Työllisyys on ollut kautta koko itsenäisen Suomen historian ollut vaikeita kysymyksiämme. Ja on varmasti isoksi osaksi myytti, että me suomalaiset emme kykenisi perustamaan innovatiivisia uusia yrityksiä ja start up -pajoja.

Uudempi sukupolvi on huomattavasti rohkeampaa tässä suhteessa. Tämä voi olla yksi tie, jolla saamme kansataloutemme oikeasti nousuun ja luomme niitä kunnon työpaikkoja. Joku viisas on sanonut joskus, että käytettävissä olevasta työvoimasta puolet on töissä ja loput on niin sanottua rekvisiittaa tai työllisyysreserviä.

Vuosikymmeniä on puhuttu työllisyyden parantamisesta. Vallassa olleet hallitukset ovat linjanneet, että kun leikkaamme nyt näin tai teemme tällaisia toimenpiteitä, saamme työllistettyä satatuhatta uutta työikäistä. Usein toimenpiteet ovat olleet hyvin kosmeettisia ja mitään todella merkittävää työllistämistä näillä ei juuri saada aikaan, varsinkaan pitkäaikaistyöttömien ja ikääntyvien kohdalla.

Nuoria koulutetaan usein aloille, joiden työllisyysnäkymät ovat usein hyvin heikot tai sitten kilpailu on hervotonta. Kun menin kauppaoppilaitokseen (jota ei nykyisenkaltaisena enää ole olemassa) vuonna 1987, oli meitä untuvikkoja aika liuta, päässämme sekavaa tulevaisuuden huminaa. Yhdestä pojasta tuli rekkakuski, toisesta maanviljelijä. Paljonko siinä painoi merkantin tutkinto vai oliko se lopulta syy vaihtaa alaa?

Ihmetellä täytyy sitä, että olemme työllistämisessä ja palkkatason suhteen muita Pohjoismaita jäljessä. On puhuttu paljon pohjoismaisesta työnhakumallista. Onko sitten niin, että Tanskalla on kuitenkin varaa palkata enemmän byrokraatteja tähänkin tehtävään. Mene ja tiedä.

Kun vanhin poikani oli noin 7-vuotias, istuimme bussissa matkalla kohti kotia hänen huilunsoittoharrastuksestaan musiikkiopistolta. Olimme juuri pysähtyneet Kauppatorin viereen. Kuski otti uusia matkustajia vastaan.

Hetken hiljaisuuden vallitessa juuri sopivasti poikani kysyi kuskilta, onko tämä hänen bussinsa? No, kuski ymmärsi kyllä nuoren pojan ihailevan asenteen ja tämän kysymyksen peilaavan hänen kiinnostustaan. Poninhäntäpäinen kuski vastasi: Tämä on meidän kaikkien bussi. Hän sanoi sen aavistuksen opettavaisella asenteella, mutta viisaus resonoi äänensoinnussa.

Kurt Hedborg