Nimpparisankari: Nimi tuli painovirheestä
NäyttelijäMiska Kaukosen nimen taustalla on sanomalehdessä ollut virhe.
– Minulla on sellainen käsitys, että äitini oli lukenut sanomalehdessä jostain julkisuudessa esiintyneestä pariskunnasta. Lehdessä miehen nimi oli ollut Miska ja äitini oli ajatellut, että tuopa on ihana nimi. Oikeasti miehen nimi oli Mika tai Mikko tai jotain, Kaukonen kertoo.
Sattuman kautta tullut nimi on ollut mieluinen Kaukoselle.
– Se on tuntunut persoonalliselta ja omalta nimeltä.
Miska ei kuitenkaan ollut ainoa vaihtoehto Kaukosen nimeksi.
– Käsittääkseni yksi nimi, jota harkittiin, oli Jari. Se tuntuu aivan vieraalta ja ajatuksen tasolla todella oudolta. Lisäksi minulla on serkku, jonka nimi on Jari. En ymmärrä, miksi minulle on edes harkittu sellaista nimeä, Kaukonen nauraa.
Kaukonen on syntynyt 1970-luvun puolivälissä. Tuolloin Miska oli vielä varsin harvinainen nimi, mikä osaltaan vaikutti siihen, että se tuntui Kaukosesta omalta. Ehkä nimen harvinaisuudesta johtuen Kaukoselle ei koskaan lapsuudessa muodostunut lempinimeä.
– Sukunimestä koitettiin joskus nuoruudessa vääntää jotain, mutta onneksi ne eivät jääneet käyttöön.
Miska-nimi alkoi yleistyä vasta 1990-luvulla ja almanakkaan nimi tuli vuosituhannen vaihteessa. Kaukosen syntyessä 1975 Miskan sai kutsumanimekseen reilu parikymmentä lasta.
Varsinaisesti nimipäiväänsä Kaukonen ei ole koskaan varsinaisesti juhlinut, mutta hän on tyytyväinen, että nimipäivä osuu syyskuun lopulle.
– Minusta on aivan ihanaa, että nimipäiväni osuu syksyyn. Kyllä minä aina nimipäiväni muistan. Se rytmittää kivasti vuotta, kun on joulu, pääsiäinen, vappu, omat synttärini ja juhannus. On mahtavaa, että syksyssäkin on joku tuollainen päivä.
– Sekin on hienoa, että hyvän ystäväni Mikon nimipäivä osuu samaan päivään.
Tänä syksynä Kaukosen nimipäivän lisäksi yksi merkittävä päivä on 19. lokakuuta, jolloin Turun kaupunginteatterissa ensi-iltansa saa Kaukosen yhden miehen show Meillä on täyttä.
Miskan nimipäivä on 29. syyskuuta.
Ilkka Lappi

















