Tunne UV-indeksi – vältä ihon palaminen

Keskipäivän aurinko voi jo tähän aikaan vuodesta polttaa herkän ihon. Tuoreen tutkimuksen mukaan nuoret pitävät auringonotosta ja rusketuksesta, vaikka he ovat myös huolissaan UV-säteilyn terveyshaitoista ja ihosyöpäriskistä.

Liialliselta auringon UV-säteilyltä on syytä suojautua, kun UV-indeksin arvo on kolme tai korkeampi. Suomessa tämä toteutuu toukokusta syyskuuhun aamukymmenen ja iltapäiväviiden välisenä aikana.

– Hyviä suojautumiskeinoja ovat varjoon hakeutuminen, pukeutuminen pitkähihaisiin ja -lahkeisiin vaatteisiin sekä lierihatun ja aurinkolasien käyttäminen. Paljaat ihoalueet on syytä suojata aurinkovoiteella, jonka suojakerroin on vähintään 30, Ilmatieteen laitoksen tutkija Kaisa Lakkala kertoo tiedotteessa.

Liiallinen UV-säteily lisää riskiä sairastua ihosyöpään. Säteilyn vaikutukset kertyvät ihon muistiin koko eliniän ajalta, joten sekä palamista että pitkällistä auringossa oleskelua tulee välttää.

UV-säteilyennusteen voi tarkistaa Ilmatieteen laitoksen verkkosivujen UV-indeksipalvelusta sekä Paikallissää-mobiilisovelluksesta. Verkosta voi lisäksi katsoa havaitun UV-indeksin arvon seitsemältä paikkakunnalta Suomessa sekä Euroopan suurimmista kaupungeista. Tämän vuoden uutuutena on karttanäkymä, josta voi tarkistaa ajankohtaisen UV-tilanteen koko Euroopan alueella. Satelliittimittauksiin perustuva UV-indeksi päivittyy karttaan kymmenen minuutin välein.

Nuorten suhtautuminen auringonottoon ja rusketukseen on ristiriitaista, käy ilmi Syöpäjärjestöjen ja Säteilyturvakeskuksen (STUK) tuoreesta kansalaistutkimuksesta. Valtaosa 16–20-vuotiaista suomalaisnuorista pitää auringonotosta ja rusketuksesta, vaikka he ovat myös huolissaan UV-säteilyn terveyshaitoista ja ihosyöpäriskistä. Tutkimukseen vastasi loppuvuonna 2025 yhteensä 780 nuorta.

Tutkimuksen mukaan nuoret hankkivat rusketuksensa pääasiassa auringosta: 81 prosenttia vastanneista viettää paljon aikaa auringossa tai ottaa aurinkoa, ja 74 prosenttia kertoo ruskettuvansa nimenomaan auringon vaikutuksesta. Auringonotto on erityisesti nuorimpien vastaajien keskuudessa lisääntynyt.

– Yksi huolestuttava huomio kyselyn tuloksista on se, että nuorten keskuudessa ihon palaminen on yleistä. 70 prosenttia vastaajista kertoo ihon palaneen vähintään kerran viime vuoden aikana, ja lähes joka viidennellä palamisia on ollut kolme tai useampia. Tämän tiedon perusteella nuoret polttavat ihoaan huomattavasti useammin kuin väestö keskimäärin, sillä STUKin vuonna 2024 koko väestölle kohdistetussa kyselyssä vain 19 prosenttia vastanneista ilmoitti polttaneensa ihonsa vähintään kerran vuodessa, erityisasiantuntija Anne Höytö STUKista kertoo.

Vaikka suurin osa nuorista tietää UV säteilyn lisäävän ihosyöpäriskiä, moni kokee oman riskinsä pieneksi. Suojautuminen painottuu aurinkovoiteisiin, kun taas vaatetus ja varjo jäävät selvästi vähemmälle huomiolle.

UV indeksi on nuorten keskuudessa hyvin tunnettu, mutta sitä hyödynnetään usein ruskettumisen maksimoimiseen eikä suojautumisen apuna. Vastanneista 86 prosenttia tietää, mikä UV-indeksi on, ja 73 prosenttia kertoo seuraavansa sitä. Vain 27 prosenttia nuorista käyttää UV-indeksiä apuna UV-suojautumisessa, kun taas 39 prosenttia seuraa UV-indeksiä ruskettumisen edistämiseksi.

– Nuoruudessa vietetään usein paljon aikaa ulkona, ja samalla UV-säteilylle altistuminen voi olla runsasta. UV-indeksi on tarkoitettu auttamaan ymmärtämään, milloin iho tulisi suojata UV-säteilyn haitoilta. Rusketuksen ihannointi yhdistettynä UV-indeksin hyödyntämiseen ruskettumistarkoituksessa on huolestuttava ilmiö. Vaikka kauneusihanteet muuttuvat ajassa, rusketuksen viehätys näyttää edelleen pitävän pintansa ja pääkeino sen hankkimiseen on edelleen auringonotto”, terveyden edistämisen päällikkö Heidi Löflund-Kuusela Syöpäjärjestöistä sanoo.

Syöpäjärjestöt ja STUK korostavat, että tulokset osoittavat selkeän tarpeen vahvistaa nuorille suunnattua viestintää UV säteilyn haitoista ja tehokkaista suojautumiskeinoista. Keskeistä on tukea arjen ratkaisuja, jotka vähentävät liiallista altistumista auringolle, sekä vahvistaa myönteistä suhtautumista omaan ihoon ja ihotyyppiin ilman rusketuspaineita.

Eri väestöryhmille kohdistetun viestinnän kehittäminen ja vahvistaminen on yksi tänä vuonna käynnistyvän UV säteilyn aiheuttamien ihosyöpien vähentämiseen tähtäävän kansallisen ohjelman toimenpidekokonaisuuksista. Muut kokonaisuudet keskittyvät rakennetun ympäristön, esimerkiksi koulujen ja päiväkotien pihojen varjopaikkojen lisäämiseen, työssä tapahtuvan altistuksen vähentämiseen sekä ihosyöpien varhaisen havaitsemisen edistämiseen.

Tuoreimman syöpätilaston mukaan Suomessa todettiin viime vuonna lähes 1 800 uutta melanoomaa, yli 2 100 okasolusyöpää ja yli 10 000 tyvisolusyöpää.

– UV-altistukseen liittyvien ihosyöpien ilmaantuvuus on tasoittunut verrattuna vuosituhannen alun voimakkaaseen kasvuun. Melanooman osalta ilmaantuvuushuippu oli vuonna 2016, jonka jälkeen vuotuinen ilmaantuvuus on pysynyt kohtuullisen tasaisena. Varsinaisessa ihosyöpäkuolleisuudessa ei ole viime vuosien välillä käytännössä suuria eroavaisuuksia, vastaava lääkäri Taneli Väisänen Suomen Syöpärekisteristä sanoo.

– Melanooman osalta eroja ilmaantuvuudessa on muun muassa asuinpaikan ja sukupuolen mukaan. Miehillä on naisia korkeampi riski sairastua ja myös kuolla melanoomaan. Kummallakin sukupuolella sairauden viisivuotisennuste on kuitenkin korkea, yli 90 prosenttia.

Aamuset-kaupunkimedia (AKM)

Masku myy Lemun ja Askaisten asuintontteja sähköisessä huutokaupassa

Maskun kunta asettaa Lemun ja Askaisten alueilla sijaitsevia omakotitontteja julkiseen sähköiseen huutokauppaan. Huutokauppa voidaan käynnistää päätöksen saatua lainvoiman. Päätös tehtiin kunnanhallituksen kokouksessa 14. syyskuuta.

Seurakuntavaaliehdokkaiden määrä kasvoi Turussa ja Kaarinassa

Seurakuntavaaleihin Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä on asetettu ehdolle 399 ehdokasta, mikä on yli 40 enemmän kuin edellisissä seurakuntavaaleissa. Myös alle 30-vuotiaiden ehdokkaiden osuus on kasvanut.

Tuore väitöstutkimus ehdottaa uutta menetelmää oikeustieteen binäärisen ajattelun haastamiseksi

Väitöskirjatutkija Juho Aallon kehittämä menetelmä voisi auttaa vaikutusarviointien tekemisessä esimerkiksi syrjinnän vastaisissa lakihankkeissa.

Taitojärjestön ruotsinkielisen toiminnan edistäminen Turun seudulla Taito Varsinais-Suomen vastuulle

Taito Varsinais-Suomi ry uusii sääntönsä ja laajentaa toimintakenttäänsä muun muassa Turunmaalle. Paraisilla toimivan taitoyhdistyksen Åbolands hantverk toiminta päättyy vuoden 2026 loppuun mennessä ja vastuu Taitojärjestön ruotsinkielisen käsi- ja taideteollisuuskulttuurin edistämisestä alueella siirtyy Taito Varsinais-Suomen vastuulle.

Vaasanpuistossa alkavat mittavat infranrakennustyöt

Vaasanpuiston infran rakentaminen alkaa ensi viikolla Linnakaupungissa, ja Ruissalontie katkaistaan liikenteeltä töiden ajaksi. Entiselle jätevedenpuhdistamon alueelle Tukholmankadun varteen on tulossa uutta asumista, ja nyt alueella käynnistyy katujen ja yleisten alueiden rakennusurakka. Infratyöt on tarkoitus saada valmiiksi syksyyn 2028 mennessä, jolloin myös uusi monitoimitalo otetaan käyttöön.

Turun taidemuseo museokorttilaisten ykköskohde kesäisessä Turussa

Islantilaistaiteilija Eggert Pétursson.

Neljä Turun museokorttikohdetta nousi maan 30 suosituimman museokohteen joukkoon touko-elokuun käyntien määrässä mitattuna. Turun taidemuseo sijoittui listalla kahdenneksitoista, Ars Nova sijalle 24, Turun linna sijalle 25 ja Aboa Vetus sijalle 26. Myös Varsinais-Suomen maakuntalistalla Turku oli kärjessä: ykköspaikan vei Turun taidemuseo. Turun taidemuseon kesän päänäyttely oli Millefleurs , jossa esiteltiin Eggert Péturssonin suurikokoisia, Islannin kasvillisuutta kuvaavia maalauksia.

Hälytystehtävään ampaissut poliisiauto kolhi toista ajoneuvoa Turun keskustassa

Hälytysajoon lähtenyt poliisiauto kolhaisi eilen tiistaina iltapäivällä pysäköitynä ollutta autoa Turun keskustassa. Poliisipartio lähti tiistaina iltapäivällä kiireelliselle hälytystehtävälle Puutarhakadulta ja peruutti pysäköitynä olleen henkilöauton vasempaan takakulmaan.

Lounais-Suomen maaseutuhankkeita paalutettiin 2,8 miljoonalla eurolla

Naantali nousee esiin Lounais-Suomen maaseutuhankkeissa, joille on myönnetty Leader-rahoitusta tapahtumiin, talviliikuntaan, ruokayrittäjyyteen ja ympäristön kunnostamiseen. Touko-kesäkuun aikana Lounais-Suomen elinvoimakeskus ja paikalliset Leader-ryhmät jakoivat yhteensä 2,8 miljoonaa euroa maaseudun kehittämiseen.

Viemärityö hidastaa liikennettä Hämeen valtatiellä

Viemäri- ja vesijohtotyö hidastaa liikemmettttä Hämeen valtatie 130:n kohdalla 25. syyskuuta asti. Yksi ajokaista pois käytöstä keskustan suuntaan ajettaessa. Paikalla on liikenneopasteet ja työkoneita liikkuu liikenteen seassa.

Poliisi lopetti vaarallisen hirven Varissuolla

Lounais-Suomen poliisi sai eilen tiistaina iltapäivällä useita ilmoituksia hirvestä, joka liikkui taajama-alueella Varissuolla ja sen lähistöllä Turussa. Hirveä ei saatu ohjattua pois alueelta.

Tieteen lavalla liikutaan sairauden, poikkeavuuden ja hyväksyttävyyden rajapinnoilla

Sadan vuoden takaiseen Turkuun sijoittuva musikaali kertoo kohtuuttomista kohtaloista ja elämänhalua kannattelevasta toivosta. Tieteen lavalla kysytään, olemmeko tietoisia oman aikamme sokeista pisteistä.

Kaikille avoimessa ja maksuttomassa tilaisuudessa tutkijat tarjoavat tieteen näkökulmia Seili -näytelmän teemoihin torstaina 24. syyskuuta kello 17 alkaen.

Koulunsa aloittaneet turkulaislapset mukaan monivuotiseen terveyden seurantatutkimukseen

Turussa käynnistyy monivuotinen yhteistutkimus, jossa seurataan tänä syksynä koulunsa aloittaneiden lasten liikuntatottumuksia ja terveyttä koko peruskoulun ajan. Tavoitteena on muun muassa selvittää, miten liikkumisen tukemisen kautta saavutetaan terveyshyötyjä pitkällä aikavälillä.

Vanhustenviikko tarjoaa Naantalissa monipuolista ohjelmaa

Naantalissa vietetään valtakunnallista Vanhustenviikkoa 5.–11. lokakuuta. Viikon aikana eri puolilla kaupunkia järjestetään maksuttomia tapahtumia, joissa pääsee liikkumaan, oppimaan uutta, tapaamaan muita ja viettämään aikaa yhdessä.

Varha aloittaa valmistautumisen sosiaalihuoltolain uudistukseen

Varsinais-Suomen hyvinvointialue valmistautuu sosiaalihuoltolain uudistuksen toimeenpanoon. Valtioneuvosto on antanut esityksensä sosiaalihuoltolain uudistamisesta eduskunnalle 21. syyskuuta 2026. Vaikka lakia ei ole vielä säädetty ja sen sisältö voi vielä muuttua eduskuntakäsittelyn aikana, uudistuksen laajuus edellyttää valmistelun aloittamista hyvissä ajoin.

Varsinais-Suomessa on nyt yli 500 000 asukasta

Varsinais-Suomi vahvistaa asemaansa asukasluvultaan Suomen kolmanneksi suurimpana maakuntana ja nopeimmin kasvavien joukossa. Maakunnan asukasluku ylitti Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan elokuussa puolen miljoonan asukkaan rajan. Tarkka luku oli elokuun lopussa 500 321.

Pormestarit kyläilevät jälleen kaupunginosissa

Turun pormestari Piia Elo sekä apulaispormestarit Sini Ruohonen , Elina Rantanen ja Mirka Muukkonen jatkavat Pormestarit kylässä -vierailuja eri puolille kaupunkia.

Petit Pois -bistro aukeaa Vähätorin tuntumaan

Turku saa uuden mutkattoman bistron, kun Voiveljien Petit Pois avautuu keskiviikkona 23. syyskuuta Vähätorin tuntumaan. Voiveljet tavoittelee uudella bistrollaan ennen kaikkea aktiivisia kaupunkilaisia, jotka käyttävät keskustan ravintoloita osana tavallista arkea.

Interaktiivinen Leonardo da Vinci -näyttely aukeaa Turussa marraskuussa

Banksyn jälkeen Turussa tutustutaan Leonardo da Vincin taiteeseen.

Turun Telakkarannassa The Mystery of Banksy – A Genius Mind -näyttelyn kotina tunnettu kiinteistö ei hiljene, kun Banksy-näyttely 25. lokakuuta loppuu. Samassa kiinteistössä aukeaa 20. marraskuuta interaktiivinen Leonardo da Vinciin keskittyvä Da Vinci Genius -näyttely.

Näköislehti

Urheilu

Puukkokatsomo: TPS:llä F-liigassa näytön paikka

Miesten F-liigan alusta ei turkulaisittain riemumarssia odotettu, kiitos otteluohjelman. Lähtökohtaisesti keskikastin sijoista tälläkin kaudella pelaava TPS kohtaa ensimmäisten kierrosten aikana useita sarjan kärkitaistoon povattuja joukkueita.

Nyrkkeilijät kokoontuvat Alfan kisoihin

Turun Urheiluliitto, Turun Jyry ja Turun Teräs järjestävät järjestyksessään kolmannet Alfan kisat Turussa Liikuntakeskus Alfassa lauantaina 26. syyskuuta kello 12–17.30. Laji on olympiatyylin nyrkkeily.

Kolme turkulaista jalkapallon U17-maajoukkueeseen

Suomen alle 17-vuotiaiden poikien jalkapallomaajoukkue kohtaa Ranskan harjoitusmaaotteluissa 23. ja 25. syyskuuta. Interistä maaotteluihin on valittu Otso Saikkonen ja Vilho Grönblom sekä TPS:stä Joel Ahen . Maaottelut toimivat Minihuuhkajien EM-karsintakenraaleina.

Niko Lehtirannan kausi jatkuu Hockenheimissa

Niko Lehtiranta.

Moottoripyöräilijä Niko Lehtirannan kilpailukausi on edennyt loppusuoralle, mutta kausi ei suinkaan ole vielä ohi. Suunta käy Saksan Hockenheimiin ja Euro Moto -sarjan finaaliin.

Otteluanalyysi: Ilves kantona TPS:n kaskessa

Kauden tarina. Ilves tekee maalit ja jättää TPS:n pisteittä.

Ilves oli liian kova vastustaja TPS:lle jalkapalloilun Veikkausliigassa tällä kaudella. Joukkueet kohtasivat kolme kertaa ja joka kerralla Ilves oli parempi. Ilves pudotti TPS:n myös Suomen cupista. Viimeisessä kohtaamisessa Kupittaalla liigan karsintasarjassa Ilves otti puhtaan 3–0-voiton. Peli ei ollut näin epätasainen mutta Ilves teki maalit paikoistaan, TPS ei.

RaiFu lähtee vahvistuneena alkavaan futsal-kauteen

RaiFu sai pidettyä viime kauden runkopelaajat ryhmässään. Lisäksi uusina pelaajina tuli mielenkiintoisia vahvistuksia.

Viime kausi naisten Futsal-liiga päättyi pettymykseen Raisiossa. RaiFu lähti puolustamaan kevään 2025 Suomen mestaruuttaan runkosarjan ykkösenä. Kausi päättyi kuitenkin ilman mitalia, kun välierissä Ilves oli parempi ja pronssiottelussa HIFK kaatoi RaiFun.