Pehmeäksi paistettu nahkiainen syyskauden herkku

Nahkiaisia. Nahkiaisia. Kuva: Nakkilan Nahkiaispaistamo

Nahkiainen on ollut arvostettu herkku suomalaisessa ruokakulttuurissa jo vuosisatojen ajan. Niiden sesonki on alkamassa, ja se jatkuu aina jouluun asti. Kypsät nahkiaiset nautitaan joko sellaisenaan tai sinappikastikkeen kera.

Kalaan ja kalaruokiin erikoistuneessa, Pro Kalan perustamassa Syödään kalaa -ryhmässä on keskusteltu tänä syksynä vilkkaasti nahkiaisista. Niitä voi ostaa esimerkiksi paistamoista, toreilta, kalamarkkinoilta ja isommista kaupoista. Ryhmässä on kehuttu erityisesti Nakkilan Nahkiaispaistamoa siitä, että siellä osataan valmistaa tätä kyseistä herkkua poikkeuksellisen hyvin. On siis aika ottaa selvää, mikä on onnistuneiden nahkiaisten salaisuus.

Nahkiaisen pyynnillä on aina ollut vahvat perinteet Nakkilassa, ja nahkiainen löytyy myös kunnan vaakunasta. Myös Nakkilan Nahkiaispaistamo on perinteikäs, sillä se on perustettu jo 1940-luvulla.

– Mummoni ja pappani ovat pistäneet tämän pystyyn, ja me luotsaamme yritystä nyt veljeni kanssa. Toiminnassa on mukana sekä isämme että myös jo neljäs polvi, kertoo Nakkilan Nahkiaispaistamon toimitusjohtaja, yrittäjä Mikko Vilponen tiedotteessa.

Yrityksen erikoisuus on se, että nahkiaiset paistetaan perinteisesti avotulella, ja niiden valmistukseen käytetään leppähalkoja. Kypsennys vaatii aikaa ja malttia.

– On tärkeää saada nahkiainen niin kypsäksi, ettei sitä tarvitse paljoa pureskella, vaan sen voi syödä vaikka pelkillä ikenillä, Vilponen naurahtaa.

– Tällaisella perinteisellä tavalla kypsennettyjä nahkiaisia ei enää tahdo saada kovin monesta paikasta, sillä nahkiainen on todella hidas kypsymään. Se on rasvainen ja sitkeä kala, joten sitä pitää paistaa noin 45–50 minuuttia. Samassa lämpötilassa suunnilleen samankokoiset silakat kypsyvät jo noin viidessä minuutissa.

Aitoon nakkilalaiseen tapaan nahkiaiset nautitaan yleensä konstailematta, mieluiten uunituoreina, suoraan paperikääreestä ja ilman lisukkeita. Jos niille kaipaa jotain kaveriksi, Vilponen suosittelee sinappikastiketta, tarvittaessa myös hiivaleipää. Juomaksi sopii parhaiten kylmä maito.

Kaupasta ostetut nahkiaiset nautitaan kotona usein kylmänä. Se on hyvä tapa, mutta jos ne haluaa lämmittää, Vilponen suosittelee nopeaa grillaamista.

– Jos ne lämmittää pannussa, tuoksu on yllättävän vahva. Mikro taas ei oikein sovi, koska nahkiaiset ovat hyvin rasvaisia, ja poksahtelevat helposti mikrossa.

Nakkilassa paistettuja nahkiaisia toimitetaan suurten kauppaketjujen valikoimiin ympäri Suomen, mutta suurin menekki niille on rannikkoalueilla.

– Pohjoisessa ei ole paljon niille käyttöä, kun niiden käyttöön ei ole totuttu. Joskin meillä on Rovaniemellä viisi henkilöä, jotka tilaavat sinne nahkiaisia, Vilponen kertoo.

Perinteikäs yritys on saanut uusia asiakkaita – ja paljon huomiota sen jälkeen, kun se lähti markkinoimaan modernilla tavalla ja perusti TikTok-tilin.

– Arvasin, että kommentteja tulee siellä taatusti puolesta ja vastaan, mutta yllättävän paljon on tullut hyvää palautetta ja tsemppiä.

Vilponen on törmännyt usein nahkiaisia koskeviin ennakkokuuloihin. Monesti ne johtuvat siitä, ettei nahkiaisia ole koskaan edes uskallettu maistaa, tai siitä, että henkilö on syönyt niitä väärin valmistettuna.

– Nahkiainen ei saa narskua suussa, silloin se on jäänyt raa’aksi ja on myös maultaan kitkerää. Jos sellaista on maistanut, niin ei mikään ihme, jos siitä ei tykkää!

Nahkiaiset (Lampetra fluviatilis) ovat sormenpaksuisia, tummanharmaita ja pitkulaisia ympyräsuisia. Ne ovat suomuttomia ja leuattomia. Nahkiainen kasvaa noin 25–35 senttiä pitkäksi.

Nahkiaista esiintyy rannikolla ja Itämereen laskevissa joissa. Parhaita nahkiaiskantoja löytyy tiettävästi itäisen Suomenlahden sekä Satakunnan ja Pohjanmaan joista.

Nahkiaisia syödään yleensä savustettuina ja hiillostettuina, joko sellaisenaan tai marinoituna. Satakunta on valinnut nahkiaisen maakuntakalakseen, ja se löytyy myös Nakkilan vaakunasta.

Sinappi-majoneesikastike nahkiaisille

2 dl makeaa sinappia

2 dl tillisilppua

1,5 dl majoneesia

0,5 dl kermaa

Sekoita aineet keskenään ja anna vetäytyä. Tarjoile nahkiaisten kanssa.¨

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Merkittävä lahjoitus lasten ja nuorten diabetestutkimukseen TYKS-säätiön 25-vuotisjuhlavuonna

Marita ja Heikki Vaiste lahjoittavat TYKS-säätiön 25-vuotisjuhlavuonna 500 000 euroa lasten ja nuorten diabetestutkimukseen. Tyypin 1 -diabetes tuli heille tutuksi perheenjäsenen sairastuttua alle kaksivuotiaana.

ÅST:n teatteritalolla edessä mittava peruskorjaus, teatteri siirtyy Taiteen taloon

Åbo Svenska teaterin taloa peruskorjataan vuosina 2027-28.

Suomen vanhimmalla teatteritalolla Åbo Svenska Teaterilla on edessään mittava peruskorjaus vuosina 2027–28. Työt kattavat koko rakennuksen – kellarista vinttiin – ja niiden tavoitteena on uudistaa talon tekniset järjestelmät sekä varmistaa, että teatteri säilyy tulevaisuudessa modernina ja saavutettavana näyttämötaiteen ja kulttuurin kohtaamispaikkana.

Raisio Oyj:n liikevaihto laski mutta liiketulos parani

Raisio Oyj:n liikevaihto oli heinä–syyskuussa oli 56,7 (59,1) miljoonaa euroa, jossa on laskua 4,2 prosenttia. Vertailukelpoinen käyttökate oli 11,0 (9,0) miljoonaa euroa, mikä on 19,3 (15,2) prosenttia liikevaihdosta.

Osa Nauvon jalankulku- ja pyöräilyväylän viimeistelytöistä siirtyy keväälle

Jalankulku- ja pyöräilyväylä rakennetaan Saaristotien pohjoispuolelle Prostvikin lauttarannasta noin kolmen kilometrin osuudelle.

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloitti kesäkuussa jalankulku- ja pyöräilyväylän rakentamisen Saaristotiellä (mt 180) välille Prostvikin lauttaranta–Parolabackenin luontopolku. Alun perin väylän oli tarkoitus valmistua lokakuun loppuun mennessä, mutta kolmannen osapuolen johtosiirtotöiden takia osa väylän viimeistelytöistä siirtyy ensi kevääseen.

Linnanniemen kehittämisen uusi vaihe käynnistyy

Merellisen Linnanniemen alueen kehittäminen etenee, kun rakenteilla oleva sataman yhteisterminaali vapauttaa tilaa kaupunkiuudistukselle. Linnanniemi on yksi suurimmista Turun strategisen maankäytön hankkeista. Linnanniemen kehitystyö on edennyt, ja hankkeelle vuonna 2019 laadittuja kehittämisperiaatteita on sen myötä tarkennettu muutamin muutoksin. Periaatteet ohjaavat alueen kilpailutuksia ja asemakaavoitusta.

Liedon budjetti alijäämäinen ensi vuonna, veroprosentti ennallaan

Liedon kaupunki investoi ensi vuonna noin 20 miljoonalla eurolla.

Liedon ensi vuoden talousarvio osoittaa noin 1,68 miljoonan euron alijäämää, mutta kaupungilla on edelleen vahva tase ja kertynyttä ylijäämää aiemmilta vuosilta. Kaupunginvaltuusto vahvisti 10. marraskuuta tuloveroprosentiksi 7,1 prosenttia ja yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi 1,3 prosenttia.

Pihavarasto, autotalli ja lato tulessa Pöytyällä

Pelastuslaitos sai yöllä kello 3.30 hälytyksen Pöytyällä Kyröntielle, jossa paloivat erillinen pihavarasto, autotalli ja lato-varastorakennus. Myös pihalla ollut henkilöauto koki palovahinkoja.

Igudesman & Joo -duo TFO:n konserteissa

Igudesman & Joo.

Ilmiöksi nousseen ja jäähyväisvuottaan viettävän Igudesman & Joo -duon Suomen ainoat orkesterikonsertit koetaan Turun filharmonisen orkesterin kanssa torstaina 13. marraskuuta kello 19 ja perjantaina 14. marraskuuta kello 18 Turun konserttitalossa.

Pakina: Taidetta vai töhryjä?

Kaupungin talojen kylkiin ilmaantuvat graffitit – joidenkin mielestä töhryt – herättävät paljon mielipiteitä. Usein lähtökohta on negatiivinen: puhutaan ilkivallasta, veronmaksajien rahoista ja rangaistuksista. Lähes aina asiaa tutkaillaan mustavalkoisesti ja vain yhdestä näkökulmasta.

Turun kaupungin kolmannen osavuosikatsauksen tulos hieman talousarviota parempi

Turun kaupungin kolmannen osavuosikatsauksen alijäämäennuste on 13,6 miljoonaa euroa. Ennuste on heikentymässä hieman edellisestä ennusteesta, mutta alittamassa kaupungin muutetun talousarvion 6,5 miljoonalla eurolla. Ennusteen positiiviseen kehitykseen ovat vaikuttaneet erityisesti toimintatuottojen kasvu ja toimintamenojen lasku. Sen sijaan verorahoituksen arvioidaan jäävän talousarviossa ennakoitua pienemmäksi.

Tutkimus: Suomi voi nousta ruokamatkailumaaksi arktisten makujen avulla

Suomalainen ruoka herättää kiinnostusta silloin, kun se koetaan yhdessä.

Visit Finland on teettänyt ensimmäistä kertaa kansainvälisen tutkimuksen siitä, miten Suomi nähdään ruokamatkailumaana. Ruoka kuuluu globaalisti matkailijoiden viiden kiinnostavimman teeman joukkoon, mutta Suomea ei vielä kovin usein yhdistetä tähän teemaan. Suomalaiseen ruokaan liitetään kuitenkin uteliaisuutta, ja siinä nähdään potentiaalia erityisesti puhtaiden arktisten makujen kautta.

Länsiradan ja Kupittaan alueen suurhankkeet etenivät kaupunginhallituksessa

Länsiradan kunnat Turku, Espoo, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi ja valtio sopivat ratahankkeen etenemisestä rakentamisvaiheeseen, kun neuvotteluissa saavutettiin sopu 31. lokakuuta.

Kaikki tulot eivät näy verotuksen julkisissa tiedoissa – yli miljoonan tienanneita lähes kolmannes enemmän

Verohallinto julkaisee vuoden 2024 tuloverotuksen julkiset tiedot keskiviikkona 12. marraskuuta. Julkisissa verotiedoissa eivät näy henkilön kaikki tulot: esimerkiksi mahdolliset verovapaat etuudet, pääomatulojen verovapaat osuudet ja korkotulot jäävät tietojen ulkopuolelle. Myös vähennykset pienentävät julkisissa tiedoissa näkyvää tuloa.

Nuoret tahtovat laivalle perheestään eniten äidin kanssa, vähiten isän kanssa

Suomalaisnuoret lähtevät laivalle mieluiten kumppaninsa kanssa. Yli puolet, 54 prosenttia, vastaajista risteilee mieluiten kumppaninsa seurassa. Toiseksi suosituin seuralainen nuorille on oma äiti. Niin sanoo 18 prosenttia. Perheenjäsenistä äiti on suosituin risteilyseuralainen.

Miksi rikokset kiehtovat meitä?

Sami Lalou ja Antti Reini.

Kaikille avoin ja maksuton Tieteen lava -keskustelusarja jatkuu Turun kaupunginteatterin yleisölämpiössä keskiviikkona 12. marraskuuta, kun Tatu Hyttinen , Tero Vanhanen ja Laura Puumala keskustelevat rikosten kiehtovuudesta Päällikkö -näytelmän teemojen innoittamana.

Kymmenen kaupunkia kattaa kolme neljäsosaa kaikista Suomen pysäköintivirheistä

ParkkiPaten tilastot paljastavat eroja suomalaisten kaupunkien välillä. Oulussa tehdään ylivoimaisesti eniten pysäköintivirheitä, vaikka yleisessä turvattomuudessa Vantaa ja Turku johtavat synkkiä tilastoja. Helsinki puolestaan on pudonnut asukaslukuun suhteutettuna viidenneksi valvontamaksutilastoissa, kun taas Kuopio ja Pori erottuvat tilastoissa rauhallisimpina kaupunkeina.

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Ilmatieteen laitos: Sää muuttuu viikon mittaan talvisemmaksi koko maassa

Ilmatieteen laitoksen maanantaina 10. marraskuuta tekemän ennusteen mukaan sää muuttuu alkaneen viikon mittaan talvisemmaksi koko maassa. Maan pohjoisosassa tämä tietää runsasta lumisadetta, maan etelä- ja keskiosassa viikon loppua kohti laskevia lämpötiloja ja paikoin myös lumi- tai räntäsadetta.

Urheilu

Aapo Boström jättää TPS:n

Aapo Boström ja Ivan Piñol (oik.).

Keskikenttäpelaaja Aapo Boström ei jatka Turun Palloseurassa ensi kaudella. Boströmin sopimus TPS:n kanssa päättyi lokakuun loppuun.

Otteluanalyysi: Ilves kaatui Kupittaalla, Interille hopeiset mitalit

Interin fanit juhlivat voittoa ja hopeamitaleja. Kuvakaappaus Ruudun lähetyksestä.

Jalkapalloilun Veikkausliigan ylempi loppusarja eli niin sanottu Mestaruussarja ei sujunut Interiltä toivotulla tavalla mutta kauden päätösottelu oli sinimustilta hyvä esitys. Kaksi nopeaa maalia takasivat voiton Ilveksestä, mikä tarkoitti sitä, että Inter kiilasi Ilveksen ohi kakkoseksi ja varmisti, että ensi kaudella on pelejä myös eurokentillä.

Åboraakkeli: Menikö F-liigan playoff-juna jo?

Miesten F-liigassa marraskuun alun ottelutauko tuli todennäköisesti turkulaisjoukkueille mieluisaan aikaan. Parin viikon ottelutauko antaa joukkueille harjoittelurauhaa ja hiukan aikaa uusien juonien kehittelyyn.

Ivan Piñol jatkaa TPS:n päävalmentajana

Ivan Piñol.

Ivan Piñol jatkaa Turun Palloseuran miesten edustusjoukkueen päävalmentajana kauden 2027 loppuun ulottuvalla sopimuksella. Piñol tarttui turkulaisseuran peräsimeen tammikuussa ja onnistui vaikeista lähtökohdista luotsaamaan TPS:n takaisin Veikkausliigaan. Piñol ja TPS päättivät yhdessä onnistuneen kauden päätöksen jälkeen käyttää espanjalaisvalmentajan sopimuksessa olleen option kahdesta lisävuodesta.

Raision Loimu haastaa Tuto Volleyn

Miesten Mestaruusliigan kauden ensimmäinen derby koetaan 15. marraskuuta Kupittaan palloiluhallissa, kun Tuto Volley isännöi Raision Loimua. Kummallakin joukkueella on paljon pelissä, sillä kauden alku on ollut haastava.

Onni Helén nuorten maajoukkueen matkassa

Onni Helén.

TPS-kasvatti Onni Helén on valittu Pikkuhuuhkajien mukaan marraskuussa Turussa pelattaviin U21-ikäluokan EM-karsintapeleihin. 19-vuotias hyökkääjä iski Ykkösliigassa 14 maalia ja antoi seitsemän maaliin johtanutta syöttöä. Hän oli TPS:n paras maalintekijä. Helén oli isossa roolissa johdattamassa TPS:ää takaisin Veikkausliigaan, kun hän viimeisteli kaksiosaisissa liigakarsinnoissa kolme maalia KTP:n verkkoon.