Hannu Ilola esittää Bach-konserttisarjan Taidekappelin virtuaaliuruilla
Hannu Ilola esittää Bach-konserttisarjan Taidekappelin virtuaaliuruilla loka–marraskuussa. Ensimmäinen Ilolan kolmen Bach-konsertin sarjasta kuullaan lauantai 12. lokakuuta kello 15.15. Teemana on Nuori Bach
Toinen konsertti on lauantaina 2. marraskuuta kello 15.15. Teemana pyhäinpäivän konsertissa on Valo ja ajattomuus. Kolmas konsertti on lauantaina 30. marraskuuta. Teemana on Adventin Bach.
Paikkana on Pyhän Henrikin ekumeeninen taidekappeli.
Urkutaiteilija Hannu Ilola on tehnyt työuransa kirkkomuusikkona Turun Maarian ja Koski Tl:n seurakunnissa sekä urkujensoiton lehtorina Turun konservatoriossa. Tällä hetkellä hän opettaa urkujensoittoa Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiassa. Hän aloitti urkujensoiton Salon musiikkiopistossa ja jatkoi Sibelius-Akatemiassa. Hän on täydentänyt opintojaan useiden maineikkaiden urkurien johdolla ja konsertoinut niin kotimaassa kuin ulkomailla. Ilola on levyttänyt muun muassa Bachin musiikkia.
Kuten monelle kirkkomuusikolle ja urkurin koulutuksen saaneelle, Bach on erityisen lähellä Ilolan sydäntä.
– Nuorena musiikkiopistolaisena minulle oli tajunnan räjäyttävä kokemus, kun urkujen opettajani Seppo Linjama soitti Bachin Toccata ja fuuga d-mollin, joka on yksi maailman kuuluisimmista urkuteoksista, Ilola kuvailee tiedotteessa.
Johann Sebastian Bachin sanotaan olleen musiikissaan teologi, matemaatikko ja filosofi.
– Bachin musiikissa voi ihailla niin monia asioita. Hän oli syvällinen kristitty, mikä heijastuu hänen musiikissaan. Musiikin matemaattiset rakenteet ovat hyvin tarkasti ja välillä monimutkaisesti, mutta kuitenkin loogisesti toteutettuja. Filosofinen ominaisuus vie kuulijan pohtimaan omasta näkökulmastaan elämän suuria kysymyksiä.
Ilola onnittelee Taidekappelia Mistuur-virtuaaliurkujen hankinnasta, joka mahdollistaa korkealaatuisen urkusoinnin erilaisiin kappelissa järjestettäviin tilaisuuksiin. Uudet urut vihittiin käyttöön heinäkuussa.
– Virtuaaliurut ovat valtava edistysaskel verrattu vanhempiin elektronisiin ja digitaalisiin urkuihin. Teknologia on suhteellisen uutta, suomalainen Mixtuur Oy on toiminut reilut kymmenen vuotta, Ilola kertoo.
– Virtuaaliuruissa on useampi urkusoitin käytössä, parilla napin painalluksella voidaan siirtyä Saksasta Ranskaan, Hollantiin, Italiaan... Soittimessa pystytään tarjoamaan niin aito urkusointi kuin ylipäätään on mahdollista menemättä paikan päälle siihen kirkkoon, jossa urkujen äänet on tallennettu yksi urkupilli kerrallaan.
Ilola muistuttaa, että laadukkailla kaiuttimilla on suuri merkitys. Taidekappelin virtuaaliurut on kytketty korkeatasoisiin suomalaisiin Genelec-kaiuttimiin, jotka on optimoitu kappelin akustiikkaan.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)



















