Seurakisapäivä kokosi perheet Paavo Nurmen Stadionille
Metsä Group ja Suomen Urheiluliitto (SUL) mahdollistavat viime vuoden tapaan tänäkin vuonna lasten ja nuorten valtakunnalliset seurakisat. Paavo Nurmen Stadionilla kisailtiin keskiviikkona. Kilpailun järjestäjänä toimi Turun Urheiluliitto (yleisurheilu). Lapsia kannustamassa oli urheilijavieras Silja Kosonen.
Seurakisoja on järjestetty vuodesta 2011. Seurakisoja järjestetään vuosittain noin 500 eri puolella Suomea. Kisoihin tavoitellaan kesän aikana noin 30 000 lasta ja nuorta. Osallistujat ovat iältään alle viidestä vuodesta noin viiteentoista vuoteen.
– Urheilun saralla saadut kokemukset ja opit kantavat läpi koko elämän. Haluamme olla osaltamme tukemassa lasten ja nuorten matalan kynnyksen urheiluharrastusta ja sitä kautta arjen hyvinvointia, sanoo Metsä Groupin viestintäjohtaja Juha Laine.
Seurakisat on paikallistason kilpailumuoto, jossa lapsia ja nuoria rohkaistaan turvallisella ja iloisella tavalla monipuoliseen harrastamiseen kaikkialla Suomessa. Perhekeskeisyyttä korostetaan ottamalla vanhemmat mukaan.
– Hienoa, että Metsä Group haluaa kannustaa lapsia ja nuoria liikkumaan. Seurakisoissa lapsia huomioidaan ahkeruudesta, toisten huomioimisesta ja kovasta yrityksestä. Siellä tulevaisuuden nooralottanezirit, topiraitaset ja sarakuivistot saavat urheilukipinän. Tämän takia on tärkeää, että Seurakisoja järjestään kaikkialla Suomessa. Järjestävien seurojen ja kilpailujen määrää on tarkoitus tulevina vuosina kasvattaa merkittävästi, sanoo SUL:n toimitusjohtaja Harri Aalto.
Aamuset-kaupunkimedia (AKM)