Kaaos on katettu – Miska Kaukosen monologikomedia ensi-illassa
Becky Moden huippuravintolan kulisseihin vievä monologi on kirjoitettu yhdelle komiikan virtuoosimaisesti hallitsevalle näyttelijälle. Turun kaupunginteatterissa haasteeseen tarttui näyttelijä Miska Kaukonen ohjaajanaan Satu Rasila. Meillä on täyttä! -näytelmän ensi-ilta nähdään Pienellä näyttämöllä lauantaina 19. lokakuuta.
– On ollut hurja puristus löytää tunnistettava elekieli ja puhetapa kymmenille hahmoille, joita esitän ilman ulkoista rekvisiittaa. Esityksen yli sata vaihtuvaa tilannetta pitää tulla minulla selkäytimestä, jotta sekä yleisö että tekijä pääsevät nauttimaan lennokkaasta menosta, kertoo Miska Kaukonen monologijärkäleestä tiedotteessa.
Kaukonen esittää komediassa suositun turkulaisravintolan pöytien varaajaa – sekä noin 30 muuta roolihahmoa. Buukkarin iltaa kirittävät omine vaatimuksineen pöytävarauksia soittelevat kanta-asiakkaat, julkimot ja elämyshakuiset turistit. Ja kun vielä työkaveritkin hämmentävät lusikkaansa päivän sopassa, uhkaa keitto kiehahtaa reisille.
– Esitys on rytmiltään kiivas. Etenkin jatkuvasti soivan puhelimen pirinää operoivan äänisuunnittelija Eetu Kariojan ja näyttämöllä yksin rooleissa huhkivan Miska Kaukosen yhteistyö on tiukkaa sekuntipeliä. Tähän urakkaan ei moni pystyisi, mutta onneksi näyttelijäni on armoitettu koomikko, jonka tilannetajuun ja improvisointikykyyn voin luottaa kuin kallioon, avaa Rasila.
Kaukonen on tuttu esimerkiksi Emma Teatterin ja Linnateatterin lukuisista komedioista, huikeasta tulkinnastaan Klonkkuna kaupunginteatterin Taru sormusten herrasta ja Hobitti-näytelmissä sekä valinnastaan Vuoden turkulaiseksi vuonna 2018.
Näytelmän kesto on kaksi tuntia 30 minuuttia sisältäen väliajan. Suomennos on Mikko Koivusalon. Lavastus- ja pukusuunnittelu on Jani Uljaan, valosuunnittelu Petri Suomisen, maskisuunnittelu Jasmin Oran.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

















