista lähes 70 prosenttia on alle 55-vuotiaita ja peräti 35 prosenttia korkeakoulutettuja. Elinkeinojakauma on monipuolinen ja työpaikkaomavaraisuus erinomainen.

Koko maassa yritysten määrän kasvu hidastui. Toisaalta palvelut, matkailu ja kulttuuri ovat pääosin toipuneet koronaa edeltävälle tasolle. Elinvoimaisilla alueilla ihmisten tulotkin kasvoivat. Esimerkistä käy Helsinki, joka on noussut parissa vuodessa 12 sijaa Espoon rinnalle kakkoseksi. Molemmat hyötyvät maahan- ja maaltamuutosta, mutta Helsingin laajassa palvelusektorissa korostuvat kulttuuri ja matkailu. Kuluva vuosi on jo pääkaupungin matkailussa ennätyksellinen.

Neljänneksi sijoittuu Tuusula ja viidenneksi Porvoo. Kovimman nousun, 96 sijaa, tekee Keitele (119.), jossa vihreät investoinnit tukevat työllisyyttä, työpaikkojen luomista ja nettomuuttoa. Lumijoki (112.) kipua 84 sijaa, ja Humppila (251.) ja Hailuoto (204.) putoavat yli 70 sijaa.

WSP mittaa kuntien ja alueiden tuottavuutta, inhimillistä pääomaa ja kykyä sopeutua tulevaan 22 indikaattorilla. Elinvoimaindeksi koostuu mm. työllisyyden ja yritystoiminnan mittareista, väkiluvun muutoksesta ja nettomuutosta.

Muuttoliike kaupunkeihin vahvistuu. Esimerkiksi Helsingissä maan sisäinen muuttotappio vaihtui liki 2000 asukkaan voitoksi. Viime vuonna pienetkin kaupungit pääsivät mukaan kehitykseen.

Isoimpien kaupunkien (A1) nettomuutto oli 2023 keskimäärin 2,0 prosenttia ja niiden lähikuntien (A2) 0,4 prosenttia. Keskisuuret kaupungit (B1) ylsivät 1,2 prosenttiin ja pienet (C1) 0,6 prosenttiin.

– Enemmän tarvitaan, sillä alle 55-vuotiaiden osuus ei kasvanut edes kaupunkiseuduilla. Työllistyvää aikuisväestöä tulisi kasvattaa maahanmuutolla, mikä lisäisi myös syntyvyyttä, sanoo tutkimuksesta vastaava Terhi Tikkanen-Lindström tiedotteessa.

Muuttotappiota kärsi vain syrjäisimpien maalaiskuntien ryhmä ja sekin aiempaa vähemmän. Maahanmuutto nosti maan väkilukua 40 000 ihmisellä. Nettomaahanmuutto oli vuonna 2023 historiallisesti positiivinen lähes jokaisessa kunnassa. Ilmiö uhkaa jäädä lyhytaikaiseksi. Ukrainan sotapakolaiset saivat viime vuonna anoa kotikuntaa, mikä selittää kolme neljäsosaa nettomaahanmuuton kasvusta.

Ilman maahanmuuttoa työikäinen väestö kutistuu. Espoon yritykset ovat rekrytoineet osaajia Aasiasta, ja tekijöitä tarvitaan myös Pohjanmaalla ja pohjoisen matkailuyrityksissä. Helsingin seudulla 17 ja Vaasan alueella 12 prosenttia väestöstä on jo ulkomailla syntyneitä.

– Meillä on yhtä aikaa pula työvoimasta ja työstä. Maahanmuuton tulevan tason ratkaisee yritysten kyky kasvaa ja luoda työpaikkoja, sekä poliittinen tahto tukea tätä kehitystä.

Kasvavat kaupunkiseudut tarvitsevat lisää asuntoja ja hyviä liikenneyhteyksiä, mutta molempien rakentaminen on hyytynyt. Tähän asti valtio on rahoittanut raitiotiehankkeista 30 prosenttia ja lähijunien investoinneista vähintään puolet. Syksyn MAL-sopimuksissa (kaupunkiseutujen maankäyttö, asuminen ja liikenne) säkin suu oli tiukalla. Tampere ja Pirkkala toivoivat valtiolta sadan miljoonan euroa raitiotien jatkamiseen, mutta saivat 55 miljoonaa euroa. Suunniteltu linja lyhenee.

Terhi-Tikkanen Lindströmin mukaan kaupunkiseutujen kasvu hidastuu.

– Lisäksi kaupunkiseudut joutuvat tekemään lisää työtä heikoimmassa asemassa olevien mukana pitämiseksi, kun myös syrjäytymisriskeihin kohdentuvat valtion tuet pienenevät.

Henkilöjunaliikenne mullistuu, kun raiteet avautuvat kilpailulle vuoden 2031 alusta. Valmistelu vie aikaa, joten hallituksen on pian määriteltävä junaliikenteen edellytykset pitkälle 2040-luvulle asti. Vastakkain ovat kasvanut kiinnostus uusiin lähijunayhteyksiin ja valtion säästökuuri. Lähijunaliikenteen palauttamista tai vahvistamista suunnitellaan neljän suurimman kaupunkiseudun lisäksi Lahdessa, Kuopiossa, Jyväskylässä ja Satakunnassa. Hallitus kuitenkin leikkaa investointeja, nostaa arvonlisäveroa ja poistaa joukkoliikenteen ilmastoperusteisen tuen. Lippujen hinnat nousevat ennen kuin koronasta on täysin toivuttu.

Tikkanen-Lindströmin mukaan myös kuntien vastuu ostojunista kasvaa. Lisäksi kuntien pitäisi lisätä bussiliikenteen rahoitusta, kun markkinaehtoiset linjat kuihtuvat.

– Ostojunaliikenne maksaa kymmeniä miljoonia euroja vuodessa, mutta se lisää seutujen elinvoimaa ja työvoiman liikkuvuutta. Siirtämällä rahoitusta matalan jalostusasteen teollisuuden raiteista henkilöliikenteeseen, nostetaan suomalaisen työn tuottavuutta.

Valtiota tarvitaan kilpailun mahdollistavan kalustoyhtiön perustamiseen ja ainakin liikennöinnin aloittamiseen pääkaupungin ulkopuolella. Tutkija ehdottaa ratkaisuksi MAL-sopimusten mallia.

– Tuen ehtona voitaisiin vaatia maankäytön ja joukkoliikenteen tiivistämistä ratakäytävissä. Tämä lisäisi matkustajamääriä ja voisi lopulta mahdollistaa liikennöinnin ilman valtion tukea.”

Yhteydet ja työpaikat ovat nostaneet kehyskuntien (A2) elinvoimaa. Pirkkalan ja Tuusulan perässä porskuttavat Pirkanmaalta Nokia, Kangasala ja Lempäälä – kaikki maan 13 parhaan joukossa.

Keskisuurten kaupunkien lähikuntien (B2) kärkeen kiilasi koko vertailun viitonen, Raisio. Vahvuuksia ovat väkiluvun kasvu, ikärakenne, koulutus, tulot, työllisyys ja ilmastotyö. Kirittävää on ulkomailla syntyneiden työllistymisessä, yritysten lisäämisessä ja kuntataloudessa.

Kaarina, Naantali ja Lieto vievät ryhmän ja koko listan seuraavat sijat. Turun hehkusta nauttii myös vertailun 14. elinvoimaisin kunta Rusko. Kannoilla (15.) on Kempele Oulun seudulta.

– Kaikki kaupunkiseudut hyötyisivät liikenteen virtuaalisesta tilannekuvasta. Informaatiolla ja ohjauksella voitaisiin lisätä sujuvuutta, turvallisuutta ja palveluiden yhteensopivuutta. Matkaketjujen luotettavuus vahvistuisi, päästöt vähensivät ja melua saataisiin hallintaan.

Vaikka matkoja tehdään vähemmän kuin ennen koronaa, junaliikenteessä rikotaan myös ennätyksiä. Helsingissä on menossa liikevaihdolla ja yöpymisten määrällä mitaten paras matkailuvuosi. Venäläisten tilalle on tullut turisteja muun muassa Yhdysvalloista ja Aasiasta.

Maaseutumaisten matkailukuntien (C4) kärjessä on koko vertailun 17. sijalle noussut Kittilä. Yritysten määrä kasvoi peräti seitsemällä 1000 asukasta kohden. Ulkomailla syntyneiden työllisyysaste on 78 prosenttia ja alle 55-vuotiaiden osuus 63,6 prosenttia. Ryhmän seuraavaksi parhaat ovat Sotkamo, Inari ja Kolari.

Uusi kohde tutkimuksessa on Ahvenanmaa, jonka kansantuotteesta merenkulku kattaa lähes 30 prosenttia. Muita elinkeinoja ovat matkailu, maatalous ja kalastus. Vuonna 2023 saarella vieraili 250 000 matkailijaa nauttimassa alueen maisemista ja kulttuuriperinnöstä. Taloudellinen riippuvuus merenkulusta ja matkailusta tekee saaren haavoittuvaksi häiriöille ja kriiseille. Lisäksi saaristo on herkkä ilmastonmuutoksen vaikutuksille.

Pohjoismainen vertailu haastaa hyvinvointivaltion

Uuttaa näkökulmaa tuo Pohjoismaiden vertailu. Suomessa on joukon heikoin työllisyys, tuottavuus ja syntyvyys. Patentteja ja innovaatiorahaa löytyy, mutta tämä ei jalostu elinvoimaksi.

– Mitä naapurimaissa tehdään toisin ja millaista politiikkaa se vaatii? Kasvuyritysten pääomittamisen lisäksi pitäisi tutkia, miten patenttien siirtymistä liiketoiminnaksi voisi vahvistaa, sanoo Tikkanen-Lindström.

Tutkijan mukaan hyvinvointivaltion tuotantoa pitää sopeuttaa kantokykykyyn, ja kantokyvystä eli rahoituksesta ja osaamisesta huolehtia entistä paremmin.

– Valtiokeskeinen tapamme tuottaa hyvinvointia ei ole ainoa. Keski-Euroopassa on vallalla perhekeskeinen ja anglosaksissa maissa yksilökeskeinen malli. Voisiko kestävä malli olla näiden yhdistelmä.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Rahastoista lunastettiin elokuussa 600 miljoonaa euroa

Suomeen rekisteröidyistä sijoitusrahastoista lunastettiin elokuussa yhteensä 598 miljoonaa euroa pääomia. Myönteisen markkinakehityksen ansiosta rahastopääoma pysyi ennallaan. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli kuukauden lopussa 191 miljardia euroa.

Kysely: Yhä useampi suomalainen laatinut testamentin

Kiinnostus testamentin tekemistä kohtaan on kasvanut viime vuosien aikana. Lähes viidennes suomalaisista on kirjannut viimeisen tahtonsa. Erityisesti vanhempi väestö on laatinut testamentin aiempaa useammin. Lauantaina 13. syyskuuta vietetään kansainvälistä testamenttilahjoittamisen päivää. Päivän avulla halutaan muistuttaa, että testamentissaan voi ohjata perintöä hyväntekeväisyyteen.

Kalevanniemen kampus Naantalin historian suurimpia rakennushankkeita

Havainnekuva Kalevanniemen uudesta liikuntahallista. Oikealla Opintie.

– Kalevanniemen kampus on kokonaisuutena noin 22 miljoonan euron investointi kaupungilta koulutukseen, liikuntaan ja hyvinvointiin. Kampuksen koko on valmistuttuaan noin 14 500 neliötä, kertoo Naantalin kaupungin tekninen johtaja Reima Ojala tiedotteessa.

Kymmeniä autoja vahingoitettiin vaahtosammuttimilla parkkihallissa Herttuankulmassa

Lounais-Suomen poliisi selvittää Turussa tiistaina tapahtunutta vahingontekotapausta, jossa nuorten epäillään tyhjentäneen autojen päälle useita vaahtosammuttimia Fatabuurinkadulla sijaitsevassa parkkihallissa Herttuankulmassa.

Uusi tutkimus valaisee sademetsien pimeän biodiversiteetin suojelua

Trooppista metsää Kibalen luonnonsuojelualueella. Kuvassa näkyvä telttamainen rakennelma on niin sanottu Malaisen pyydys, joita käytetään hyönteistutkimuksissa.

Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön tutkijat selvittivät hyönteisten monimuotoisuutta Ugandassa sijaitsevalla Kibalen luonnonsuojelualueella. Pitkäkestoisiin kenttätutkimuksiin pohjautuva tutkimus tarjoaa uutta tietoa niin sanotun pimeän biodiversiteetin suojelua varten.

Astianpesukone kärähti Hirvensalossa

Astiapesukone kärähti asunnossa Pitkäsalmenkadulla Hirvensalossa keskiviikkona puolilta päivin.

Lähes joka kolmas ei pysähdy stop-merkillä

Stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ja väistämään risteyksen muuta liikennettä.

Kolme kymmenestä kuljettajasta ajaa stop-merkin ohi pysäyttämättä. Tietämättömyys ei ole syynä laiminlyöntiin, sillä valtaosa Liikenneturvan kyselyyn vastanneista tietää, että stop-merkki velvoittaa pysäyttämään ajoneuvon.

Kysely: Suomalaiset turvallisuushakuisempia kuin muut pohjoismaalaiset

Suomalaisen unelman ytimessä ovat arjen hyvinvointi, pahan päivän varalle säästäminen ja nopea velkojen maksu, kertoo Nordean tuore pohjoismainen Unelmaindeksi.

Funikulaari pois käytöstä perjantaina määräaikaistarkastuksen vuoksi

Funikulaari ei ole käytössä perjantaina päivällä.

Funikulaari on poissa käytöstä perjantaina 12. syyskuuta kello 7 alkaen määräaikaistarkastuksen vuoksi.

Osuuskuntien palautukset jäsenille ennätyslukemissa – yli 1,2 miljardia

Suomalaiset osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt palauttivat omistajajäsenilleen viime vuonna yhteensä 1,26 miljardia euroa. Summa on uusi ennätys ja osoitus siitä, miten osuuskunnat ja keskinäiset yhtiöt kanavoivat tuloksensa takaisin jäsenilleen.

Cecilia Raunio nimitetty Åbo Akademin uudeksi talous- ja rahoitusjohtajaksi

Cecilia Raunio.

Åbo Akademin hallitus nimitti 5. syyskuuta KTM Cecilia Raunion Åbo Akademin talous- ja rahoitusjohtajaksi (Chief Financial Officer, CFO).

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä luultua enemmän

Lapsen atooppinen ihottuma kuormittaa perheitä huomattavasti enemmän kuin usein ymmärretään. Ihottuman aiheuttamaa taakkaa ei tunnisteta riittävästi päiväkodeissa, kouluissa, työpaikoilla eikä edes terveydenhuollossa. Atopialasten vanhemmat tarvitsevat tukea niin terveydenhuollon ammattilaisilta kuin lähipiiriltään, painottaa Allergia-, iho- ja astmaliitto 14. syyskuuta Kansainvälisenä atopiapäivänä.

Kaarinassa torjuttiin 24 500 neliömetriltä vieraslajeja mobiilipelillä

Lupiini on näyttävä mutta haitallinen vieraslaji, joka leviää nopeasti. Se tuottaa kukinta-aikaan runsaasti siitepölyä.

Kesän vieraslajitorjunta on saatu päätökseen Kaarinassa. Crowdsorsa-pelaajat kitkivät kesän aikana yhteensä lähes 24 500 neliömetriä haitallisia lupiineja ja jättipalsameja. Tehokkain vieraslajiraivaaja tienasi yli 980 euroa.

Uutta tietoa tutkijoita kiehtoneesta mysteeritähdestä – kaksoistähteä ympäröi valtava kiekko

Hyvin kirkas ja yllättävästi kirkkauttaan muuttava kohde V Sagittae on askarruttanut tähtitieteilijöitä jo yli sadan vuoden ajan. Uudessa kansainvälisessä tutkimuksessa tutkijat saivat tästä mysteeritähdestä paljon uutta tietoa.

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkuun mies- ja poikatyön verkosto

Turkuun on perustettu mies- ja poikatyön verkosto. Verkosto koordinoi, järjestää tilaisuuksia sekä tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa Turun seudun miesten ja poikien hyvinvoinnin tukemiseksi.

Työtapaturmien määrä laskee – suurin muutos työmatkoilla

Työtapaturmien määrä vuosina 2005-2025. Vuoden 2025 tieto on TVK:n ennuste.

Tapaturmavakuutuskeskuksen (TVK) tuoreen ennusteen mukaan työtapaturmia sattuu tänä vuonna neljä prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Suurin lasku nähdään työmatkatapaturmissa, joiden määrä vähenee 13 prosenttia.

Eurojackpotin potti kohoaa sataan miljoonaan euroon – Suomeen kaksi suurvoittoa

Eurojackpotin tiistain arvonnassa ei löytynyt täysosumia. Perjantaina pelin potti kohoaa noin sataan miljoonaan euroon.

Urheilu

Iiro Järvinen jatkaa Interissä myös ensi kaudella

Iiro Järvinen.

FC Inter on käyttänyt keskikenttäpelaaja Iiro Järvisen sopimuksessa olleen option. Järvinen jatkaa Turussa myös kaudella.

Turkulaiset salibandyjoukkueet uuden edessä

TPS:n ja FBC Loiston keskinäisestä taistosta on lupa odottaa entistä tasaisempaa. Kauden ensimmäistä derbyä joudutaan odottamaan lokakuun alkuun.

TPS ja Loisto lähtevät F-liigan kauteen muuttuneessa tilanteessa

TPS:n Mika Suoraniemi luottaa kauden kynnyksellä ympärillään oleviin

Mika Suoraniemi on toiminut TPS:ssä muun muassa pelaajana, juniorivalmentajana, pelaajatarkkailijana ja nyt urheilutoimenjohtajana.

Liiga-kausi käynnistyy huomenna 9. syyskuuta, kun kiekko putoaa Hämeenlinnassa jäähän HPK–TPS-ottelun alkamisen merkiksi. Myös pitkän päivätyön TPS:ssä eri rooleissa tehneelle Mika Suoraniemelle uusi kausi on uuden alku. Alkava kausi on Suoraniemen ensimmäinen TPS:n urheilutoimenjohtajana.

Otteluanalyysi: Onni Helén ja Elmer Vauhkonen sulattivat EIF:n puolustuksen

Onni Helén iski kaksi maalia.

TPS pudotti EIF:n kyydistä toisen puoliajan alussa ja eteni 4–0-voittoon jalkapalloilun Ykkösliigan ottelussa Kupittaalla. TPS vankisti asemaansa sarjan kärjessä. FC Lahti, joka on pelannut ottelun vähemmän, vaanii kuitenkin kolmen pisteen päässä.

Jussi Niska jatkaa Interin väreissä

Jussi Niska.

FC Inter on käyttänyt Jussi Niskan viime kaudella solmitussa jatkosopimuksessa olleen optiovuoden, jonka myötä Niska nähdään turkulaisten riveissä myös kaudella 2026.

Otteluanalyysi: Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnat vakuuttavasti

Mika Lehkosuon valmentamat pikkuhuuhkajat aloittivat EM-paikan metsästyksen odotetulla voitolla.

Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkue aloitti EM-karsinnat odotetulla voitolla San Marinosta, kun karsinnat Kupittaalla torstaina alkoivat. Pikkuhuuhkajilla oli ennen karsintojen alkua vain kolme harjoitusta alla, mutta se ei ottelussa pahemmin näkynyt. Toki San Marino ei myöskään ollut merkittävä mittari joukkueen todellisesta iskukyvystä. Isompia haasteita Mika Lehkosuon valmennettaville on luvassa myöhemmin syksyn aikana, muun muassa marraskuussa, kun Suomi saa Kupittaalla Romanian vieraakseen.